Bloggauksen rajat

Olen monasti miettinyt missa kulkee bloggauksen rajat - kirjoittaisinko vain spesifeista, Turkkiin liittyvista aiheista vaiko myos omasta elamastani. Ei, mina en ole "blogikriisissa" kuten eraat blogimaailman ihmiset ovat olleet, mietinpahan vain mihin itse vedan rajan.

Tavallaan haluaisin olla taysin anonyymi ja kirjoittaa vain asiaa, koska silla lailla lukijakin ehka keskittyisi vain itse aiheeseen. Toisaalta taas sellainen laatikkoajattelu olisi hopsoa, minahan kirjoitan "asiaa" jo tyokseni joka paiva ja sita myos luetaan "asiana". Miksi en sitten vapaa-ajalla kirjottelisi vahan rennommalla otteella?

Sitten tuo anonyymiys. No, tosiasiassa se on ehka vahan hopsoa yrittaa pysyttatya "anonyymina". Kuvani on taalla lehdessa harva se paiva artikkelien vieressa emailin kera. (Tosin se on 1.5 vanha, siita ei valttamatta tunnista minua kadulla). Ja enpa ole koskaan kuullut etta Turkin mediassa olisi joku toinen suomalainen toissa. Ne pari kolme muuta tekevat juttuja Suomeen eivatka lisaksi ole koskaan edes asuneet niissa muissa maissa missa mina olen. Eli se siita, jos joku tuntee Turkin suomalaisia, mita todennakoisemmin tuntee myos ainakin omia tuttujani, ellei sitten minut...

Voisitteko te hyvat ihmiset sanoa onko teista tama meikalaisen arkisempi kirjoittelu tylsaa. Jatkanko samalla linjalla vai palaanko alkuaikojen aihefokusoituun kirjoitteluun? En ota mitaan palautetta pahasta, vaikka pyytaisitte, etta lopetan kirjoittamasta kokonaan. Tosin siihen en suostu, etta alkaisin tassa blogissa toimittamaan uutisia tai kolumneja Turkin vahemmistokysymyksista tai naisten oikeuksista. Ei, en halua tehda toita blogissani koska noin vakavista aiheista ei vain kirjoitella blogijuttuja vapaa-aikana. Sitapaitsi on olemassa muita blogeja, joissa naita aiheita sivutaan ihan tarpeeksi, osittain myos ihan asiantuntevasti (esmes. Euroopan Rajalla).

Niin, ja tassa mina Lontoossa sushilla viime viikolla eraan kanssa. (Vieressa olevat japanilaiset olivat vahan kummallisia..). Paatin poikkeuksellisesti laittaa tanne kuvan, jonka aion tosin poistaa paivan parin paasta. Kuva on parempi kuin todellisuus tai sitten seura teki kaltaisekseen: yleensa minulla on naamallani happamampi ilme.

Reina

Eilen paadyimme tyttoporukalla Reinaan, jossa sitten viihdyimmekin monta tuntia.

Seura oli hyvaa ja niin oli musiikki myos, turkkilaisia ja kreikkalaisia klassikkoja... satunnainen Michael Jackson... Meikalaisen tunteville ei varmaan ole yllatys, etta tanssin monta tuntia putkeen miltei tauotta. Oli niin hauskaa, etta mennaan ehka ensi viikolla uudestaan.

Kreikassa opiskellessani minulla ja eraalla tyttokaverilla oli tapana kayda ulkona noin kolme kertaa viikossa ja tanssia vahintaan nelja tuntia putkeen kreikkalaista poppia. Ihan samaan en eilen ennattanyt koska seura vasyi ennen minua. Ehka parempi niin, silla tanaan on edessa pitka tyopaiva!

Ja niille jotka eivat Istanbulia tunne: Reina on merenrannalla oleva yokerho, josta on nakoala vastarannalle Aasiaan. Se on Kurucesmessa, melkein heti Aasiaan menevan sillan vieressa. Paikka on aika jetset (paparazzit, turvamiehet oven edessa) mutta ilmapiiri viikolla on enemman down-to-earth kuin viikonloppuisin ja hintataso juomien kannalta normaali laatuun verrattuna (tosin suomalaisten pikkukaupunkien kulmabaareihin verrattua torkykallis ;)). Laitoin tanne joskus aikaisemmin linkin... tassa myos kuva!

7 July

BBC:lla oli hyva uutisartikkeli 7/7:n pommi-iskujen muistotilaisuudesta eilen. Olen tasta aiheesta jo sanottavani sanonut jo aikaisemmin.

Helle laannuttaa

Kaksi viimeista paivaa taalla on ollut todella kuuma, siis niinkuin oikeasti niin kuuma etta on hiki sisallakin. Olen yrittanyt pysyttaytya vahissa vaatteissa asunnon puutarhan puoleisella puolella, mutta silti on ollut hiki. Lisaksi jotenkin olen heraillyt maanjaristyksen pelossa joka toiseen rasahdukseen, ehkapa sen takia, etta uutisisten mukaan viime paivina Egeanmerella on ollut useita pienia maanjaristyksia. TV-uutiset varmasti jotenkin hiipii vai vihkaa mieleen.

Eilinen meni toissa hyvin ja hauskaa oli. Menin kiinalais-turkkilaisen bisneskillan lounaalle, jossa oli sitten myos muut parhaat kollegani. Soimme, teimme toita ja juorusimme. Samalla tutustuimme myos uusiin ihmisiin ja kiinalaisilta saimme natit paperiveistokset lahjaksi.

Lounaalta jatkoimme tyokaverin kotiin hakemaan auton ja siita sitten toimistolle. Juorusin lisaa ja jutunkin sain tehtya. Eraan brittikollegan kanssa maiskuttelimme Lontoon reissuani oikein kunnolla, kyseinen miespuolinen kollegani kommentoi aina omaa elamaani mahtavalla brittisarkasmilla, olemme muutenkin tulleet toimeen ekasta paivasta lahtien aivan mahtavan hyvin. Taydellinen platoninen suhde! :)

Toista jatkoin eraan toisen miespuolisen kaverin kanssa kaljalle Taksimiin, jossa sitten istuimmekin kolmisen tuntia Beyoglun sivukujalla. Talla kertaa agenda ei ollut kovinkaan vakava, mita nyt niita naita jaarittelimme, mutta hauskaa oli silti.

Kotiin tulin aika ajoissa, jotta selvittaisin tavaroitani, mutta jotenkin se ilta vaan taas meni ohi ihan muita juttuja tehdessa. Tilasin pitsan, katsoin telkkaria, chatasin netissa, soittelin skypella ja naplasin uutta tietokonetta... En siis saanut mitaan aikaiseksi.

Nain tulee mita tod. nak. kaymaan myos tanaan, silla ohjelmassa on Reina / Sortie, ainakin 80% varmuudella!

Ja arki jatkuu...

Taas kotona. Kumma fiilis!

Eilinen meni kuin siivilla, matkaan aamupalan jalkeen, keskustaan kirjakauppaan, Paddingtoniin kahville eraan kanssa ja siita Heathrowlle. Ostin viela CK:n parfyymin ja John Friedan blondishamppoota, ne on julmetun kalliita Turkissa (ei ihme, suurin osa blondeista kun on 100% tekoblondeja).

Lentokentalla paatin, etta loma meni niin hyvin, etta juon yhden Pimmsin. Niinpa sitten teinkin. Suomessa ei kai myyda Pimmsia, en tieda miksi. No mutta joka tapauksessa kyse on hyvin brittilaisesta konseptista. Kesajuoma, jonka seassa on Pimmsia, limonaadia, kurkkua ja mansikoita.

Lentokentalla paadyin myos ostamaan uuden notebookin, Samsung NC10 hinta 320 puntaa eli ei siis mitaan. Tama lienee paljon napparampi toissa, voin ottaa lehdistokonferenssiin pelkan kasilaukun ja jaada sitten siita kahvilaan tekemaan toita jos en halua menna toimistolle tai kotiin! Ennen olen ajoittain kantanut koko isoa lapparia mukana.

Lentokone oli Turkish Airlinesin upouusi Airbus. Tosi hieno, jokaisella paikalla oli oma interaktiivinen pikkutelkkari jossa oli vaikka mita leffoja, musiikkia ja peleja. Paitsi ei tetrista! Hoh!

Lento meni "kuin siivilla" ja kotona olin joskus 23 aikaan. Lentokoneessa vieressani istunut irlantilainen talouskonsultti pyysi minut lennon paatteeksi illalliselle ja taksikuski kosi, joten paiva sai siis ihan positiivissavyisen lopun vaikka Lontoo ja sen ihan jonkun muun seura olisi ehka sitten kuitenkin maittanut viela paivan pari... [sivuhuomautus: kun sellainen suhde paattyy, jossa lihakset, jaguaari ja exan ongelmat filippiinojensa kanssa ovat olleet tarkeampia kuin sina, tekee harvinaisen hyvaa huomata, että on olemassa myös ihmisiä, jolla ei ole exaa, jaguaaria eika edes salijasenyytta vaan tilannetajua ja tunnealya. Suosittelen.]

Ehkapa menen Lontooseen uudelleen viela tana kesana, en tieda. Seuraavina viikkoina ohjelmassa on Kypros, ehka Suomi, Hollanti. Tanaan paiva jatkuu toita tekien, jonka jalkeen menen salille ja altaalle!!!

Terapiaa

Ah, jo kolmas paiva vapautta Lontoossa. :) :) Miten entinen kotikaupunki, jossa en koskaan oikeastaan viihtynyt voikin tuntua nyt niin kotoisalta ja ihanalta??? En ymmarra. Rakastunut en ole (ainakaan toistaiseksi), eika kyse ole mistaan (muustakaan) mielenhairiosta. Ehkapa siita, etten aikaisemmin voinut nauttia koko kaupungin hyvista puolista, koska kaipasin Istanbuliin niin paljon? 7 vuoden ajan, joka ikinen paiva. Nyt kun olen saanut aimo annoksen sita, huomaan, etta kylla taallakin on kaipaamisen arvoisia asioita. Ei yhta vakevia ja vahvoja kuin Istanbulissa, mutta silti.

Paiva meni kului tanaan vallan mainiosti Brightonissa rannalla. Eraan kanssa lahdettiin kahdestaan matkaan jo aamupaivalla. Brightonissa menimme huvipuistoon, jossa kokeilimme paria laitetta ja jossa tietenkin tormasimme turkkilaisiin turisteihin (juttelimme jonkun aikaa). Sen jalkeen ostimme piknikkamat Tescosta ja vuokrasimme rantatuolit. Vaihdoin bikinit ja otin aurinkoa parisen tuntia, saaden taas lisaa varia nahkaan. Eras nukahti aurinkoon myos. Kotiin palasimme vasta 20.00...

Kavimme juuri lapi paivan tapahtumia ja tulimme molemmat siihen tulokseen, etta ei, me emme voisi koskaan kayttaytya nain Istanbulissa. Kerta kaikkiaan havytonta, kunniatonta kaytosta yhta kaikki.... Mehan olemme fiksuja ihmisia jolla on hyvat tyopaikat ja hyvat tavat.

Toki voisimme menna rannalle keskenamme ja vuokrata vierekkaiset tuolitkin, mutta mihinkaan puistoon emme voisi menna bikinit ja shortsit paalla, paidattomana. Minulle ei tulisi koskaan mieleeni menna miespuolisen kaverin kanssa siella rannalle ja ensi tekijoikseen riisuutua bikineihin. Kaveri luulisi etta olen joku kumma bimbo, joka yrittaa harnata tai vietella. Mitkaan fyysiset huomionosoitukset eivat olisi Istanbulissa mahdollisia, silla niita paheksutaan ja pidetaan torkeana rietasteluna. Kylla, jopa vilpitonta halausta julkisella paikalla tuijotetaan. Ei sellaisesta useammin kukaan mitaan sano, mutta kun ihminen tietaa mita lasnaolijat ajattelevat, sita pitaa vaan itsensa etaisena ja jaykkana. Ja ihmiset, joilla on "kunniallinen tyo", josta heidat myos tunnetaan, pysyvat vielakin etaisempina niin, ettei vaan "juttu ala leviamaan". Kayttaydy sitten sen mukaisesti.

Mutta vapauden maku on ollut terapeuttinen ja eraan seura tuonut hymyn takaisin kasvoilleni. Mika parasta, tiedan, etta Lontoo on edelleen osa itseani. Vaikka viimeiset pari vuotta olenkin pistanyt kaiken energiani Istanbulin parhaitten puolien ahmimiseen, on hyva huomata, kuinka innoissani olin jo pelkasta lauantain Guardianin ostamisesta ja selailusta, Tescon hyllyilta keksipakettien poimimisesta, siita, etta nain ihmisten juovan Pimmsia pubin terassilla ja tuttujen katujen mittailusta.... Jopa omassa terveyskeskuksessa piipahtaminen oli ihanaa, niin selkeata ja tuttua. Tanne pian taas takaisin!

Lontoo

Talla kertaa Lontoossa on ollut harvinaisen viihtyisaa, viihtyisaampaa kuin silloin kun asuin taalla kokonaiset 7 vuotta....

Torstaina soimme emännän kanssa aamupalaa yli tunnin, jonka jalkeen tein pikkasen toita. Sen jalkeen suuntasimme keskustaan Primarkiin ostamaan kassillisen alevaatteita. Halpa punta on tehnyt Primarkista viela halvemman!

Primarkista jatkoin vanhalle tyopaikalleni, jossa kokoustin entisen pomon kanssa ja yllatin vanhat kollegat piipahtamalla tyopisteessamme. Olo oli haikea, kerrassaan haikea. Jos joku olisi tarjonnut minulle heti saman tien kahden viikon tyoputkea siella niin, ettei elamani Istanbulissa menisi sotkuun, olisin jaanyt silta istumalta kokottamaan omalle vanhalle tuolilleni. Mutta seuraava projektimme jatkuu vasta elokuussa ja silloinkin Suomesta, Kreikasta ja Turkista kasin. Silti iso jykeva lehtitalo, ah-niin-ihanan-suloiset-fiksut-asialliset-kivat-humoristiset entiset kollegani, ylikorrekti asiallinen ilmapiiri, toimiston siisteys sun muut pistivat olon haikeaksi. Turkissa kylla vaan me ollaan viela isommassa pilvenpiirtajassa ja on kampaamot, kuskit ja viiden tahden aamupalat, mutta FT:ssa tyon ja tiimin motivaation taso on ihan omaa luokkaansa.....

Illan vietin eraan kanssa, jonka tapasin Istanbulissa 236 metrin korkeudessa viime vuonna yhdessa tyojutussa. Jalleentapaamisemme alkoi Regent Streetilta, jossa shoppasimme ja katselimme aleja (taalla melkein joka puolella 50% alennukset). Loysin Armanilta kivan mustan lapinakyvan royheloisen pitsipaidan, 29 puntaa! Sita voin pitaa joskus syksymmalla koktailjuhlissa.

Kaupoilta jatkoimme Japan Centreen sushille josta hän saattoi minut viela juna-asemalle – eika vain asemalle vaan ihan perati junaan sisalle. ;) ;) Kotimatkalla olo olikin sitten niin harvinaisen positiivinen, etta ajoin melkein oman pysakkini ohi kuunnellessani ipodista 80-luvun poppia.

Eilen jatkoin samaa rataa kaupoilla ja keskustassa seikkaillen. Illan istuimme Hyde Parkissa nauttien Lontoon vapaudesta (eli siita, ettei kukaan mulkoile istanbulilaisen paheksuvasti vaikka makoilemmekin maassa perati julkisella paikalla). Tanaan on taas ohjelmassa jotain ihan muuta, en ole ihan varma viela mita.

Hetkonen. En mä haluaisikaan lahtea takas Turkkiin ihan viela!!?!!

Päivä rannalla

Eilen lahdin jo aamutuimaan Mustanmeren rannalle uimaan ja ottamaan aurinkoa. Matkassa oli exa ja hanen 10v tyttarensa. Liikenneruuhka oli kerennyt alkaa jo klo 10.00, joten matka mateli 30km reissun noin tunnissa. Ei se mitaan, maisemat oli hienot: vihreata metsaa ja natteja laaksoja.

Merivesi Mustanmeren suulla oli aika viileata, samalaista kuin jarvivesi yleensa kesalla Suomessa. Sepas ei kuitenkaan menoa haitannut. Uin tyttaren kanssa omien laskujemme mukaan n. 800 metria ja hypin erinaisia uimahyppyja ainakin 45 minuuttia. (Ei varmaan mikaan ihme, etta viime yon nukuin kuin tukki).

Kerasimme myos satsin hienoja kivia, seikkailimme kallioilla ja katselimme kuinka parin perheen koirat uiskentelivat hekin innoissaan viileassa vedessa. Yksikin mies piteli beagleansa keskivartalosta kiinni vedessa ja koira raukka yritti "uida" tilanteesta pois. Ehka miehen tarkoituksena oli vahan viilentaa tummanpuhuvaa koiraa, tai ehka vahan "jumppauttaa" tata, silla koiralla oli ilmiselva pelastusrengas vatsansa kohdalla.

Paiva ei ollut laisinkaan kuuma vaan sopivan viilea. Exa paloi ja niin teki myos tytar mutta meikalainen ei saanut kuin pienen lisavivahduksen rusketukseen.

Loimme tyttaren kanssa myos uuden konseptin: akvaario pullossa. Tama saattaa kuulostaa nyt aika iljettavalta, mutta em. konsepti on pieneen juomapulloon ahdetut n. 5-8 vaaratonta pienta meduusaa, hiekkaa ja merivetta. Jees, kerasimme meduusoja meresta (lapinakyvia, vaarattomia) ja ahdoimme ne muovipulloon, jossa ne sitten jatkoivat uintiaan. Tytar ilmeisesti vei ne paivan paatteeksi kotiinsa, jossa hanella on tyhja akvaario! Hyi! :) Kaiken kaikkiaan paiva oli harvinaisen rentouttava, nyt on hyva palata taas raatamaan, tanaan olen iltavuorossa...

Sitä sun tätä

Tanaan tein koko aamun toita siivoojan haariessa asunnolla. Kokkasin hanelle linssikeittoa ja annoin Finrexia flunssaan, toivottavasti hanen nuhansa paranee ja han tajuaa ottaa huomisen vapaaksi... Kamppa oli aivan jarkyssa kunnossa 2 kk siivoustauon jalkeen vaikka olen itse yrittanyt pitaa paikkoja siistina ja pesta ikkunoita jne...

Iltapaivalla lahdin kaverin kanssa kahville Leventiin, jossa analysoin hanen elamaansa ja suhdetraumoja 3 tuntia. Miksi minulla on sellainen olo, etta olen joidenkin ihmisten suhdeterapeutti?

Eilisen illankin nimittain vietin eraan miespuolisen kaverin kanssa illallisella ja kaljabaarissa, keskustellen hyvin syvallisesti kasitteista "pettaminen" ja "kemioiden kohtaaminen".

Tämä kaveri ehdotti aivan vilpittomasti, etta annan niin hyvia neuvoja, etta minun kannattaisi alkaa jo veloittaa Istanbulin miehia life coachingista. Hanelle itselleen neuvoin 3 viikkoa sitten, etta kivaa italialaista tyttoystavaa ei kannata pettaa noin vaan vaikka mieli tekisi, silla amerikkalainen vaihtoehto saattaa todistautua typeraksi horhoksi, jonka takia mukavaa napolilaistyttoa ei kannata jattaa. Jenkki sitten todistautuikin rasittavaksi asenteelliseksi horhoksi, ja nyt kaveri tajuaa kuinka paljon mukavampi italialainen on. Hyva niin, minakin pidan hanesta. :)

Kahvilasta suuntasin altaalle, jossa viereeni asettautui tatuoitu tanskalainen. Hyvannakoinen kaveri, mutta se lohikaarmekuvio rinnassa tuntui jotenkin vahan jamppalaiselta (suomennus: Jarvenpaan sosiaalilahio, jossa osalla asukkaista on puoskaritatuointeja. Tämä ei ole ylimielinen kommentti, vaan eraan 15 vuotta Jampan rajalla asuneen silminnakijan lausunto). No ei tatska miesta pahenna, juttelimme pitkaan ja kavimme yhdessa uimassakin. Tanskalainen on IT-konsultti, asuu tassa lahella. Vaihdoimme numerot ja sovimme, etta menemme joku kerta kahville tai koktailille. Miksipas ei! :)

Niin: katsoin juuri postit huomisen toita varten (niita riittaa....) ja yllatys yllatys, Hra IILIMATO oli taas lahettanyt "hiljattain ottamia kuviansa professoreille ja ystaville....". Paksua. Kiitos riittaa: blokkasin hanen emailosoitteensa taysin. Jo riitti.

Nyt lahden meren rannalle illallistamaan tuttujen kanssa ja sitten klo 23.00 kotiin jatkamaan toita..... Etta tallanen lauantai tanaan. Ihan hyva paiva kaikin puolin. Vielakin parempi siita tulee kunhan saan tyot tehtya...

Tapaus Jackson

Naapurusto on ilmeisesti herannyt uutiseen Michael Jacksonin kuolemasta, silla ainakin kaksi naapuria on jo soittanut Jacksonin kappaleita taman aamun aikana. Talla hetkella menossa on Billie Jean vastapaisen naapurin parvekkeella, jossa omistajaherra myos taputtaa kasiaan musiikin tahtiin ja ottaa tanssiaskeleita kohti parveketta. Mikas siina, ihan hyvaa musiikkiahan se on. Tosin taustalla kuuluu ezan (rukouskutsu), ja sen laulajalla on niin hyva ääni, etten tieda kumpaan elaytyisin tana aamuna enemman.

Minua Jacksonin kuolema ei itketa. En tuntenut hanta, ja kaikki me kuolemme joku paiva. Uskon, etta han ei edes elanyt kovinkaan terveellisesti - joten kuolema 50-vuotiaana tuskin on kovinkaan traaginen. Lisaksi olen myos sita mielta, etta myos seksuaalisesti hairiintynyt yksilo voi saveltaa ja sovittaa aivan mainiota musiikkia. Raiskaajia / lasten ahdistelijoita on varmasti on kaikissa alykkyysluokissa, eika seksuaalinen kieroutuneisuus tarkoita sita, etteiko ihminen voisi jollakin toisella elamanalallaan olla vaikka kuinka loistava taiteilija tai joku muu.

En myoskaan usko, etta savu nousisi tyhjasta. Hyvaksikayttotapauksissa on usein piirteena se, ettei "kukaan olisi koskaan uskonut mitaan sellaista siita ja siita ihmisesta, sehan oli niin kiltti". Hyvaluuloisuutta tassa maailmassa on liikaakin, silla ei lasten hyvinvointia edisteta. Joten sori kaverit, mina en todellakaan suosittelisi sulkemaan silmia epailyttavilta asioilta kuten nyt esimerkiksi hokemaan "Ei, ei se Michael Jackson [jota meista kukaan ei todellakaan tunne henkilokohtaisesti] koskaan mikaan lasten ahdistelija koskaan ollut, en suostu uskomaan"....

Jarkea peliin please: jees, kaveri teki aivan mainiota musiikkia, mutta hanen seksuaalisuudestaan tietavat vain ne, jotka hanen kanssaan olivat sangyssa.

Update - Iilimato II

Iilimato oli kuin olikin luokkakokouksessa. Sanoin hanelle suoraa, etta sain viestin, mutta en vastannut koska en kayta sita puhelinta aktiivisesti.

Iilimato "naureskeli" ihmetellen, ja sanoi, etta no se on se numero jonka annoit. Nyokkasin. Aivan niin, se on se numero jonka mina SINULLE annoin, ja jota mina en katso joka hetki. Kakkoskannykka, Iilimatoja varten.

Koko alkuillan Iilimato leijaili ymparillani, valilla kaihoisasti tuijotellen minua kohden. En katsonut hanta silmiin kertaakaan.

Keskityin taysin amerikkalaisten, itavallanturkkilaisten ja intialaisten luokkakavereitten kanssa juoruiluun ja Efes Lightin litkimiseen. Nu Terasilta on hieno nakoala yli kaupungin, aurinko laskeutui vallan lempeasti vanhan kaupungin moskeijoiden ylle.

Jonkun ajan paasta Iilimato nosti kytkinta. Huh. Han yritti viela jotenkin tivata toista numeroani, mutta sanoin, etta "hyva ystava, mina olen toimittaja, siihen numeroon soittaa jo 50 ihmista tunnissa. sita en enaa anna kellekaan uudelle" ja kaannyin jatkamaan juttua amerikkalaisen uusimman valloituksen, oikein mukavan turkkilaisen tyton kanssa.

Illan paatteeksi vaihdoin numerot eraan uuden tyypin kanssa ja ajoin taksilla kotiin. Jos Iilimato tulevissa luokkakokouksissa enaa yhtaan roikkuu ratkaisen asian jarvenpaalaisittain: teeskentelen olevani kännissä ja sanon hanelle suorat sanat. Tai sitten hoidan asian turkkilaisittain: olen jaatavan kylma ja toykea, niin etainen etten edes reagoi Iilimadon tervehdykseen.

Pahoittelen suoraa puhetta ja jokseenkin koppavaa, epakypsaa kaytostani, mutta rajansa kaikella.

Iilimato

Nyt avaudun kylla aiheesta - tai siis ihmisesta - joka arsyttaa pahemman kerran.

Kyseessa on Hra Iilimato, entinen yliopistotuttuni. Sellainen, jonka kanssa opiskelin tasan yhden kurssin Turkin politiikkaa Lontoossa ja jonka vieressa istuin tasan kerran Turkish Societyn juhlissa.

Maisterivuosi paattyi, kohtasimme valmistujaisissa. Otimme kuvia ja onnittelimme toisiamme (sivuhuomautus: mina sain A:n paperit ja Iilimato B:n, ihan pakko mainita).

Iilimadon aitikin oli paikalla ja mittaili minua katseellaan, kutsuen kylaan Istanbuliin. Han ja Iilimato kuulema nayttaisivat minulle Istanbulia, omaa vanhaa kotikaupunkiani, jossa olin jo aikaisemmin asunut monta vuotta. Kiitin kutsusta ja hymyilin lampimasti, mielessani kuitenkin pyoritellen silmiani.... Joo minakin tarjoudun nayttamaan Helsinkia kaikille Lontoossa opiskeleville, Helsingissa asuneille, Suomen kansalaisia oleville somaleille ja inkerilaisille. Kiitos vaan.

Valmistujaisten jalkeen Iilimato muutti takaisin Istanbuliin. Siita paivasta lahtien alkoi emaillaatikkooni ilmestymaan "joukkoposteja", joissa Iilimato kertoi urheiluharrastuksistaan, matkoistaan ja elamastaan. Ei, en voi uskoa, etta han oikeasti halusi kirjoittaa professorillemme kaikista niista asioista (vaikka aloittikin emailinsa aina "dear professors and friends" -avauksella). Uskon, etta ne postit oli tarkoitettu minulle tai jollekin toiselle naiselle, silla email oli aina lahetetty hanelle itselleen ja BCC:na "muille".

Kommentoin kirjeista ehka kahta, kiittaen kohteliaasti ja kehuen mukaan liitettyja valokuvia. Vastaukseni poiki yleensa kolme uutta postia joihin en enaa reagoinut.

Iilimato jatkoi postitteluaan myos armeijasta kasin. Hanen salainen sahkopostilistansa (professorit mukaanlukien) saivat kasapain kuvia Iilimadosta laivaston puvussa poseeraamassa eri sijainneissa. Otin asian huumorilla. Iilimatohan on ihan kivannakoinen ja urheilullinenkin, mikas siina univormumiesten kuvia katsellessa.

Kerran viikonloppuna sitten sain taas Iilimadolta sahkopostin, jossa han ilmoitti olevansa lomilla Istanbulissa. Olin tylsistynyt ja ajattelin, etta pyydanpas Iilimadon kahville, emme ole tavanneet kahteen vuoteen - koska han on armeijassa han ei voi edes pyytaa uutta tapaamista ja mina paasen kuulemaan millaista laivastossa niinkuin oikeasti on.

Ennen kun edes kerkesimme tapaamaan Iilimato tekstasi minulle viisi kertaa. Ehdin jo katua koko juttua. Han venkasi ja intti, etta menisimme meren rannalle kalaillalliselle. Ei, mina en halua lahtea hanen kanssaan minnekkaan romanttiseen paikkaan, vaan juoda ihan vaan tavalliset kahvit tai teet Taksimissa. Jouduin valehtelemaan Iilimadolle, etta minulla on toinen tapaaminen tunti hanen jalkeensa myos Taksimissa, jotta han olisi lopettanut kalaravintolasta inttämisen.

Tapasimme, joimme kahvit, kuuntelin Iilimadon kertomusta armeijasta, joka sinallaan oli ihan mielenkiintoinen. Mutta minua hairitsi se, etta Iilimato halusi jatkuvasti ottaa minusta kuvia ja tuijotti minua kuin koiranpentu. Oloni oli vaivaantunut. Oli sunnuntai-iltapaiva, olin vasynyt ja juuri vasta aamupalapoydasta noussut. Tukkani oli sekaisin ja paallani olevassa paidassa oli tahra tadin mansikkahilloa. Iilimadon paparazzikayttaytyminen arsytti.

Tunnin paasta pakenin kotiin. Viela kadullakin Iilimato otti minusta kuvan.

Kavellessani alas Cihangiriin kannykkani piippasi. Iilimato, joka kiitti tapaamisesta. Kahdeksan minuuttia sen jalkeen kun se oli paattynyt.

Paksua, sanoin itselleni ja deletoin viestin valittomasti. Sille kaverille ei enaa puhuta.

Tunnin paasta katsoin sahkopostit. Kas kas, Iilimato oli jo kerennyt lahettamaan minulle ottamansa kuvat. Kuvat, jossa poskessani oleva finni kuumotti punaisena ja paidassani oleva hillotahra nakyi aivan selvasti. Rasittava tyyppi, sanoin taas itselleni.

Deletoin Iilimadon elamastani kahdeksi vuodeksi. Kunnes han eraana paivana soitti Englannin kannykkaani ja mina holmo vastasin kun en tunnistanut numeroa. Keskustelimme niita naita. Iilimato oli paassyt laivastosta ja asettunut Istanbuliin. Hittolainen, nyt siita tulee maan vaiva, sanoin itselleni. Iilimato pyysi tapaamista. Sanoin, etta olen kiireinen, jos kerkean mina soitan hanelle. Iilimato sanoi odottavansa soittoani.

Seuraavalla viikolla vaihdoin puhelinnumeroni. Vaikka syy numeronvaihtoon ei liittynyt Iilimatoon tunsin silti helpotusta, ettei hankaan paasisi enaa minulle soittelemaan.

Vuosi vieri, toukokuussa menin yliopiston luokkakokoukseen. Jossa tietenkin minut kohtasi - yllatys yllatys - IILIMATO! Iilimato, joka minut nahdessaan punastui ja alkoi änkyttää.

Iilimato myos julisti olevansa toissa yrityksessa, jossa monet "tuntevatkin sinut" eri lehdistokonferensseista.... Kas kas, han on nakojaan vallan puhunut minusta ympari kylaa.... Iilimato myos tinkasi, miksi emme tavanneetkaan viime vuonna ja miksi numeroni vaihtui mutten lahettanyt hanelle uutta numeroani. Nauroin iloisesti, mutisin jotain toimittajien kiireista ja valttelin itse aihetta. Hain tiskilta votkakolan ja sanoin vai vihkaa exalle (hankin samasta yliopistosta) etta haluan paeta paikalta. Autossa nauroimme Iilimadon nelikulmaisille laseille ja rasittavalle tinkaukselle. Ja menimme rannalle illalliselle.

Viime kuun tapaamiseen Iilimato ei onneksi tullut. Juttelin rauhassa kaikkien luokkakavereiden kanssa tuntematta rasittavaa koiranpentutuijotusta niskassani tai sita, etta milloinka tahansa avaan keskustelun uuden miespuolisen yliopistotutun kanssa Iilimato ryntaa mukaan keskusteluun.

Tanaan meilla on taas yliopiston tapaaminen, pidamme tiiviisti yhta noin 20 ihmisen kanssa, myos Iilimato on postituslistallamme.

Surprise surprise, sain viestin tyokannykkaani Iilimadolta, joka onnistui tinkaamaan numeroni toissa tapaamisessa joltakin yhteiselta tutulta. Iilimato tiedustelee, olenko tulossa illan tapaamiseen.

En ole vastannut, mutta mieli tekee sanoa, etta ei, olen menossa mielikuvituskaverini kanssa treffeille meren rannalle, jossa syomme kalaa ja suunnittelemme yhteista tulevaisuuttamme - sellaista, johon Iilimadolla ei ole osaa eika arpaa!

Keskiviikkokommentti

Tanaan kavin haastattelemassa erasta bisnesalan johtohahmoa, naista, joka on opiskellut samassa yliopistossa kuin mina. Kahvittelimme Ritzissa ja juttu luisti.

Nainen oli tuonut mukanaansa 19-vuotiaan nuoren kurdityton, joka asuu hanen luonansa ilmeisesti ikaankuin ottotyttaren roolissa. Aavistin, etta sen tyton perheessa on kaynyt jotain ja etta naisella on ollut hyva syy ottaa hanet siipiensa suojaan. Mukana oli myos naisen liiketoveri, hankin energinen ja hyvannakoinen n. 30-v nainen.

Tyon teon tuiskeessa tytto katseli meita kolmea, innoissaan Lontoon ja Istanbulin juoruja kertaavia ihmisia ujon ihastuneena, kuin olisi yht' akkia paatynyt Ita-Turkin pikkukylasta Satumaailmaan. Hanelle oli ostettu eilen uudet vaatteet, todella natti tummansininen trendikas kesamekko Mangosta ja huomenna han alottaa harjoittelujakson naisen yrityksessa. Loysat farkut ja t-paidat oli kuulema jätetty vaatekaapin takaosaan, ne kun ovat taman kaupungin liike-elamassa liian epavirallisia ja konservatiivisia. Tytto oli niin otettu paijauksesta, kehuista ja naiseutensa nayttamisesta etta se heijastui hanen kasvoiltaan hammennyksenä, mutta myös valtavana innostuksena. Ihana, suloinen, sympaattinen tytto.

Han sanoi saapuneensa Istanbuliin ensimmaista kertaa elamassaan hiljattain ja olevansa taysin ymmallaan taman kaupungin dynaamisuudesta, koosta ja ennen kaikkea vahvoista naisista. Uranaisista, jotka kahvittelevat Ritzissa, ovat tumma-, puna- ja vaaleatukkaisia ja pukeutuvat modernisti lyhyisiin hameisiin ja korkokenkiin. Naisista, jotka ovat ylpeita jokaisesta makkarastaan ja rypystaan, ja jotka eivat anna keski-ikaisten miesten sanella omaa uraansa. Tyton onnellisuus oli niin nakyvillä hanen kasvoiltaan, etta sydameni suli hanelle valittomasti. Mieleeni tuli oma itseni 11 vuotta sitten. Olinkohan minakin tuollainen eksynyt koiranpentu suurkaupungin melskeessa?

Qma!

Oikein kunnon kesa on saapunut kaupunkiin ja ilma sen kun seisoo paikallaan. Eilen kavin toitten jalkeen altaalla, ja siellaKIN oli kerrassaan tukalan kuuma aurinko. Altaan vesi oli ikavasti alkanut lammeta :(

Eilen illalla olin vaippafirman illallisella. Kylla, luitte oikein, vaippafirman lehdistotilaisuudessa. Sellaisen firman, joka tuottaa pikkuhousunsuojia ja vanhusten- ja vauvanvaippoja. Tilanteesta teki tragikoomisen se, etta vaippafirman johtaja oli todella komea, fiksu ja filmaattinen. Kutsukaamme hanta vaippakuninkaaksi! :D

Tanaan olin Feriye-ravintolassa meren rannalla aamupalalla ja sen jalkeen tein toita Roberts Coffeen terassilla. Illalla olen menossa Reinaan tai Sortieen suomalaisten kavreiden kanssa, minulla ja eraalla on nimittain uusi orastava traditio viettaa kesan tiistai-illat meren aarella koktailloungessa ja "pohtia elaman tarkoitusta". Tanaan se traditio jatkuu klo 21.00.

Torstaina on Lontoon yliopiston kuukausittainen luokkakokous toisessa koktailbaarissa, sinnekin olen valmiina menemaan. Ja ensi viikolla, kylla, ensi viikolla menen kaymaan Lontooseen, syomaan sushia Green Parkiin, kirjakauppoihin, Primarkiin halvoille bikiniostoksille, thairavintolaan ja kavereitten kanssa pubiin. Varasin ja maksoin juuri liput. Pitkasta aikaa sinne, viime kerrasta on kohta jo vuosi aikaa. Toivottavasti Lontoossa on viileampi silloin kuin taalla!

Naapurimaan uutiset

Tässä uutisia naapurimaasta. Haastateltavina on itse asiassa eraan yliopistotutun kaverit, jotka olivat taallakin parisen viikkoa sitten. Pariskunnalla on myos mielenkiintoinen poliittinen matkustusblogi, yritan etsia sen osoitteen jostakin.

Tasta aiheesta olisi monella taalla paljon sanottavaa, mutta asia on niin poliittinen, etta ehka se on paras pitaa ihan vaan pinnallisena uutisena.

Gallipoli

Palasimme takaisin eilen yolla Istanbuliin, kierreltyamme ensin koko paivan Egeanmerella ja Gallipolin sankarihaudoilla.

Gallipoli oli todella vaikuttava, en odottanut kokemuksen olevan laheskaan niin "koskettava" kuin se oli. Tuhansien sotilaiden haudat ja hautakiviin kirjoitetut muistotekstit saivat meidat kaikki kolme vahintaan hiljaisiksi.

Kevaalla 1915 Gallipolissa kuoli arviolta 130 000 sotilasta, suurin osa heista alle 30-vuotiaita turkkilaisia nuoria miehia (n. 86 000) ja 44 000 englantilaista, ranskalaista, irlantilaista, uusiseelantilaista, australialaista ja intialaista.

Gallipolin niemimaalla, joka on sattuneesta syysta rauhoitettu luonnonpuistoksi, hautausmaita on siella sun taalla, muistaakseni n. 32. Kuolleet on ryhmitelty kansalaisuuden, kuolinpaivan ja rykmentin mukaan. Joidenkin hautakivien tekstit ovat harvinaisen koskettavia mm. "he died so that others could live" 19-vuotiaan englantilaispojan hautakivessa tuntui aika rankalta.

Aikamme kierreltyamme suuntasimme Anzac Coveen uimaan, joka on juuri se paikka, josta tuhannet Iso-Britannian puolella olleet sotilaat yrittivat hyokata maalle ja sita kautta Istanbuliin vuonna 1915. Pikkuruisen lahden ranta on ehka paras ja puhtain jonka olen Turkissa nahnyt. Uimme ja nautimme luonnonpuiston hiljaisuudesta melkein 100 vuotta sen jalkeen kun samainen rantaviiva oli ruumiita taynna. Huhtikuussa se vesi on ollut hyytavaa.

Gallipoli on tosin niin iso alue, ettemme ennattaneet suurimmille muistomerkeille lainkaan. Sinne joku toinen paiva. Ja koska ranta oli niin upea, puhdas ja taysin tyhja muista ihmisista, menen sinne takuulla joku kerta uudelleen.

Niille, jotka eivat tasta Gallipolin kampanjasta tieda yksityiskohtia suosittelen ihan vaan wikipediaa. Taistelu oli ensimmaisen maailmansodan yksi tarkeimmista, ja ikaankuin sinetoi Turkin tulevaisuuden itsenaisena valtiona (eika siis liittoutuneiden paloittelemina ja omistamina pikkuvaltioina/alueina).

Paikka on luonnollisestikin myos tarkea englantilaisille ja erityisesti australialaisille ja uusiseelantilaisille, joista Euroopassa matkustelevista monet matkaavat Gallipoliin huhtikuussa osallistumaan sodan muistotilaisuuksiin ja jaljittamaan isovanhempiensa/sukulaistensa hautoja. Huhtikuussa alue on niin taynna ulkomaisia vierailijoita, etta paikoittain siella nukutaan maassa makuupusseissa, hautapaasien lahella...

Lomatunnelmia

Tallainen tunnelma vallitsee pikkuruisessa camping-paikassa, jonka loysimme metsan keskelta, Cundan saarelta, Ayvalikin ja Lesboksen valimaastosta Egeanmeren rannalta.
Meilla on taalla oma ranta, jonka jaamme vain kolmen muun ihmisen kanssa, ravintola suoraa veden aarella, oma puinen mokki ja luonnon hiljaisuus.

Matka meni hyvin, mutta pakko myontaa, etta Istanbulin stressi oli kyydissa suurimman osan matkaa ja nayttaytyi muille autoilijoille ajoittain kiihkeana liikennekayttaytymisena ja erään kuskin 187 kilometrin tuntinopeutena. Ei, tanne ei todellakaan kesta ajaa 8 tuntia vaan 5 jos kuski niin itse haluaa. Matkaa tanne on n. 450 km, emme tarkkailleet mittaria, mutta suurinpiirtein sen verran ajettiin.

Toki pidimme myos taukoja, mutta ajoimme nopeasti jotta aikaa ei kokonaisuudessa kuluisi niin paljoa. Lahdimme Istanbulista klo 6.40 aamulla. Tulomatkalla pysahdyimme Korudag-vuorella olevassa metsakahvilassa ennen Eceabatia, Eceabatissa pakkasimme auton lauttaan ja matkustimme Aasian mantereelle meriteitse, sen jalkeen soimme kalalounaan Kucukkuyn kylassa meren rannalla ja piipahdimme meikalaisten kesamokkikaupungissa Altinolukissa tätien luona rannalla teella ja pulauksella. Ayvalikiin saavuimme klo 17.00, ja taman paikan loysimme summa mutikassa metsatien varresta. Rannalle kerkesimme jo 17.30, jonka jalkeen soimme illallista kuvassa olevan olennon kanssa ja painuimme nukkumaan klo 21.30 lopen uupuneina.

Ex tempore -lomalle!

Huomenna suuntaan ex tempore -lomalle, jonka lopullinen kohde paatetaan autossa klo 06.15 aamulla. Matkalle lahtee mina ja naispuolinen kollega toisesta saman lehtitalon lehdesta, valineenamme auto ja uikkarit. Mukana on myos paljon mahdollisimman pinnallista turkkilaista poppia, kamerat, aurinkolasit ja pelikortit. Minihameet ja korkkarit iltaa varten.

Tarkoituksemme on ajella, pitaa teetauko, kayda uimassa, tehtaanmyymaloissa, oliivioljytehtaissa, vuorilla, rannalla, baarissa ja soittaa autossa halpaa poppia ikkunat auki mahdollisimman lujaa.

Suurpiirteinen suunnitelma on ajaa Ayvalikin tai Assoksen suuntaan ja Kaz-vuorten ja Lesboksen vastarannalle ja siella sitten paattaa minne asetumme. Meille ei ole varauksia eika osotteita, pelkastaan auto ja laukut.

En myoskaan tieda mika matkan aikataulumme on, olemme nimittain paattaneet tulevamme takaisin sitten ensi viikon aikana sitten kun huvittaa. Voi olla etta kaverin poikaystava liittyy seuraan jossakin vaiheessa, mutta voi olla etta olemme koko reissun keskenamme.

Lomapaatoksen teimme 15 minuuttia sitten, ja pakkaaminen alkaa kohta.

Taakse jää kiireinen, kiivas ja väkevä suurkaupunki, rakkaat kollegamme ja loputon työmme Istanbulin talouselämässä, pukumiesten ja kameroiden ympäröimänä. Niin... ja eräs prinssi, jonka suudelma paljasti sammakoksi.

Rannalleeeeeee!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Juhannusta kaikille!!!!!

Uusjaon vuosi 2009

Tanaan taalla on +30 astetta ja aurinko paistaa. Teen toita kahvilassa koneen kanssa, en jaksanut lahtea toimistolle tai istua nokottaa kotonakaan. Tunnin paasta lahden altaalle, ilta-aurinko on aivan paras, ei painostava vaan sopivan pehmyt. Sen jalkeen naapuriin syomaan herkkuja ja sitten vasta kotiin "vetaytymaan".

Taalla tapahtuu niin paljon, etten pysy enaa omassa enka muiden elaman koukeroissa mukana. Alkaa vaikuttaa silta, etta vuosi 2009 on seka varallisuuden etta perhesuhteiden uusjaon vuosi. Melkein jokainen, jonka tunnen on joko raskaana, menossa naimisiin, hiljattain eronnut/synnyttanyt/mennyt naimisiin/muuttanut, aviokriisissa, vakavasti sairaana, tyottomana, lomautettuna tai muuten taloudellisesti tiukoilla. Muutoksen tuulia joka puolella (ilmoittakaa jos olette ihan eri mielta). Ehkapa tama on ihan hyvakin, tuleepahan uutta puhtia elamaan ja ensi vuoden voimme kai aloittaa ihan niinkuin puhtaalta poydalta?

Tarjosin itseani hermolomalle Kreikkaan lapsuudenkaverin ja taman aidin luokse - kas kas siellakin elettiin 5 minuuttia vanhaa ihmissuhdekriisia ja oltiin valmiita lepuuttamaan hermoja merenrantaravintolassa, Peloponnesoksen rannalla olevassa pikkukylassa, kuun valossa bouzoukin soidessa lempeasti taustalla. Aivan kuten 14 vuotta sitten ollessamme viela ihan lapsia... :) Eras parhaimmista lomistani. Tahtoo sinne taas...

Yleistyksistä ja mielipidetutkimuksista

Tässä Hurriyet Daily Newsin kolumni uutisista, mielipidetutkimuksista ja yleistyksista. Lihavoinnit ovat itseni lisaamia. Suosittelen ;)

From the Bosphorus: Straight
A momentary snapshot of shallow opinion

"Kulak'tan kulağa," literally "from ear to ear," is a popular game among Turkish children, one with equivalents in many cultures. It involves 20 or so youngsters sitting in a row. The first one utters a phrase to his neighbor, and ear to ear the sentence passes down the line. Invariably, "Ahmet wears red shorts" becomes something like, "Ahmet is short and red" by the time the message reaches the end of the line.

Which is something akin to what we see happening in the storm of analysis that has ensued following the weekend release of a study by Bahçeşehir University on levels of tolerance in the country toward different groups and lifestyles.

The conservative newspaper Zaman, for example, seized on the study as proof that much-cited peer pressure against women who eschew the Islamic headscarf is a myth. Cumhuriyet, a staunch defender of secularism, concluded the opposite: "A Society Closed to Differences," ran its headline. The same study prompted the studiously pro-government newspaper Star to announce, "Turkey has not become more religious." And meanwhile, the centrist Milliyet led its front page with the study to declare: "So Far From Tolerance."

Is the study by Professor Yılmaz Esmer of 1,714 people in 34 cities interesting? Of course it is. We ran the story yesterday prominently on the front page, too, along with a graphic noting that 72 percent of respondents don't want neighbors who consume alcohol, 64 percent don't want to live next to Jews, 52 percent don't want to live near Christians, and 36 percent don't want neighbors who wear shorts. Never mind that an informal survey of Daily News staffers revealed the sentiment that these are precisely the characteristics of a neighborhood we would like to call home.

But interesting doesn't mean important. Such surveys may reveal an insightful slice of momentary opinion, but they hardly reveal deep and enduring values. Half of Europeans don't know what the European Parliament does. A majority of Americans think the sun spins around the earth 500 years after Galileo proved the opposite.

Polls and surveys are valuable resources, but only if regarded as the single-frame snapshots that they are. Making broad conclusions from a survey is like heading into an exam without reading the required textbooks, making do instead with a quickly perused set of book reviews.

There is ignorance in Turkey. Deep-seated suspicion, prejudice and paranoia, too. Emotions run high over issues of religious observance and symbolism. But it is a land where tolerance has been the norm for centuries, where differences abound and are reconciled in daily life, and where the long-term trends all argue that these traditions are growing stronger, not weaker. Others may see many things in this survey. We just see a interesting questionnaire put to 1,714 people out of more than 72 million.

Kuvia matkalta

Irak

Matka Pohjois-Irakiin meni mainiosti, kiitos kysymasta.

Erbilin Sheraton oli polyinen, noin 3* viritys, ei kyllakaan tyypillisen Sheratonin tapainen. Ainoa negatiivinen asia oli joku satunnainen hairikko, joka yritti tunkeutua huoneeseemme klo 0200 - turvasalpa piti hairikon poissa ja soitin paikalle respasta turvamiehen ja menin takaisin nukkumaan. Myohemmin soittivat ja sanoivat, etta kyseessa oli kuulema hotellin oma vieras, joka oli "humalassa eksynyt" vaaran huoneen ovelle... miksikohan "hotellin oman vieraan" avainkortti onnistui avaamaan "vaaran" huoneen oven? Se jai kiinni vain salvan varaan nimittain. Oli miten oli, kummallinen kokemus yhta kaikki.

Ilman lampotila oli 36, oikein mukava sellainen, pitkilla housuilla ja puuvillapaidalla parjasi hyvin. Ruoka oli miltei prikulleen samaa kuin taalla, syotyakin tuli. Monessa paikkaa soitettiin Turkin kurdilaulajien musiikkia. Liikennemerkit oli kaikki kurdiksi, arabiaksi ja englanniksi. Paikallisilla naisilla oli suurin osin musta takki ja huivi, mutta myos turkkilaisittain farkkuihin ja t-paitoihin pukeutuneita nakyi keskustassa. En ostanut matkalta mitaan muuta kuin Erbilin lentokentalta parfyymin - ne olivat halvempia kuin muualla. Emme kerenneet toilta kaupungille kuin pariksi satunnaiseksi tunniksi.

Turvallisuusjarjestelyt olivat todella tiukat - meidan edella ajoi jatkuvasti 2 isoa valkoista jeeppia joissa oli sisalla aijat katkaistujen haulikoitten kanssa. Lentokentan portille paasya ennen ruumiintarkastus tehtiin nelja kertaa. Konferenssikeskuksessa ennen presidentin puhetta meista otettiin myos DNA silta varalta etta joku hullu rajayttaa itsensa ja jarkkaajat joutuvat sitten kerailemaan paikalta ruumiinpalasia. Joka kerta joka puolella laukku ja kroppa kaytiin lapi. Ehkapa parempi niin.

No ehjana ollaan kuitenkin palattu - yhta kokemusta rikkaampana. Toista kertaa en ole heti lahdossa (ellei tyon puolesta ole pakko) - maailmassa kun on kymmeniatuhansia muitakin paikkoja joita en ole viela nahnyt. Etta sen pituinen se.

Matka

Olen lahdossa kahden paivan tyomatkalle huomenaamulla toimittajakollegoitten kanssa. Matka suuntautuu naapurimaahan, ei suinkaan Kreikkaan tai Bulgariaan vaan ihan toisellaiselle territoriolle, sinne minneka varmasti suurin osa ihmisista viimeiseksi kuvittelisi matkustavansa.

Kommentoin paikkaa sitten kun olen palannut silta ja toipunut uutisoinnista (ja univelasta). Nyt pitaa pakata, kello on 23:40 ja suurin osa illasta on kulunut kaikkeen muuhun. Siispa soitan Madonnan "Holidayta" ja kerailen kamani kokoon. Kuskimme tulee hakemaan mut kotikulmalta aamulla klo 0800 ja siita alkaa matka tuntemattomaan.

Jännittää.

Vähemmistöpolitiikkaa

Taalla ollaan taas kerran talla viikolla vaitelty politiikasta ja vahemmistoista.

Hengellisemman paapuolueen (AKP) paaministeri mainitsi alkuviikosta, etta uskonnollisten vahemmistojen (viitaten siis ortodokseihin) tasta maasta ulos savustaminen (ilmeisesti viitaten 1955 vuoden tapahtumiin) oli fasistista toimintaa. Aarinationalistien MHP luonnollisestikin on taysin eri mielta ja vaatii paaministeria pyytamaan anteeksi. "Sosiaalidemokrattien" CHP kyseenalaisti lausunnon myos, sanomalla, etta paaministeri "syyttelee Turkkia".

Itse olen sita mielta, etta:

1) Historiassa tapahtuneista asioista pitaa saada puhua avoimesti eika avointa kritisointia pida sotkea "loukkauksiin". Halveeraaminen ja historian tapahtumien arvioiminen ovat kaksi eri asiaa. Fakta on se, etta suurin osa tassa maassa 1930-luvulla asuneista kristityista ei enaa asu taalla. Kypsan demokratian pitaa olla tarpeeksi kypsa arvioimaan omaa menneisyyttaan ilman puberteetti-ikaisen demokratian tunteenpurkauksia ja raivokohtauksia.

2) Toisaalta olen myos sita mielta, etta aihe on hyvin populistinen. Mikali pääministeri on todellakin sita mielta, etta tapahtuneet olivat fasistista toimintaa, oletan, etta samainen asenne nakyy tulevaisuudessa myos AKP:n kaytannon politiikassa. Nahtavaksi jaa.

3) Tama vaittely kuuluu Turkin kansalaisille itselleen, eika todellakaan ulkomailla asuville viisasteleville kukkahattutadeille, jotka eivat tosiasiassa tieda taman maan vahemmistojen realiteeteista muuta kuin HS:n uutisoinnin ja Amnestyn raportit. Asioilla on tapana olla paljon monimutkaisempia kuin ne on. Kylla, tassa maassa on edelleen satoja tuhansia kristittyja kansalaisia ja kylla, uskallan vaittaa etta he elavat tana paivana todellakin aivan hyvaa ja ihmisarvoista elamaa. Miksi nain uskallan vaittaa? Siksi koska olen itse Turkin kansalainen, henkkarissani lukee isoilla kirjaimilla "KRISTITTY" ja elan alueella, jossa varmasti ainakin 40% muista asukkaistakin on kristittyja.

4) Ensi viikolla on eurovaalit, enka todellakaan aio antaa aantani niille horhoille, jotka viisastelevat Suomessa Turkin kristittyjen oikeuksien puolesta. Pyysin kerran perustelua Eija-Riitta Korholalta taman mielipiteeseen, etta "Turkissa kristittyja syrjitaan". En ole elaessani lukenut mitaan saalittavampaa ja tiedonpuuttesta karsivampaa sepostusta kuin hanen avustajaltaan saamani sahkoposti. Toivon, että joku paiva hanella on kyky arvioida asioita konkreettisesti, ilman sen kummempia tunteellisia sepostuksia.

Ela ela (grrrr.............)

Rasittavaa metelia... on ke-to -ilta klo 23.40 ja naapuriasunnossa soittaa vimmatusti vanhoja kreikkalaisia klassikkoja joukko ilmeisesti Kreikasta saapuneita vieraita, aanista paatellen alle 25-vuotiaita lapsia. Laulavat aivan nuotin vieresta mukana todella kovalla kannisella aanella.

Jes, ymmarran, etta heidan tekee mieli tassa kaupungissa vahan "irrotella" - erityisesti jos heidan perheensa ovat taalta kotoisin - mutta tassa kaupunginosassa eletaan ns. "perhe-elamaa" ja koska suurin osa naapureista on itse paikallisia kreikkalaisia ja armenialaisia he eivat oikeasti loyda mitaan sympatiaa moista liioiteltua, lapsellista (lue: "kunniatonta") irrottelua kohtaan. Tassa kaupungissa on kymmenia ravintoloita, jossa moista menoa voi harjoittaa klo 0500 asti, ja kylla, aivan kreikan kielella, rakilasin aarella. Kotiin ei ole pakko jaada meteloimaan ja naapureita pitamaan hereilla.

Me menemme toihin klo kahdeksaksi ja haluaisimme jo menna nukkumaan. Jees jees, 1980-luvun klassikot on ikivihreita ja jos olisin itse 10 vuotta nuorempi laulaisin varmasti mukana "h kardia mou s'agapaei!", mutta hyvat ihmiset, antakaa minun (ja muiden naapureiden) jo nukkua.

Stamatiste to parakalo tai naapurin seta tulee pistamaan teidat kuriin.

Uima-allaspäätös 2009

Olen taas tehnyt historiallisen paatoksen, nimittain paatoksen siita, milla uima-altaalla vietan tulevan kesan.

Talla kertaa olen paattanyt luopua Marmarahotellista ja kayda oman kuntosalini altaalla. Kuntosali on vain pari vuotta vanhassa 4* hotellissa kotikulmillani, joten voin napparasti yhdistaa uima-altaalla lekoilun ja salilla kaymisen. Allas on hotellin ylimmassa kerroksessa ja sielta on nakoala kaupungin yli ja Bosporinsalmelle.

Paadyin tahan vaihtoehtoon koska Marmarahotelli on jo aikansa elanyt ja olen viettanyt siella jo niin monta kesaa etta vaihtelu virkistaa. En tykkaa enaa Marmaran nuhjuiseksi kayneista pukuhuoneista tai siita, etta altaan ylitse lentaa aina silloin talloin lokkeja jotka valilla pistaytyvat myos altaaseen uimaan.

Lisaksi sain allasmaksun sisallytettya vuosittaiseen salimaksuun niin edullisesti, etta olisi ollut typeraa jattaa tarjous kayttamatta. Maksoin salin vuosimaksusta 1200 liiraa, eli n. 560 euroa (47 euroa / kk), joka sisaltaa kuntosalin kayton (mielinmaarin, auki 07.00-22.00 joka ikinen paiva), saunan/hamamin/hoyryhuoneen ja uima-altaan kayton. Lisaksi kuntokartoitus tehdaan joka toinen kuukausi ja personal trainer on periaatteessa kaytettavissa ihan milloin tahansa. (ja personal trainer muuten on tosi OK tyyppi, selkeasti ammattilainen). Maksussa oli ainoastaan yksi ehto: se piti maksaa joulukuussa heti kokonaisena summana - ei luotto- vaan pankkikortilla.

Allas avataan taman viikonlopun aikana ja lauantaiksi on jo luvattu +30 astetta. Jippiaijee!

Vähemmistöuutisia

Espanja on ilmeisesti muuttanut lakejaan niin, etta Isabellan ja Ferdinandin maasta vuonna 1492 karkoittamien sefardijuutalaisten jälkeläiset voivat saada maan kansalaisuuden.

Tämä on harvinaisen hyviä uutisia Turkin noin 26 000 juutalaiselle, sillä suurin osa heistä on Espanjasta kotoisin. EU-passista ei liene haittaa kenellekään, sillä toki on helpompaa matkustaa ja työskennellä Euroopassa kuin Turkin (tai Israelin) passilla. Työkavereissani ja tuttavissani on useita Turkin juutalaisia, joista monet osaavat espanjaa enemmän tai vähemmän ja usein myös matkustavat Espanjaan tunnesyihin sun muihin vedoten. Sinällään uskomatonta mutta totta, että 500 vuotta myöhemminkin monet Turkin juutalaisista osaavat ladinoa, 1400-luvun sefardijuutalaisten puhumaa espanjaa, ja pystyvät kommunikoimaan sen avulla ainakin jollakin tavalla espanjankielisten kanssa.

Turkkiin monet Isabellan karkoittamista juutalaisista päätyivät Thessalonikin kautta, joka ennen toista maailmansotaa tunnettiin Balkanin juutalaisimpana kaupunkina. Tosin se pitää ottaa huomioon, että äärinationalisteilla oli Kreikassa tapana höykyttää juutalaisia jo reippaasti ennen natsisaksan aikaa, tästä esimerkkinä mm. vuoden 1917 tuhopoltto, jonka seurauksena n. 50 000 Thessalonikin juutalaista jäi kodittomaksi.

Turkissa Espanjasta karkoitetut sefardijuutalaiset asettuivat vuoden 1492 jälkeen asumaan enimmäkseen Istanbuliin ja Izmiriin, jossa molemmissa on muuten tänäkin päivänä useita toimivia synagogia. Kävin Izmirissä marraskuussa ja eräs Turkin juutalainen esitteli minulle rabbin kanssa kahdeksan eri synagogaa, joista vanhin oli 1500-luvulta. Synagogien sisustuksessa oli käytetty paljon elementtejä symbolisoimaan laivaa ja evakkomatkaa Espanjasta. On kenties kohtalon ironiaa, että 500 vuotta myöhemmin samaisten ihmisten jälkeläiset voisivat palata Espanjaan maan kansalaisina vain tunnissa parissa - lentäen. Niin se maailma muuttuu..!

Tässä Hurriyetin uutinen asiasta ja tässä lisaa tietoa Turkin juutalaisista.

Tollywood

Pitkasta aikaa: tassa Yle:n hiljattainen lyhyehkö artikkeli Turkin saippuasarjoista.

Vapun viettoa

BBC:n ja YLE:n sivuilla vaitetaan, etta Istanbulissa on jo nahty vakivaltaisia / levottomia vappumielenosoituksia. Eika ole.

Satun olemaan kylassa tanaan koko paivan sukulaisilla, jotka asuvat mielenosoitusten ytimessa, Pangaltissa. Melkein kaikki lehdistokuvat ja videot ovat taman asunnon parvekkeen edessa olevalta kadulta.

Aamulla tanne tullessani jouduin pakenemaan vikkelaan vesitykkia naapurikauppaan, jonka jalkeen luikahdin sisaan rappukaytavaan hiljaisena hetkena, kun tilanne oli jo vahan rauhoittunut.

Sen jalkeen joimme aamuteet parvekkeella katsellen protestia ja vesitykin toimintaa, aanitin kameraan pari videotakin tapahtumista. Ketaan ei hakattu, lyoty, tai pahoinpidelty. Mielenosoittajat heittelivat poliisia pain kivia, ja poliisi osoitti mielenosoittajia vesitykilla.

Seurasin tilannetta 5. kerroksen parvekkeelta suoraa kadulle silma tarkkana enka kykene arvoimaan kumpi toimi ensin kovemmalla kadella: poliisi vaiko mielenosoittajat. Kumpi oli ennen kana vai muna, en tieda.

Vahan aikaa viela kuvasin poolopaidan kaulus suun edessa, koska kyynelkaasua oli ilmassa, jonka jalkeen paatin jatkaa eraan ylimaaraisen duunin tekoa sisalla. Kadulla on nyt taysin rauhallista, ja niin on ymmartaakseni suurimmassa osaa muutakin Istanbulia.

Odotan toista rahinanpoikasta viela ennen kun paiva paattyy, mutta todellakaan mistaan "levottomuuksista" tai "vakivaltaisuuksista" ei tahan mennessa taalla ole ollut kyse, vaan pienesta sapinasta, joka on tassa maassa taysin tavallista vappuriehaa.

Mikaan ei minusta ole naurettavampaa kuin se, etta taman pienen actionin perusteella taas erinaiset tutun tutut sun muut takuulla kehittavat Istanbulista nyt sellaisen mielikuvan, etta taalla olisi jotenkin "levotonta" saatika "vaarallista". Juu, siihen verrattuna, etta Suomessa mieltaan osoittava ihminen mielletaan "hihhuliksi" kylla tama meno, jossa mielenilmaisu on taysin normaalia, on hyvin erilaista. Mutta millaan lailla vaarallista taalla ei ole jos vaan pysyy poissa vakijoukosta tanaan.

Apina slummissa

Tanaan keskustasta kotiin palatessani nain taksin ikkunasta apinan. Kylla, *aivan oikean apinan*!!!!!

Otin taksin Cihangirista ja kaskin kuskia ajamaan Tarlabasin slummin lapi oikotieta kotikulmille. Tarlabasi on sinallaan hyvin "esteettinen" paikka, silla se on n. 30 korttelia vanhoja vanhoja eri varisia art nouveau kivitaloja, joissa ennen asui paljolti Istanbulin kreikkalaisia. Tana paivana naita upeita rakennuksia kuitenkin asuttaa transvestiitti-ilotytot, tinneripojat ja ita-turkin rutikoyhat pakolaiset. Tarlabasin sivukujille ei kannata eksya yolla, ainakaan yksin. Poliittista jannitettakaan ei puutu, mellakoita on silloin talloin, useammin asialla on nuoret miehet jotka heittelevat poliisin paalle tiiliskivia ja saavat niskaansa kylmaa vetta.

Ajoimme kuskin kanssa alas yhta Tarlabasin katua kun huomasin eraan ikkunalaudalla istuvan elaimen. Elain oli jossakin lekassa ja katseli ohi menevia autoja. Lahemmaksi tultamme tajusin, etta se on apina (tai mika lie marakatti, en tieda eroa). Elain oli n. 60cm korkea ja hintelan karvainen.

Yllatyin niin kamalasti, etta kiljaisin taksikuskille "apina, apina! naitsakin ton apinan, tuolla on apina!".

Kuski pysaytti auton heti ja katsoi taaksepain. Aloimme molemmat hihittamaan hysteerisesti. Tilanne oli absurdi. Mina tyovaatteissa ja nuori "viriili" (;)) kuski pysahtyneena slummin sivukadulle hihittamaan upouudessa taksissa juuri nakemaamme apinaa. Kuski sytytti tupakan ja nauroimme tippa linssissa koko tilanteelle.

Spekuloimme hyvan aikaa mista apina on tuotu ja mihin sita kaytetaan. Koska Tarlabasissa on niin paljon kaikkea kummallista hommaa, ja koska apina tuskin on seksityolainen tai poliittinen aktivisti, tulimme siihen lopputulokseen, etta hanta takuulla kaytetaan varastelemaan asunnoista jalokivia ja kultaa, tai ainakin avaamaan ovia Tarlabasista lahtoisin oleville murtovarkaille.

Kukapas apinaa mistaan syyttaisi!!!

Lastenpäivää

Tanaan taas on lasten ja nuorten paiva, vapaata melkein kaikista yrityksista (paitsi tietenkin mediasta) ja kaikenmaailman paraateja ja esityksia kaduilla ja koulujen stadioneilla.

Olen haalinut itselleni taas aika lailla toita, joten en pida vapaata tanaan, mutta ehka huomenna. Ilmatkin on taas viilenneet, joten ei ole mitaan jarkea edes lahtea ulos.

Lastenpaivan kunniaksi pitaisi kai taas kerran mainita, etta taalla niita lapsia riittaa. 71.5 miljoonaisen kansan joukossa on melkein 20 miljoonaa alle 20-vuotiasta ihmista.

Vuoden 2008 tilastojen mukaan 0-4 vuotiaita on n. 6 miljoonaa (eli enemman leikki-ikaisia kuin suomalaisia yhteensa), ala-asteikaisia 6.3 miljoonaa ja teini-ikaisia n. 12.5 miljoonaa. Nuoria aikuisia (20-29v) taas on n. 12.76 miljoonaa.

Talta pohjalta valilla vaha hymyilyttaa matkailupalstojen kyselyt "onko Turkki sopiva matkakohde lapsiperheelle" -- ja viela enemman ajoittaiset vastaukset "ei missaan nimessa". Eihan tassa maassa ela kuin n. 12.3 miljoonaa alle 10-vuotiasta ihmista.

Lääkekakku

Kavin tanaan japanilaisen laakefirman lehdistolounaalla, jossa yksi 15:sta jalkkarivaihtoehdosta oli pala yllaolevaa kakkua. Jostain kumman syysta jatin kakun valiin ja keskityin profiterol-rulliin ja kazandibiin.

Sekalaista höpinää

Olen juoksennellut viime paivat kaupungilla erinaisilla tyoasioilla (ja muillakin) joten ajatus ei enaa oikein kulje kovin jarkevasti. Taten siis lista erinaisia huomioita on kaikki mihin talla hetkella kykenen.

1) Vastapaata asuva, yleensa niin koppavan tarkeileva vanha herra tuli toissa iltana ankyrakannissa kotiin, poikansa taluttamana. Olimme juuri lahdossa eraan kanssa hanen luokseen illallisen jalkeen kun tormasimme haneen rappukaytavassa. Muuten aina niin happaman oloinen vanha herra huudahti meille suorastaan sydamellisesti "meeerabalaaaaar!". Ensimmaista kertaa han tervehti meita hymy suussa. Yleensa tallainen eksoottinen "osa-aika susipari" saa perhelahiossa osakseen lahinna vanhan herran mulkaisuja.

2) Paasiainen on ohi, mutta paakadun kreikkalaisissa ja armenialaisissa leipomoissa myydaan edelleen paasiaistarvikkeita: varjattyja paasiaismunia, suklaamunia ja mm. sakizli paskalya -pullaa (kuvassa), siis pullapitkoja joihin on sekoitettu sakizia, aitoa pihkapurkkaa! Pulla on tosi hyvaa ja pihkamauste maistuu todella herkulliselta pullaviipaleita paahdettaessa leivanpaahtimessa ja sitten syomalla niita pienella marganiinisipaisulla paalle. Ostin myos ensi vuotta varten varia paasiaismunia varten. Tana vuonna myos ensimmaista kertaa (omassa elamassani taalla) nain paakadun kauppojen ikkunoissa ilmoituksia kreikaksi ja armeniaksi (siis myytavista tuotteista ja paasiaistoivotuksia).

3) Paakadun elainkauppa on alkanut myymaan tipuja! Tanaan nain niita noin 30 pienessa laatikossa. Ihania! Ostaisin jos ne ei kasvaisi.

4) Eraan siivooja oli tanaan paikalla koko paivan. Vahdin ja opastin, mutta harvinaisen arsyttavaa oli se, etta tama puhui aivan jatkuvasti kaikesta. Siita kuinka hanen poikansa tyttoystava on lihava ja liian vanha (32v) 25-vuotiaalle pojalle, siita kuinka han osti toiselle tyttoystavalle lahjan, siita kuinka Allah kylla antaa napaytyksen hanen aviomiehelle, joka on nyt 28 vuoden avioliiton jalkeen jaanyt kiinni jollekin "maksulliselle lumpulle" tekstailusta, siita kuinka han kylla on tehnyt kaikki antamamme tehtavat mutta silti voisi lahtea vahan aikaisemmin kotiin. Kääääääääk! Kaksi tuntia kuunneltuani sita saarnaa pakenin merenrannalle syomaan ja lenkille, josta suuntasin kahvilaan toita tekemaan. Puhun itsekin paljon, mutten koskaan niin paljon, etta toisen pitaisi paeta!

5) Aloitin taas kaymaan salilla saannollisemmin, ja kuntokartoituksessa personal trainer totesi kroppani ian olevan 22v! :) Eihan tuo ole kuin vajaa vuosikymmen vahemman. Tavoitteeni on saada se kesaan mennessa yhdeksaantoista... :)

6) Yksi iso hammasklinikkaketju tarjoaa laserhampaanvalkaisua kriisihintaan, 50% alella (180 euroa) loppukuun ajan. Meinaan menna ensi viikolla vaikka niin kamala tarve ei olekaan - silla hinta on sen verran halpa, etta nyt jos tuollaisen maksaa, seuraavan kerran tarve tulee vasta monen vuoden paasta. Ei mitaan hajua paljonko moinen hupi Suomessa maksaisi, ehkapa pitaisi ottaa selvaa ennen kun menen vastaanotolle.

Etta tallaisia tyhjanpaivaisia yksityiskohtia talla kertaa. Toivottavasti huomenna on hyva keli, meinaan nousta aikaisin ylos ja menna yllatysretuuttamaan pari kaveria lenkille meren rannalle. :)

Pukeutumisesta

Kuvassa lahikorttelin pimut kesavarustuksessa, lahde Erkanin blogi, jossa samasta aiheesta on enemman kuvia ja kommenttia.

Usein tanne matkaa suunnittelevat suomalaiset, tutun tutut ja tuntemattomat kyselevat netissa miten Istanbulissa pukeudutaan. Siispa asiaan.

1) Modernit naiset pukeutuvat taalla yleisesti ottaen verrattaen seksikkaammin ja naisellisemmin kuin keskivertohelsinkilaiset.

Kylla, myos pomppomahaiset tadit pukeutuvat tiukkoihin t-paitoihin kesalla eika kukaan ihmettele tai paheksu asiaa. Hameet ovat yleisesti ottaen lyhyehkoja polvipituisia. En ole koskaan nahnyt istanbulilaista naista tuulipuvussa. Tuulipukuja taalla ei kai edes myyda - kaupoissa on pelkkia verkkareita, ja niihin pukeutuvat vain ruokaostoksille pikaisesti poikenneet kotirouvat tai Bosporin rannalla Starbucksin kahvimuki kourassa "lenkkeilevat" trendipimut.

2) Tietyilla alueilla monilla naisilla on talvisin paalla yleensa mini/polvipituisia hameita ja bootsit.

Nain on asia esim. meikalaisen nykyisilla kotikulmilla. Tosin 10 vuotta sitten savelet oli toiset. Hame/bootsisuhteessa pukeutumiskulttuuri on muuttunut paljastavammaksi viime vuosina. Muistan kuinka 8 vuotta sitten ostin nahkabootsit Lontoosta ja jatin ne lomani ajaksi sinne, koska taalla olisin saanut ne jalassa omasta mielestani liikaa huomiota. Tana paivana hame ja bootsit on jo normipukeutumista talvella.

3) Joillakin alueilla suurin osa naisista on huivipaisia - toisilla alueilla taas huivipaisia naisia on ehka yksi kahdestakymmenesta.

Naita "hengellisemman pukeutumisen alueita" on mm. Fatih, Kagithane, Uskudar, Nurtepe jne. Olen asunut naista yhdessa ja olen kirjoilla toisessa. Kun asuin tallaisella alueella ja menin koulun jalkeen uima-altaalle, dolmusmatkaa varten pukeuduin capreihin ja pitkahihaiseen paitaan, jonka sitten vaihdoin koulun vessassa hihattomaan narutoppiin (joka taas keskustassa on kesaisin ihan normivaate). Kotikulmilla hihattomassa paidassa olisi naisihminen tuntenut olonsa epamukavaksi.

4) Vain parilla alueella on naisia, jotka pukeutuvat mustaan kaapuun.

Vain 3% turkkilaisista naisista pukeutuu mustaan kaapuun, vaikka n. 30% suomalaisen median kayttamista kuvista sisaltaa turkkilaisia naisia mustissa kaavuissa. Huivia koko maassa pitaa noin puolet, mutta Istanbulissa vain n. 1/3 tai 1/4 naisista.

5) Turisti voi taalla pukeutua juuri niinkuin itse haluaa *mutta* fakta on myos se, etta sandaalit ja shortsit ovat Turkissa turistin merkki. Niihin kiinnitetaan huomiota ei siksi, etta ne olisivat "paljastavia" vaan siksi, etta turistikamppeisiin pukeutunut ihminen eroaa suurkaupungin massoista.

Melkein kukaan paikallinen nainen ei pukeudu tassa kaupungissa shortseihin ja t-paitoihin vaan pukeutuminen on hyvin urbaanin naisellista: siisti kynahame tai pitkat tummat housut ja hihaton paita korkokenkien kanssa on normi kesaisin.

6) Taten paras tapa pukeutua taalla vuodenajasta riippumatta on pitkat tummat housut / siisti kynahame ja paita (joko hihaton tai hihallinen vuodenajasta riippuen). Turistisandaaleihin pukeutuneita tuijotetaan joten mieluummin paalle tavalliset siistit nahkakengat / avoimet korkkarit (tosin Suomessa naita myydaan aika vahan...).

7) Monet myos pitavat farkkuja vaikka ilman lampotila olisi +36. Tama on taysin mahdollista silla keleihin tottuu ajan myota. Itse pidan toppatakkia +18 asteeseen ja farkkuja taysin tuskatta +35:een. Sen jalkeen tulee hiki ja vaihdan capreihin. Lisaksi myos on hyva huomata, ettei hame ole aina se "viilein" vaate. Hameeseen +40 asteessa pukeutuessa jaloilla on nimittain tapana liimautua yhteen. Bussissa tai taksissa istuessa reisien valissa litiseva hikinoro saattaa aiheuttaa aika ikavan fiiliksen.

p.s. Toissa kesana eras kanadalainen harjoittelija tyopaikallamme ilmoitti, etta oli koko kevaan kuvitellut kayvansa kesalla Istanbulissa toissa "huivi paassa". Kun han sitten ilmaantui lahes 99.9% huivittomaan pilvenpiirtajaamme ensimmaisena paivana oli yllatys aikamoinen: yksikaan kollega ei pida huivia eika edes tunne lahipiiristaan ainuttakaan alle 65-vuotiasta ihmista, jolla olisi huivi paassa. Se siita siis.

Rasmussenin lieva pahoittelu

Olin tanaan Alliance of Civilizations -kokousta seuraamassa, jossa puhui myos Tarja Halonen. Kuuntelin Fogh Rasmussenin kommentit "pilapiirroskriisia" koskien ja kommentoin asiaa sen jalkeen Tanskan televisiolle. Koska kuuntelin Rasmussenin kommentit kokonaisuudessaan voin sanoa, etta:

1) Rasmussen ei pyytanyt anteeksi, eika kayttanyt ainuttakaan "anteeksi" sanaa.
2) Rasmussen kylla puhui hyvin pahoittelevaan savyyn, joka tarjosi taydellisen infrastruktuurin itse anteeksipyynnolle (jota han ei kuitenkaan esittanyt)
3) Rasmussen korosti ilmaisunvapautta liikaa ja puhui vastaavasti liian vahan kunnioituksesta ja vastuusta
4) Rasmussen kuitenkin itse myonsi, ettei itse koskaan piirtaisi moista pilapiirrosta
5) Han myos painotti, ettei ihmisjoukkoja saa arsyttaa tahallaan ja loukata toisten uskontoa tai uskomuksia
6) Kokonaisuudessaan Rasmussen puhui hyvin diplomaattisesti, mutta diplomaatti han onkin
7) Minulla ei ole henkilokohtaista mielipidetta siita riittaako tama "lieva pahoittelu" "kaikille maailman muslimeille", nahtavaksi jaa.
8) Tosin miksi Rasmussen itse pyytaisikaan anteeksi koko asiaa, eihan han ole toimittaja, kustantaja saatika pilapiirrokset tehnyt taiteilija.

p.s. en ole viela nahnyt lopputulosta vaikka se on Tanskassa jo tv-uutisissa lahetetty. Voi olla, etta omaa patkaani ei ole netissa lainkaan. Samapa tuo, mulla oli siistit vaatteet ja tuore meikki ;)

p.p.s. Eras tanskalainen toimittaja sanoi minulle, etta "tottakai puhut noin ettet vaan loukkaa ketaan." Ei, mina olen vilpittomasti sita mielta, etta toisten uskontojen loukkaaminen ja niista irvokkaan viihteen kehittely on ikavaa, huonoa huumoria ja taysin asiatonta. Jokainen vapaus tulee vastuiden kanssa. Jos teini-ikainen lapsi paastetaan illalla ulos, oletetaan, etta han myos osaa kartsalla kayttaytya. Jos toimittajalle annetaan toimituksessa vapaat kadet, oletetaan, etta han ymmartaa myos joidenkin asioiden arkaluontoisuuden.

p.p.p.s. Rasmussen vaitti tanaan, etta "sananvapaus ja avoin kritiikki lisaavat ymmarrysta". Ei, minusta se, etta toisten uskonnolla pilaillaan ei lisaa tahan maailmaan mitaan positiivista - ellei nyt sitten kerjata "kantapaan kautta" -kokemusta siita, kuinka arkaluontoinen asia uskonto voi olla eri puolilla maailmaa. Seuraavaksihan Tanskan lehdisto voisi kokeilla kepilla jaata vaikkapa Serbiassa julkaisemalla pilakuvia Neitsyt Mariasta ja sitten sanoa, etta "he vaan halusivat ymmartaa Balkanin ortodokseja paremmin"... Justisa joo. Selityksen makua. Myontakaa jo omat virheenne. Onneksi Suomessa ei hakata paata seinaan samalla tavalla.

Barbikenin voitto

Vaalit ovat vihdoinkin ohi - Barbiken voitti! Han sai kotikorttelin 185000:sta aanesta 54.65%. Kakkosena tuli islamistinen AKP (18.7%, ero "huomattava"), opposition sosiaalidemokraatit CHP 18.45%, nationalistit MHP 2.46% ja kurdien DTP 1.97%.

Mita mina sanoin, hengellisella tai nationalistisella retoriikalla ei meilla pain pitkalle pötkita! Go go Barbiken! :)

Minahan en tietenkaan millaan lailla kommentoi politiikkaa sen syvemmin, mutta voin toki myontaa, ettei minua nyt harmita, etten talla kertaa paassyt aanestamaan koska olen Helsinkin loskakeleista nauttimassa.

Barbikenin vaalijulisteet

Viime viikolla kotikatua koristi DSP-puolueen julisteet ja ah-niin-komean Mustafa Sarigulin kuva. Sarigul on suht liberaalin, maallisen, ja omalla tavallaan sosiaalidemokraattisen DSP:n ehdokas, sukulaisen tuttava, ja todellakin aivan barbikenin nakoinen. Ilmeisesti hiljattain sinkkukin.

DSP:n bannereiden lomassa oli myos pari AKP:n, eli sen jokseenkin "hengellisen" valtapuolueen julistetta.

Alkuviikosta kaikki em. bannerit katosivat yon aikana ja niiden tilalle ilmestyi MHP:n eli aarinationalistien liput. Kolme valkoista kuunsirppia punaisella pohjalla. Ei heista sen enempaa kuin etta voter base nain armenialaisella alueella tuskin heille kovinkaan suotuisa. Ei ihmekaan, etta he kokivat, etta Sarigulin bannerit piti putsata pois tielta.

Tanaan huomasin, etta MHP:n lippuja on kadonnut kadulta kuin P. Saharaan viime yon aikana. Katu vaikuttaa kovin tyhjalta, lahes vaalivapaalta. (Huh helpotus, en enaa jaksa niita meluavia pikkubusseja ja suu vaahdoten silmat viirussa ladeltuja vaalipuheita).

Kenenkohan vaalijulisteet sinne ilmestyvat seuraavaksi? Mita tapa puhdistaa pois toisen puolueen julisteet omien alta kertoo itse puolueen suhtautumisesta pluralistiseen demokratiaan ja monipuoluejarjestelmaan?

Naita voi jokainen miettia itsekseen, mina en talla kertaa paase edes aanestamaan, silla olen matkoilla. Jos paasisin sunnuntaina laittamaan rastia ruutuun antaisin aaneni takuulla sille puolueelle, joka ei omia julisteita pystyttaessaan poistele toisten puolueiden julisteita ja joka kohtelee lehdistoa asiallisesti, hyvaksyen sen, etta sananvapaus kasittaa myos vapauden kritisoida avoimesti, jopa torkeasti. Joka leikkiin lahtee leikin kestakoon.

Kulttuurieroja: vierailutabu

Kirjoitanpas nyt asiasta, joka nayttaa saannollisesti luovan vaarinkasityksia ja riitoja uudehkojen suomalais-turkkilaisten pariskuntien valilla. Nimittain eri sukupuolta olevien ihmisten vierailu toistensa kodeissa.

En nyt jaksa vaantaa asiaa kuitenkaan ihan rautalangasta, joten aion vaan ladata tahan kuinka asiat ovat. Vaittelyt saatte kayda omissa kahvipoydissanne - talla kertaa yleistan rankasti.

(Disclaimer: kylla, poikkeuksiakin on olemassa ja itsekin tunnen monia. Mutta tama kirjoitus ei kasittele poikkeuksia vaan sita, kuinka tassa yhteiskunnassa useimmiten suhtaudutaan vastakkaista sukupuolta olevien kaverusten vierailuun toistensa kodeissa silloin kun paikalla ei ole muita ihmisia).

1) Taalla nais- ja miespuoliset kaverit harvemmin viettavat aikaa kahden kesken suljettujen ovien takana, esim. sohvalla istuen ja televisiota katsoen. Tapaamiset tapahtuvat kahviloissa, ravintoloissa, yleisestikin julkisilla paikoilla.

2) Jos mies vierailee naisen kotona, naapurit, naisen perhe, ja joskus jopa itse vieraaksi kutsuttu mies luulee, etta kyse on suhde tai jonkunlainen "viritys" vaikka ei olisikaan.

3) Nainen, jonka luona ramppaa miespuolisia vieraita voi saada naapurustossa kevytkenkaisen maineen. Tama voi johtaa siihen, etta ihan pikkuruisista asioista valitetaan ja naapurit alkavat juoruta. Huono maine taas voi johtaa siihen, etta jos jotain ongelmia syntyy (esim. oman turvallisuuden kanssa) naapurit eivat tule apuun. Naapureiden kanssa siis kannattaa jo oman hyvinvoinnin takia olla hyvaa pataa.

4) Koska miespuoliset vierailijat voivat tehda naisen maineesta naapurustossa kyseenalaisen harva turkkilainen mies pitaa siita, etta suomalainen tyttoystava tuo kotiinsa miespuolisia vieraita vaikka he vilpittomasti olisivatkin "vaan kavereita". Turkkilaista miesta ei kiinnosta kuinka vilpiton kaveruus on - han ei vaan oikeasti halua niita miehia fyysisesti omaan/tyttoystavansa kotiin.

5) Kolikon toinen puoli on se, etta tasta "vierailutabusta" johtuen jotkut turkkilaiset miehet saattavat kasittaa suomalaisen naisen kylakutsun yksinkertaisesti vaarin. Olemme varmasti kaikki kuulleet tarinoita mihin tama voi johtaa.

6) Ei Suomessakaan moni mies innostuisi ylenpalttisesti siita, etta tyttoystava/vaimo viettaisi kahden kesken aikaa pariskunnan kotona miespuolisen kaverinsa kanssa miehen itse ollessa muualla. Tosin suomalainen mies harvemmin ilmaisee asian tassa tapauksessa yhta selkeasti kuin turkkilainen.

7) Tassa tapauksessa on kyseessa selkea kulttuuriero, jota kummankaan osapuolen on ihan turha yrittaa muuttaa. Jos suomalainen nainen haluaa suhteensa turkkilaiseen mieheen toimivan, hanen on oikeasti paras yrittaa ymmartaa kuinka "intiimi" asia koti ja vierailut ovat tassa kulttuurissa. Tapaamiset voi toki hoitaa kahvilassa - kenenkaan ei ole mikaan pakko seurustella kahden kesken kotona kun elamme markkinataloudessa jossa jopa 2000:n asukkaan taajamissa on ravintoloita ja kahviloita.

8) Toisaalta taas suomalaisen naisen ei kannata olla naiivi ja uskoa, etta joidenkin aarimmaisen mustasukkaisten turkkilaisen miesten tapa kieltaa tyttoystaviltansa kaikki miespuoliset kaverit olisi jollakin lailla kulttuurisidonnainen tai turkkilaisuudella selitettavissa. Kylla Turkissakin miehet ja naiset voivat olla "ihan vaan kavereita" tiettyihin rajoihin asti - niin kauan kun molemmat kunnioittavat toistensa siviilistatusta. Ne naiset ja miehet, jotka ovat sairaaloisen mustasukkaisia ovat taallakin vahemmistossa.

Sadekausi

Istanbulissa on satanut viimeisen kahden kuukauden aikana melkein joka paiva. Hyva nain, silla viime vuonna vedesta alkoi olla pula.

Kaupungissa, jossa on arviolta 16 miljoonaa asukasta, on vesivarastojen tayttyminen vakiopuheenaihe: kesaisin vesivarastot alkavat tyhjentya, josta seuraa pitkia, jopa paivan pituisia katkoksia, ja talvella taas spekuloidaan silla, missa vaiheessa sade loppuu, ettei jo melkein taynna olevat varastot ala tulvia.

Mina olen varustautunut tilanteeseen kahdella eri sateenvarjolla ja mustilla Nokian Club-saappailla. Tosin pakko myontaa, etta jatkuva tohnasade, kurasade, jaasade ja ripsuttaminen kay hermoille. Missa ihmeessa ne viime talven romanttiset lumisateet on?

Turkin 70.5 miljoonainen vaesto tarvitsee n. 13.3 kertaa sen vesimaaran mita Suomen 5.3 miljoonainen vaesto tarvitsee. Mutta koska talla maalla ei ole 70 000:tta jarvea tilanne on aika haastava. Tassa ei auta teknologiat tai laajakaistayhteydet - vedesta on ajoittain huutava pula.

Kuvitelkaapas millaista on tulla ruuhkabussilla kotiin hiesta markana kesalla kun lampomittari nayttaa +36 astetta ja kotona onkin vedet poikki? Siina ei auta muu kuin viilennella itseaan milla tahansa vedella jota kulmakaupasta saa - vaikka jopa kivennaisvedella jos ei muuta.

Olen varmasti aikaisemminkin laittanut taman saman linkin tanne, mutta Istanbulin vesilaitoksen sivuilta voi seurata vesivarastojen tayttymista miltei reaaliajassa. Talla hetkella varastot ovat 90.63% taynna. Mahtavaa, kesalla siis tuskin karsitaan vesikatkoksista. Tosin tama sadekausi saisi jo loppua...

Sinkkuelämää

Toissaviikolla istuin iltaa eraan kaverin ja taman tyttoystavan kanssa ja kavimme lapi erinaisia ihmissuhdekuvioita. Keskustelu jatkui nelisen tuntia illallisen aarella ja nauroin siina samalla poskeni kipeaksi.

Keskustelua heratti jokseenkin "arabeskit" tavat, joilla ystavapiiri tassa maassa saattaa auttaa toistensa parinhakua. Ystavani nimittain on viimeisen parin vuoden aikana saattanut avioliiton pyhaan satamaan kokonaiset nelja paria - han on omissa piireissaan erittain menestynyt "matchmaker" vaikkakin vasta 33-vuotias. :)

Istanbulin sinkkuelamassa aktiivinen seuranhaku kavereitten kautta lahtee siita, etta sinkkuihminen ilmoittaa kavereillensa olevansa "vapaana". Sen jalkeen kaverit kyselevat millaista seuraa tama etsii, ihan kunnon suhdettako, avioliittoa vaiko vain satunnaisia treffeja. Samalla otetaan myos selville toivekumppanin siviilistatus (voiko olla eronnut / lapsia tms.), koulutus ja poliittiset mielipiteet ja tietenkin myos ulkonako. Sen jalkeen alkaa ripea "skannaus", jossa hakua tekeva ystava kay lapi esim. miespuolisista kavereistaan ne sinkut ja ne, joilla on oikeasti potentiaalia. (susia tai yhden illan törttölijöitä ei saa suositella). Kaverit ovat useimmiten vilpittoman innostuneita loytamaan uutta seuraa sinkkuystavalle eika moinen pyynto "etsia toiselle seuraa" ole mitenkaan outo tai naurettava vaikka kyseessa olisi minka tahansa ikainen ihminen.

Taman jalkeen potentiaalinen pariskunta vaan saatetaan johonkin samaan tilanteeseen, useimmiten juhliin / grillaamaan / koktailille tai illalliselle jossa on enemmankin ihmisia, vahintaan 4-5 muuta ettei tilanne tunnu tukalalta. Kukaan ei tee tilanteesta mitaan sen kummempaa numeroa, kunhan vaan haastellaan ja katsotaan luistaako juttu.

Pari paivaa "joukkotreffien" jalkeen ystavat kyselevat vahan puolin ja toisin kiinnostaisiko osapuolia jatkaa juttua keskenansa, ja jos vastaus on myontava valitetaan puhelinnumerot (ellei niita ole jo illallisella vaihdettu) ja pistetaan viesti eteenpain. Sen jalkeen odotellaan ja katsotaan mita kay, ja jos juttu kehkeytyy avioliittoon asti, parin toisilleen esitellyt henkilo istuu vihkipoydassa todistajana.

Toisaalta taas jos avioliitto tai suhde menee karille heti ensi alkuunsa katseet kaantyvat parin esitelleeseen "matchmakeriin". Omalle kaverilleni ei toistaiseksi ole moisia karikkoja osunut kohdalle vaan kaikki hanen tutustuttamat pariskunnat ovat edelleen ainakin suht' tyytyvaisesti yhdessa. Track record on siis tahan asti aivan mainio. :)

Itsellani on talla hetkella kolme tuttua jotka aktiivisesti ovat ilmoittaneet minulle etsivansa seuraa: kaksi naista ja yksi mies. Yksi naispuolisista kavereista saattaisi olla sille yhdelle miehelle sopiva koulutuksen ja harrastusten puolesta mutta jutun valmisteluun menee viela jonkun aikaa. Pitaa viela ottaa selvaa harrastuksista ja nayttaa kuvat. Arvioin, etta niilla treffeilla olisi n. 60% mahdollisuus onnistua. Toiselle tyttokaverille taas on hankala loytaa seuraa, koska han on hieman nuorempi kuin ne sinkkumiehet jotka itse tunnen eika kay saannollisesti esimerkiksi kampaajalla ja manikyyrissa kuten niin monet muut turkkilaiset sinkkunaiset. Taalla kun "hyvinvointi" pitaa nakya meikissa, ihossa, kynsissa ja vahan muuallakin. ;)

Turkinpunaisista ja sinivalkoisista laseista

Tassa era Hurriyet Daily Newsin "From the Bosphorus Straight"-kolumneja, niille, jotka halajavat Turkista viihteellisesti kirjoitettua kriittista sarkasmia.

Niille, jotka ihmettelevat, miksi en itse kirjoita politiikasta tai pui blogissani Turkin yhteiskunnallisia ongelmia kovinkaan syvasti ("vaikka olet toimittaja") saanen tehda selvaksi pari asiaa:

1) Olen taloustoimittaja. En raportoi politiikasta tai yhteiskunnallisista asioista kuin ani harvoin. Pitaisiko taloustoimittajan kirjoittaa vapaa-ajan blogiinsa Turkin politiikasta tai yhteiskunnallisista asioista vain siksi, etta han asuu Turkissa?

2) Olen toki opiskellut Turkin politiikkaa yliopistossa mutta en nauti siita vapaa-ajallani kirjoittamisesta silla taman maan politiikka on sen verran monimutkaista, etta yhden artikkelin vaantamiseen uppoaa kolme kertaa sama aika kuin yhden simppelin talousuutisen kirjoittamiseen.

3) Koska opiskelin Turkin politiikkaa en kykene kirjoittamaa aiheesta hutiloidusti tai vahvoilla mielipiteilla varustettuna kuten monet muut taman maan politiikkaa kasittelevat toimittajat tekevat. Asiat eivat todellakaan ole niin yksioikoisia kuin esim. AFP:n uutistoimisto antaa ymmartaa. Joidenkin suomalaisten vaatimus kuulla aina vaan negatiivisia uutisia Turkista on itse asiassa taydellinen esimerkki siita, mihinka hutiloivat ja yksinkertaistetut uutiset johtavat: niin eparealistisen negatiivisiin mielikuviin, etta jos joku toimittaja ei jatkuvasti olekaan parjaamassa Turkkia, hanta epaillaan "huuhaaksi". Poliittisten uutisten puutteessa suosittelen teita lukemaan Euroopan rajalla -blogia, jota kirjoittavat kaksi suomalaista turkologia.

4) Blogini on vapaa-ajan harrastukseni. Miksi harjoittaisin ammattiani vapaa-ajallani? Mikali toimittajan pitaa toimittaa uutisia myos vapaa-ajallaan, siina tapauksessa jokaisen sairaanhoitajan pitaa kasitella terveysasioita blogissaan, kokkien listata ruokaresepteja ja siivoajien puhua siivoamisesta (muutenhan he vahattelevat sita totuutta, etta suurin osa maailmasta on taynna likaa).

5) Jos minun kuvitteellisessa tilanteessa pitaisi jatkaa taloustoimittamista myos Blogspotissa miksi ihmeessa tekisin sen ilmaiseksi? Hyvat ystavat, toimittaminen on tyota, ja siita yleensa maksetaan ihan normaali palkka. En mina ala tyotani tekemaan blogissani ilmaiseksi myos vapaa-ajallani. Kuinka moni teista lahtisi tyopaikallensa lauantai-iltana ilmaiseksi?

6) Elama Istabulissa, sanomalehden palveluksessa on jo niin politisoitunutta, ettei politiikka oikeasti voisi vahempaa kiinnostaa vapaa-ajalla. Saan siita jo uutishuoneessa ja lehdistokonferensseissa yliannostuksen. Vapaa-ajallani en myoskaan seuraa poliittisia televisio-ohjelmia tai vaittele asioista kuppiloissa. Ei, teen kaikkea mika rentouttaa, hörhöilen, shoppailen, kokkaan ja vouhotan aivan turhista asioista. Kylla, tykkaan etta tyoajan ulkopuolella saan rauhan politiikalta jolta en tyoymparistossa voi valttya. Haluaisitteko te viettaa vapaa-aikannekin tyopaikan kahvihuonetta vastaavassa ilmapiirissa?

7) Silla logiikalla, etta minun pitaisi taalla puida Turkin politiikkaa (tai sitten minulla on paassa "turkinpunaiset lasit"), voimme argumentoida, etta kaikkien Suomessa asuvien ulkomaalaisten toimittajien ja suomenturkkilaisten pitaisi alkaa kirjoittelemaan blogeihinsa Suomen yhteiskunnallisista ongelmista vaikka ne eivat heidan elamaansa kosketakaan.

Esimerkiksi eraan ranskalaisen, Helsingissa asuvan toimittajatuttavani pitaisi alkaa henkilokohtaisessa blogissaan kasittelemaan Ita-Suomen hovioikeuden lyhyita raiskaustuomioita, suomalaisten lasten alkoholionglemia ja sita, miksi Suomessa kuolee enemman naisia perhevakivallan takia kuin Ruotsissa. Nain vaikka han ei ole koskaan kaynyt Ita-Suomessa (saatika tunne ketaan raiskattua), vaikka hanen omat puolisuomalaiset lapsensa eivat ryyppaa kartsalla perjantai-iltaisin ja vaikka han ei itse tunne ainuttakaan aviopuolensa puukoniskusta kuollutta suomalaisnaista.

Muussa tapauksessa voimme syyttaa hanta siita, etta han tarkastelee elamaa Suomessa "sinivalkoisten lasien" takaa - ja toimittajana luo elamastaan Suomessa aivan liioitellun positiivisen kuvan.

Nainko yksinkertaista se on?

E-valtiosta

Yksi asia, josta en ole koskaan kirjoittanut on teknologian eteneminen tassa maassa. Monin paikoin asiat toimii paljon, paljon sulavammin kuin esimerkiksi Lontoossa, joissakin asioissa paremmin kuin Suomessa, joissakin hieman Suomea jaljessa.

Lontooseen opiskelemaan mennessani suurin jarkytykseni siina maassa oli nettipankkien alkeellisuus ja muutenkin kaikenmaailman papereiden lapraaminen. Natwestin nettipankin avaamiseen meni kaksi kuukautta kun koodeja laheteltiin sinne sun tanne ja hakemuksia varten tarvittiin jos mitakin rekvisiittaa. Lopulta kun tilin sai auki, sielta ei voinut edes toimittaa kaikkia maksuja (nykyaan tilanne on toinen - tosin ulkomaan maksut ei onnistu). Joukkoliikenteessa kaytettiin paperilippuja ja mitaan vaestorekisteria Englannissa ei ole edes olemassa - henkilollisyyden voi joissain paikoin todistaa shekkikirjalla ja sahkolaskulla...

Viime kesana kavin teknologiakonferenssissa ja siella eras lontoolainen technology solutions expertti kehui kuinka "Lontoon Oyster Cardia voidaan soveltaa muualla maailmassakin, jopa taalla Turkissa". (Oyster Card on muovikortti, joka toimii metro- ja bussilippuna). No voi hyva ystava, Istanbulissa oli jo Akbil, sahkoinen metro/bussi/ratikka/laivalippu noin seitseman vuotta ennen koko Lontoon Oyster Cardia!

Sitapaitsi Oyster Card on huonompi kuin Akbil, koska jos pistat sen kannykan viereen se menee mangeettisuuden takia "lukkoon". Lisaksi ainakin minusta on epamiellyttavaa, etta Oyster Cardin muistissa on joka ikinen liikkeesi kaupungin sisalla. Kerran yksi metrolippujen myyja kysyi minulta: "Poistuit Baker Streetilta klo 09.08. Miksi et koskettanut Oysteria lukulaitteeseen silloin vaikka kortti pitaisi vieda joka kerta portin sensorin lapi?" No koska ne perhanan portit oli auki ja olin aamu-uninen! Tallainen vahtaaminen Briteissa kay suurimman osan ihmisten hermoille -- ei ihme, ettei porukat halua sinne mitaan vaestorekisteria saatika henkkarikortteja.

Sahkoisesti taalla voi hoitaa jo aika monia asioita, joita Suomessakaan ei voi sahkoisesti hoitaa - taalla esim. henkkaritunnuksella voi tarkistaa omat tietonsa vaestorekisterista, siina missa Suomessa tata varten tarvitaan henkilokortti jossa on siru ja sen lukija. Tanaan tarkistin henkkarinumerolla netista, missa oma aanestyspaikkani on paikallisvaaleissa (joissa tosin en aanesta koska olen matkoilla), mika elakekertymani on ja tata nykya maksan myos kaikki laskut netissa. Ruokaa tilaan netista saannollisesti kuin myos teen ostoksia.

Turkissa ei ole yhta paljon ja yhta hyvia nettikauppoja kuin Suomessa (jossa melkein ihan kaikkea voi ostaa netista ja se on hyva!) mutta moni asia on taalla paljon, paljon edistyneempi talla saralla kuin Iso-Britanniassa.

Lentoyhtiöistä

Talla viikolla Finnair on aloittanut tanne suorat lennot monen vuoden tauon jalkeen, joten odotan suomalaismatkustajien maaran taalla kasvavan. Taalla on talla hetkella vierailemassa joukko suomalaisia toimittajia, joten eri aikakauslehtien seuraavissa numeroissa ilmestyynee useampia Istanbul-juttuja lapi kevaan.

Uuden reitin avautumista kuitenkin varjostaa Turkish Airlinesin viime viikon lento-onnettomuus. Tasta minulla on sanottavaa pari asiaa.

1) Sain kuulla kautta rantain, etta jotkut tahot Suomessa ovat yrittaneet kaantaa tilanteen Finnairin imagon ponkittamiseksi ja TA:n vahattelyksi. En aio menna yksityiskohtiin koska kyse on vain keskusteluista joita on kayty toimituksissa epävirallisesti kahvipoydan aaressa. Tosin moinen kaytos on asiatonta. Mitas jos Finnairille kavisi moinen onnettomuus ja Turkin media ryhtyisi piruilemaan esim. suomalaisten pilottien ammattitaidoista tai yhtion motivaatiosta huoltaa koneitansa?

2) Mikaan lentoyhtio ei toivo asiakkaillensa onnettomuuksia, ei Finnair eika myoskaan Turkish Airlines. On surullisen epakypsaa ja itse asiassa hyvin ennakkoluuloista (ellei rasistista), etta Turkish Airlinesille tapahtunutta onnettomuutta yritetaan esimerkiksi erinaisissa nettikeskusteluissa Suomessa vaantaa turkkilaisten huolettomuudeksi tai ammattitaidon puutteeksi.

3) Yksi lennolla kuolleista lentajista (koneen kapteeni) oli aikaisemmin armeijan palveluksessa. Turkin armeija on Naton toiseksi suurin armeija ja sen pilotit todellakin kokeneita. Taten on huvittavaa, etta joissakin suomalaisissa keskusteluissa on vaitetty, että puolustusvoimissa saadusta kokemuksesta olisi mukamas ollut jotain haittaa. Painvastoin: pilotti, joka hallitsee koneet myos sotatilanteissa, lienee aika kykeneva kuljettamaan 135 pullakahvittelevaa turistia maasta toiseen.

4) On holmoa olettaa, etta Finnair olisi yhtaan sen turvallisempi yhtio kuin mikaan muukaan vain sen takia, ettei sille ole tapahtunut suuronnettomuutta. Turvallisuuden maarittely on hyvin monimutkainen analyysi, johonka tarvitaan lentotuntien maara, pilottien kokemus, koneitten ika, laskujen maara per vuosi jne.

5) Se, ettei Finnairille ole tapahtunut suuronnettomuutta ei tarkoita, ettei se kohtaisi vaaratilanteita paivittaisessa toiminnassaan kuten mika tahansa lentoyhtio. Naista tilanteista vaan ei useimmiten puhuta julkisesti. Kuka tahansa lentokentilla toita tehnyt tietaa taman. Olen itsekin todistanut tilanteita, jossa Finskille valmisteltiin hatalaskuja mutta uutisiin kyseiset tilanteet paasivat aniharvoin koska 1) jokainen lentoyhtio kohtaa hatatilanteita saannollisesti 2) matkustajia ei haluta pelotella ja 3) missaan tahansa maassa ei ole seksikasta kritisoida maan omaa lentoyhtiota.

6) Olen kuullut suomalaisista, jotka vaihtoivan lento-onnettomuuden jalkeen lippunsa TA:sta Finskiin. Tama on taysin tunteisiin - ei jarkiajatteluun perustuva toimintamalli. Vahan kun vaihtaisi laivaonnettomuuden jalkeen Viking Linesta Siljaan - vaikka molemmat firmat kayttavat samoja alustyyppeja!

7) Turkish Airlines on oman kokemukseni perusteella hyva ja luotettava lentoyhtio. Olen lentanyt silla n. 30 kertaa vuodessa viimeisen 10 vuoden aikana, eli n. 300 lentoa ja joka ikinen kokemukseni on ollut positiivinen. Suurin osa Turkinsuomalaisista on tasta samaa mielta.

8) Taalla onnettomuudesta on uutisoitu hyvin asiallisesti. Toki ensireaktioita kritisoitiin, mutta yleisesti ottaen keskustelu on ollut hyvin asiallista.

9) Muistan, kuinka Suomen mediassa vaitettiin Turkin maanjaristyksen jalkeen, ettei Turkin valtio mukamas tehnyt kaikkeansa auttaakseen hadanalaisia. Elin ne paivat taalla ja olen asiasta 100% eri mielta. Maanjaristyksen jalkeinen tilanne oli niin jarkyttavan kamala, etta mita ikina mika ikina valtio olisi tehnyt, sen toimintaa olisi voinut tunteellisesti kritisoida. Olen saastanyt niilta paivilta n. 10 suorastaan torkean vahingoniloista lehtiartikkelia HS:sta ja muista suomalaisista julkaisuista. On todella surullista, etta tarvittiin Thaimaan tsunami kypsentamaan suomalaisten asenne suuronnettomuuksia kohtaan aikuismaiselle tasolle. Toivottavasti nain ei ole myos lentoturvallisuuden kanssa - onnettomuus kun voi tapahtua mille tahansa lentoyhtiolle.

Tiistaikommentti

Tanaan kavin kahden entisen tyokaverin kanssa kahvilla ja syomassa. Juttelimme kolmisen tuntia - oli kiva nahda pitkasta aikaa. Miespuolinen kollega oli mennyt naimisiin mutta koska on tyoton elaa "kotiherran" elamaa paivisin keskustassa kahvitellen. Tyttokaveri taas oli kaynyt ulkomailla ystavanpaivaa juhlimassa ja hankkinut itselleen botoxit otsaan. 34-vuotias nayttaa nyt 26-vuotiaalta. Pari pistosta ja otsarypyt tiessaan! Ehkapa joku paiva kokeilen itsekin, mistas sita tietaa.

Huomenna olen vapaalla, joten aion nukkua pitkaan ja sitten kayda aamupalalla ulkona, lukea lehtia piiiitkaan ja sitten kayda Taksimissa paivakavelylla. Toivottavasti kelit lampenee, tanaan nimittain oli pisteliaan kylma.

2010 valokuvaprojekti

Tanaan kavin eraan suomalaisen kaverin kanssa osallistumassa 2010-projektin kuvauksiin. Projektin paamaarana on ottaa valokuvat 2010:sta alunperin ulkomailta kotoisin olevasta istanbulilaisesta vuoteen 2010 mennessa, jolloinka Istanbul on Euroopan Kulttuuripaakaupunki. Projektiin on tahan mennessa osallistunut n. 60-70 ihmista, joten kuvaajilla on aikamoinen kiire loytaa miltei 2000 kuvattavaa lisaa.

Kuvat kootaan kirjaksi ja ilmeisesti myos nayttelyksi. Kuvien lisaksi kirjassa on kuvattujen ihmisten ajatuksia Istanbulista. Lisaksi projektiryhma aikoo jarjestaa Istanbulissa ensi kuun alussa bileet kaikille valokuvatuille. Sinne olemme tottakai menossa innoissamme. :)

Olen ehdottanut projektiin osallistumista monelle tutulle, mutta en ole varma kuinka moni heista on kiinnostunut olemaan valokuvauksen kohde. Meilla tosin oli tanaan kuvauksissa oikein hauskaa. Jannittavinta on nahda lopputulos ensi vuoden alussa.

Törkiş pronaunsieyşın of ingliş

Englannin turkkilaisittain kirjoittamisesta ja tahallaan aksentilla lausumisesta on tullut taalla hupaisaa vapaa-ajan viihdetta. Kommentteja kuulee siella sun taalla, sarjakuvissa, netissa, televisiomainoksissa ja leffoissa.

Turkkilaisesta aksentista (joka on suurin piirtein yhta vahva ja selkea kuin joidenkin keski-ikaisten suomalaismiesten tapa puhua englantia) tehdaan pilaa itseironisesti. Holmoily on levinnyt jo niin pitkalle, etta Nisantasissa yhden pikaruokalan nimen alla lukee isoilla kirjaimilla "Törkiş festfuud".

Toissa vuonna Basak, eras tutun tuttu aloitti feisbuukissa uuden ryhman, jonka nimi on "Törkiş pronaunsieyşın of ingliş lavırs". Tassa pari hupaisaa kommenttia ryhman sivuilta - lukemisen ymmartaminen voi kestaa jonkun aikaa, mutta jos luette tarkasti osaatte pian matkia turkkilaista aksenttia englantia puhuessanne. Ko.sivuilla on myos aivan jarkkyja musiikkivideoita 1970-luvulta. :)

"yestırdey vaz e neşınıl histerri, vi gat stak in da efin trefik for avırs ulan! (ay eskd may mam tu pik mi ap from ferri, vad en idiyıt ay vaz). espeşıli da gayz on da tap of iğç adırs' şoldırs, ranning on da hayvey end sıkriiming "türrkeeeyyyeeeahhh rrooaarrrgghh" vör may feyvıritz."

"Dis netwörk vil bi e legınd and Basak vil bi legındıri. Ay hop van dey dis vil bi en ofişıııl lenguiç end evrivan spiiiks layk dis in dı huuul vörld."

Kreikkalaisturkkilainen kesämökkikylä

Eilinen tyopaiva oli harvinaisen hauska, haastattelin kreikkalaisen kiinteistosijoitusyrityksen Dolphin Capital Investorsin johtajatarta. Dolphinilla on taalla kaksi kiinteistoprojektia, molemmat Etela-Turkissa. Dolphin on listattu Lontoon porssiin ja on talla hetkella Itaisen Valimeren suurin kiinteistofirma, joka sijoittaa seka Turkkiin etta Kreikkaan.

Kalkanin lahella oleva La Vanta -projektista tulee aika hulppea valmistuessaan. Se koostuu 190 asunnosta, joista osa on yksityisia villoja joilla on oma uima-altaansa. Kaikista asunnoista on merinakoala Valimerelle - ja arkkitehtuuri on harvinaisen hillittya ja ymparistoystavallista. Halvin asunto maksaa n. 150 000 euroa ja kallein n. 526 000 euroa.

Ainoa negatiivinen puoli omasta mielestani on se, etta asuntoja tullaan markkinoimaan erityisesti englantilaisille ja venalaisille. Olen asunut Lontoossa seitseman vuotta, joten tiedan, etten halua taalla Turkissa omistaa kesamokkia kylassa, jossa suurin osa muista asunnonomistajista on englantilaisia. Nain siita syysta, etta Englannissa on mediassa ja televisiossa valloillaan ns. "buy to let" -buumi, jonka myota asuntoja ostellaan ulkomailta pelkkaan vuokraamistarkoitukseen. Niita sitten vuokraillaan tyokavereille, tutun tutuille sun muille parin sadan punnan viikkohintaan. Omallakin tyopaikallani Lontoossa oli pari tyokaveria, joilla oli kesamokit Bulgariassa. Tama vuokraamisbuumi taas kesamokkikylassa johtaa siihen, etta lomailijat vaihtuvat jatkuvasti - kesamokkikylasta tulee self-catering hotellikyla. Ja nainhan on mm. paikoittain Didimissa Etela-Turkissa kaynyt. Paikalliset tuntevat olonsa epamukavaksi porukan vaihtuessa jatkuvasti. Tosin itse englantilaisia tai vaikkapa suomalaisia mokillansa vain pari viikkoa vuodessa viettavia tallainen "vaihtovirtaus" tuskin hairitsee yhta paljon.

Vaikka Dolphinin sijoitukset Turkissa ja Kreikassa on toistaiseksi suunnattu enimmakseen ulkomaalaisille ostajille (suomalaiset mukaanlukien!), toivottavasti joku paiva kesamokkeja taalta ostaa enemman myos kreikkalaiset - ja myos toisin pain. Mieluisin kesamokkinaapuri minulle nimittain olisi ihan tavallinen paikallinen pulliainen tasta maailmankolkasta, joka ostaisi mokkinsa omaan kayttoonsa ja ymmartaisi paikallista (kesamokki)kulttuuria.

Kissa lastenrattaissa II

Update liittyen alla olevaan kuvaan, jossa kissa makaa lasten rattaissa.

Lahdin perjantaina keskustaan lounastamaan ja alaovella tormasin lapsiin, joilleka rattaat kuuluvat. Noin 5-vuotias tytto ja 4-vuotias poika leikkivat nukella, jonka he olivat istuttaneet karryihin.

En voinut vastustaa kiusausta, ja kysyinkin heilta, etta tietavatko he kuka rattaissa nukkuu joskus oisin. Lapset katsoivat minua kummastuneena. Julistin, etta minapas nain yhtena aamuna kun rattaissa makasi iso suttuinen katukissa!

Lapset nyrpistivat nenaansa ja yhteen aaneen kommentoivat "yääääk, eikä!".

Totesin, etta kyllapas vain! Mina otin siita kissasta myos kuvan, jonka voin teille nayttaa.

Kaivoin esiin aivan sattumalta laukussani olevan kameran ja naytin kuvan lapsille. 4-vuotias Mehmet varvisti jalkakaytavan reunalta ylettyakseen nakemaan kuvan. "Yäääkkk, inhottavaa!" kauhistelivat molemmat lapset.

Nauroin heille iloisesti ja ehdotin, etta he kertovat asiasta aidillensa, ettei tama enaa jata karryja rappusiin. (Ne myos tukkivat uloskaynnin. Jos taalta pitaa paasta ulos 7.5 richterin maanjaristyksessa uloskaynnin edessa ei saa olla mitaan esteita).

Tosin uskon, etta alakerran rouva ei usko koko tarinaa - silla onhan se itsessaan aika absurdi. Etta mukamas ylakerran naapuri olisi nahnyt karryissa kissan, ottanut kuvan siita ja sitten viela mukamas nayttanyt sen lapsille.

Jos omat sukulaislapseni kertoisivat moisen jutun minulle, uskoisin siina olevan vahan myos "omaa maustetta". :D Lapset olivat tosin ihanan suloisia kauhistellessaan takkuista lihavaa mirriä heidan omissa rattaissaan. "Voi eiiiii kisssssssa!" :D

Töistä sekaisin

Viime paivat ovat kuluneet harvinaisen tehokkaasti toita tehdessa. Olen oman kahden paatoimisen tyoni lisaksi tehnyt kolme ylimaaraista artikkelia ulkomaille, joten periaatteessa paahtanut viitta duunia samaan aikaan. Siina juttuja raapustellessa ei ole kai mikaan ihme, etta sanalippaani on hieman kuihtunut.

No oli miten oli, taman viikonlopun aion relata enka ajatella mitaan alyllista tai edes kirjoittamisen arvoista.

Epamaaraisia huomioita (vaikea kirjoittaa enaa mitaan jarkevaa tallaisen pyrahdyksen jalkeen)

- Taalla on jo kevatkelit +13-15 astetta
- Soin tanaan aamupalaa Ritzissa, muffinssit maistui tosi hyville
- Migreeni vaivasi puoleen paivaan asti
- Illalla kahvittelin keskustassa monessa eri seurassa
- Kampaajalla kavin noin viikko sitten, salongissa oli taas joku moreaaaninen "nainen" (siis sukupuoltansa vaihtanut) joka sitten alkoi riitelemaan kampaajani kanssa kamalan kiihkeasti Gazan tilanteesta. Lopuksi kampaaja totesi hanelle, etta turha ehka vaitella armeijoiden realiteeteista kun toinen ei ole kaynyt edes armeijaa. Olen samaa mielta tasta asiasta. Kyseinen transu on harvinaisen rasittava riidanhaastaja.
- toissailtana iski kamala makeanhimo. tein muffinsseja mutta ne ei onnistuneet vaan niista tuli melkein kumimaisia kamalia mauttomia leipapalasia. pakko heittaa ne roskiin! (syyllinen oli varmasti se oliivioljymargariini jota aidon rasvan puutteessa kaytin).
- Olen ihan sekaisin siita tyon maarasta jonka olen viimeisen viikon sisalla tehnyt. Aivot ei toimi normaalisti joten menen nyt keittamaan kupin adacayta (en tieda mika se on suomeksi, yrttitee kuiteskin).

Etta se on moro.

Luontokappaleita

Tämän kuvan aion laittaa rappuun, ettei naapuri laiskuuksissaan jätä enää vaunuja tukkimaan uloskäyntiä.

Aamutuimaan Arnavutköyssä

Koirat pelkää kukkapuskaa

Viikonloppupostaus

Tanaan seikkailin Istiklalilla monta tuntia iltapaivalla. Roberts Coffeen entisiin tiloihin Patisserie Markiziin on avattu uusi kahvila, jossa kaikki on todella halpaa. Roberts Coffee ei siina sijainnissa kannattanut - kenties ehka koska hinnat on mita on? Uudessa paikassa keitot maksaa 1,50 TL (siis 0,70c), salaatti 2,50 TL (1,25 e) ja currykana-ateria riisilla ja salaatilla 6 TL (3 e). Ruoka oli todella OK hintaansa verrattuna ja paikka taynna. Tata tama talouskriisi teetattaa: kiskurihinnoilla ja 7 liiran (3,5 e) kahvihinnoilla ei kuluttajat suostu enaa ostamaan. Hyva niin. Istiklal oli aivan taynna porukkaa, aurinko paistoi ja ilman lampotila oli n. 15 astetta. Siis taysi kevat.

Ruoan jalkeen seikkailimme eri antiikkikaupoissa ja sain eraalta yllarilahjaksi vanhan ottomaanikartan Ita-Euroopasta, jossa on myos kokonainen Suomi ennen toista maailmansotaa! Katselin kuvaa kaupassa ja selitin siita innostuneesti - siihen oli merkitty Viipurit sun muut arabialaisilla kirjaimilla ottomaaniturkiksi. Jollakin kumman ilveella eras sitten osti sen kartan huomaamattani ja myohemmin yllatti meikalaisen. Tosi kiva lahja, tulin onnelliseksi. :) Toisella kahvitauolla kavimme pitkan aikaa lapi maantiedetta ja rajojen siirtymista paikasta toiseen. Meinaan kehystaa taulun viimeistaan ensi viikonloppuna, se sopii hyvin toimistohuoneeseen. Aion myos pyytaa jotain ottomaaninkielen osaavaa selittamaan mitka kaupungit Suomesta kartalle on merkitty, Viipuri on ainoa joka on itsestaan selvyys maantieteen ja Pietarin merkinnan perusteella.

Jippiaijee, nyt menen kehittelemaan yhta uutta projektia. Hyvaa viikonloppua kaikkialle!

p.s. Istanbul-coveragea Suomesta - tässä linkki Ylen juttuun Istanbul Sapphiresta, josta kirjoitin tanne blogiinkin aikaisemmin.

p.p.s. Laitan ne kuvat kylla tanne huomenissa, pitaa viela ladata kamerasta.

Kevättä hinnoissa

Tanaan on ollut jo melkein kevainen keli, +15 ja aurinko paistoi taydelta teralta. Helpotus niille, jotka joutuvat pulittamaan itsensa kipeaksi kaasun- ja sahkon hintojenkorotuksen takia. Meinasin jo ottaa esiin kevattakin, mutta en viela raaski jos joku takatalvi palaa kuten viime helmikuussa. No lammityksen laitan ainakin pienemmalle. Viime kuussa lasku nimittain oli 120 euroa.... 40% enemman kuin viime vuonna samaan aikaan....

Toinen huomio: talouskriisin takia taalla on melkein kaikkialla n. 50-70% alet. Olenkin ollut ruokkimatta lamaa oikein tehokkaasti, ostamalla pari uutta laukkua ja paitaa viime aikoina. Vaikka taantuma huolestuttaa silti kiva kierrella ostarilla kun kalliit hinnat on tulleet ropisemalla alas. Mitenkohan Suomessa? Luin jostakin, etta taantuma johtaa hintojen pidempiaikaisempaan laskuun. Saas nahda.

Olen ottanut viime paivina hupaisia kuvia ulkosalta, mm. kissasta joka tunkee vakisin rappuumme yoksi, laitan niita kohta tanne.

8000 vuotta vanha kaupunki

Tässä BBC:n uusi uutisdokumentti Istanbulista historian ystaville. Uudet loydokset viittaavat siihen, että 2000 vuotta vanhaksi luultu kaupunki onkin n. 8000 vuotta vanha.

Itse innostuin Konstantinoksen aikaisten muurien loytymisesta. Ne valtaisat muurit nimittain jotka Istanbulin vanhaa kaupunkia tanaan ymparoivat ovat vasta 400-luvun alusta Theodosiuksen ajalta - Konstantinoksen muurit, jotka ymparoivat kultaista sarvea pienemmalta alueelta (ks. allaoleva kartta) taas ovat 330-luvulta eika niista ole toistaiseksi loydetty kuin satunnaisia osia.

Kahden eri muurin valiin jaava alue osoittaa hyvin "urbanisoitumisen" etenemisen ja kaupungin kasvun 330-luvun jalkeen. Kun uudet muurit rakennettiin, ne rakennettiin taas reilusti (1.5km) pidemmalle vanhoista etta kaupunkiin sisallytettiin uusia alueita. Istanbul on siis kautta aikojen ollut omanlaisensa muuttomagneetti. Ita-Turkin poikien tyopestit taalla eivat liene mikaan uusi ilmio!

(Ja for the record: Konstantinos on se Rooman keisari, joka taman kaupungin uudelleenrakennutti ja nimesi sen Rooman uudeksi paakaupungiksi Konstantinopoliksi toukokuussa 330 j.Kr.)

Euroopan suurin kaupunki

Ei, se ei ole Lontoo, eika se ole Pariisi. Se on Istanbul. Kylla, yli puolet Istanbulista on Euroopan mantereella, vaikka vain 3% Turkin valtiosta sijaitsee maantieteellisen kasityksen mukaan Euroopassa.

Asukkaita oli vuoden 2007 vaestonlaskennan aikaan Istanbulissa 12.6 miljoonaa, mutta arviolta tassa kaupungissa tosiasiassa asuu ja elaa n. 16 miljoonaa ihmista. Tama on n. 4-5 miljoonaa enemman kuin Lontoon ja Pariisin suurkaupunkialueilla.

Usein tasta kaupungista Suomessa jotain mainitessani saan sen vaikutelman, ettei ihmiset oikein ymmarra kuinka suuresta kaupungista Istanbulissa on kyse. Ei, jos jossakin kaukaisessa lahiossa kay jotain, mina en saa siita kuulla kuin television kautta. Mita todennakoisemmin en ole koskaan kaynyt kyseisella alueella, eika kukaan ihminen, kenetka tunnen tunne sielta ketaan. Sinallaan nama reaktiot on ymmarrettavia. Tama kaupunki on niin valtava, ettei sen massiivista kokoa voi ymmartaa kuin taalla seikkailemalla - ja tietenkin lentokoneella sen yli lentamalla.

Talta murto-osa Istanbulia ja Euroopan ja Aasian mantereiden kohtaaminen Bosporinsalmella nayttaa ilmasta. Istanbulin yli lentaminen kestaa noin 10 minuuttia. Kartalla kaupungin laidalta toiselle matka linnuntieta on n. 135km.

Lauantaikuvia kylmästä

Tama viikonloppu on ollut Istanbulissa aika hyisen kylma. Alla hieman kuvasatoa kotikulmilta.


Lauantaiaamu Pangaltissa, taustalla kristittyjen hautausmaa

Kaveri palelee, sääliksi käy

Täti kauppaa kukkapuskia Nisantasissa

Video aikaisempaan tekstiin liittyen

Viime viikolla kirjoitin mielenosoituksista, tässä tekstiin liittyvä erittäin lyhyt video mielenosoituksesta Istiklal Caddesilla. Tunnelma "käsinkosketeltava", muttei suinkaan sellainen, jonka takia aurinkomatka paratiisiin kannattaisi perua. ;)

Suomipoikien seurassa

Kun nyt kerta ollaan analysoitu niin paljon turkkilaisia naisia niin eikohan olisi aika antaa vuoro (joillekin) suomalaisille miehille.

Taalla tormaan suomalaisiin miehiin vahintaan pari kertaa kuussa tyon puitteissa. Teen itse asiassa todella paljon eri toita nimenomaan suomalaisten miesten kanssa silla kirjoitan edelleen Englantiin juttuja Suomen sijoitusasioista. Suurimman osan kanssa minulla ja suomalaisilla miehilla synkkaa aivan mainiosti - ne, jotka ovat matkustelleet paljon ovat harvinaisen hauskaa seuraa oltiin sitten tyoasioissa tai ei. Mutta joukkoon mahtuu ajoittain tapauksia, joista kertominen on viihteellista.

Disclaimer: taman kirjoituksen tarkoitus ei ole puhua suomalaisista miehista yleistavasti. Talla kirjoituksella en pyri mustamaalaamaan suomalaisia miehia, enka luomaan sellaista kuvaa etta he kaikki, tai edes enemmisto kayttaytyisi nain. Taman kirjoituksen tarkoitus on vain ja ainoastaan jakaa pari hupaisaa kokemusta. Ja taman kirjoituksen kommenttilootassa on aivan turha lahtea spekuloimaan omaa traumatisoitunutta suhdettani suomalaisiin miehiin - silla tosiasiassa se on positiivisesti traumatisoitunut silla lailla, etta ystavapiiriini kuuluu useita miehia ja nimenomaan suomalaisia sellaisia. Piste.

Siispa asiaan. Monasti minulta kysytaan miten turkkilaiset miehet kohtelevat vaaleatukkaista toimittajatyttoa. Kiitos hyvin. Kukaan tyokontakteistani ei ole koskaan kysynyt mitaan henkilokohtaisesta elamastani, ehdotellut mitaan fyysista tai kayttaytynyt tokerosti kertoessani, etta Suomessa voi elaa hyvaa elamaa. Toisin kuin jotkut ulkomailla tapaamani suomalaismiehet.

Tapaus 1)

Paikka: Istanbul Ciragan viiden tahden hotelli, kiinteistosijoituskonferenssi.

Haastattelen kiinteistoalan ihmisia moneen eri julkaisuun, tanne ja Englantiin. Englantilainen toimittajatuttava, n. 60-vuotias mies, haluaa esitella minut jollekin suomalaiselle alan sijoittajalle. Sepa hauskaa, ajattelen.

Mies hakee esiteltavan suomipojan paikalle ja kattelemme. Hymyilen iloisena ja kyselen mita toita mies tekee ja onko konferenssi ollut hanesta hyodyllinen. Jatkan kertomalla missa olen toissa ja mista asioista kirjoitan. Poika on hieman hammentynyt ja katsoo minua paasta varpaisiin. Paallani on tiukka musta kynahame, korkkarit ja lyhythihainen tykoistuva kesajakku. Hiukset olen laittanut vaalealle porrolle "toimittajanponnarille".

Kolmantena repliikkina poika toksayttaa "Onks sulla joku mies taal vai?". Tahan mennessa olimme keskustelleet ainoastaan kiinteistosijoituksen eri vaihtoehdoista, REITeista, sijoitusrahastoista ja journalismista.

Jos olisin suomalainen mies, kysyisiko toinen suomalainen mies minulta virallisessa sijoituskonferenssissa kolmantena kysymyksenaan mikali minulla on taalla joku nainen?

Mika yhteys kiinteistosijoittamisella ja seksielamalla on toisiinsa? (For the record: vastasin, etta "ei, olen sinkku" jolloinka ilme pojan kasvoilla muuttui epailevaksi. Yksikaan turkkilainen tyotuttavani ei ole koskaan tiedustellut minulta siviilisaatyani. Taalla yksityisasioista kysymista tyoymparistossa pidetaan tahdittomana.

Tapaus 2)

Paikka: Reina, jetset yokerho meren rannalla, sijoituskonferenssin illallinen.

Saavun konferenssin illanviettoon Reinaan. Kayn latomassa buffetillallista lautaselle ja alan etsimaan konferenssin suomalaisia osanottajia. En tunne heista kuin yhden, joten menen summa mutikassa sinne missa kuulen suomea. Istun parin keski-ikaisen sijoittajan viereen ja alan jutustelemaan. Hauskoja miehia. Pian haen lisaa ruokaa.

Palatessani poytaan paikallani istuu joku toinen. Poydan paassa istuva mies kuitenkin toivottaa minut tervetulleeksi takaisin seuraan "Sahan voit istua tahan meikalaisen polvelle!" ja esittelee minut poytaseurueen uusille jasenille (kaikki suomalaisia miehia) selittaen "etta tallainen suomitytto taalta Turkista loytyi!". Kiitan kohteliaasti ja vedan poydan aareen uuden tuolin.

Kuittaan ehdotukset huumorilla, mutta mielessani kuitenkin naureskelen sille, etta vuoden 2008 ensimmainen lahentelyehdotus (alkaa hyvat ihmiset vaittako naiivisti, etta työkonferenssissa moinen kommentti olisi silkkaa ystavallisyytta tai vitsailua!) tulee suomalaiselta miehelta. Yksikaan turkkilainen tyokontaktini ei ole koskaan ehdotellut minulle mitaan fyysista. Moinen polvelleistumisehdotus olisi ammattiymparistossa todella alatason kaytosta. Hyvat ystavat, suurimmassa osassa maailmaa ei ole asiallista kaytosta ehdotella uusille tyotuttavuuksille kansainvalisessa konferenssissa etta tama istuisi syliin.

Tapaus 3)

Paikka: Cannesin kiinteistosijoitusmessut, Ranska

Menen Suomen standille hakemaan mignonmunia ja katselemaan matskuja. Tormaan kahteen suomipoikaan joidenka kanssa alan juttelemaan. Pyydamme lisaa mignonmunia itsellemme ja odotamme jonkun arvonnan tuloksia. Toinen pojista alkaa jutella kanssani innokkaammin. Jaarittelemme eri asioita messuista Cannesin kalleuteen mutta ylistamme molemmat myos saata.

Vahan ajan paasta kaveri hiffaa, etten asukaan Suomessa. En ole missaan vaiheessa keskustelua sanonut asiaa suoraa saatika maininnut Turkista yhtaan mitaan. Kaveri kysyykin etta "siis missa sa asut". Sanon, etta Turkissa, ja jatkan luontevasti puhumalla eri toistani. En jaa jauhamaan asiasta mitaan sen kummempaa.

Kaverin kasvoilla on kuitenkin vaikea, epaluuloinen ilme. Tasta syysta jatkankin jutteluani vielakin iloisemmin ja mainitsen, millaiset kelit Istanbulissa oli lahtiessani, ja etta viihdyn siella ihan hyvin vaikka toita teenkin 24/7. "Ihan hyvaa elamaa siellakin eletaan", sanon.

Poika kiemurtelee vaikean oloisena. Ilme kasvoilla kay aina vain synkemmaksi. Hanen tekee selvastikin mieli olla aaneen eri mielta kanssani, mutta ymmartaa, etta se ei olisi sopivaa, olenhan mina todella iloisesti ja positiivisesti keskustellut kaikista asioista enka mitenkaan tehnyt mitaan numeroa omasta taustastani. Hanta selvastikin arsyttaa se, etta olen 1) aivan normaali enka mikaan finninen tonnikeiju "joka ei [muka] saa suomalaista miesta" 2) han alkoi jo itse flirttailemaan meikalaiselle 3) avoimen iloisesti myonnan, etta tykkaan asua Turkissa, joka ei selvastikaan pojan mielesta ole seksikas kasite.

Pienen vaikean hiljaisuuden jalkeen poika saa ulos suustaan kaksi sanaa "no jaa...." vastauksena siihen, etta olen sanonut etta Istanbulissa "on ihan hyva elaa". Sen jalkeen tyyppi nostaa kytkinta ja jattaa meikalaisen seisomaan mignonmunat kadessa suomiesitteiden viereen, sanomatta mitaan. Yksikaan turkkilainen mies ei ole koskaan typertynyt, kun olen sanonut, etta Suomessa on ihan hyva elaa.

Tapaus 4)

Paikka: pubi Nevizadella

Istun iltaa taalla vierailulla olevien toimittajakollegoitten kanssa. Parin drinkin jalkeen matkaseurueen eras journalistimies alkaa tiiviisti tuijottaa meikalaista. Siemailen Baileysta ja yritan pitaa juttua aktiivisena jottei tuijottaminen alkaisi hairita.

Pian mies alkaakin kysya miten ja kenen kanssa asun. Kerron, etta asun yksin, 85 neliometria, aika lahella keskustaa. Kiitos vaan viihdyn hyvin. Mies ehdottaa, etta seuraavalla kerralla kun on Istanbulissa, voisi majoittua luonani. Nauran kysymykselle iloisesti ja sanon, etta "joo, tule ihmeessa toisenkin kerran taalla kaymaan, ma kayn tinkimassa sulle jonkun hyvan hotellin".

Mies vakavoituu, hammentyy itsevarmasta mutta iloisesta kommentistani. Han jatkaa tuijottamista ja noin parin minuutin paasta toksayttaa "No taal on sit varmaan paljon tummia miehia!". Nauran kommentille taas kerran ystavallisesti ja sanon "niin joo, Turkissa suurin osa miehista on tosiaan ruskeatukkaisia ja Suomessa on paljon vaaleita miehia!". Mies hakeltyy ja kulauttelee kaljaansa. Paatan, etta omalta osaltani ilta on ohi.

Mita nama tarinat osoittavat? Sen, etta noin 4-5:lla suomalaismiehella 50:sta (eli oman kokemusteni pohjalta noin 10%:lla), on hieman vaikea sulattaa sita tosiasiaa, etta taysin normaalin nakoinen koulutettu suomalainen nainen, joka voisi ihan hyvin "loytaa" myos suomalaisen miehen, elaa Istabulissa ihan hyvaa elamaa sinkkuna, olematta kuitenkaan mikaan "tummien miesten perassa juokseva nymfomaani" saatika joku reppana.

Tuomitseva ja yleistävä ruokapakina

Olen viime aikoina alkanut kokkailemaan uudelleen lapsuuden reseptejani ja kokeilemaan uusia versioista vanhoista. Noin kymmeneen vuoteen en ole voinut kokkailla tahtomaani tyyliin koska olen aina asunut paikoissa jossa on ollut liian pieni keittio. Taallakin keittioni on pieni, mutta eraalla on keittio, jossa on isot tasot, hieno iso uuni ja tilaa vaikka muille jakaa. Siispa asiaan!

Hellimleivan, maustekakun jne. resepteja kehitellessani olen ajatellut paljon turkkilaisten ja suomalaisten naisten keittotaitojen eroja. Yleistan nyt törkeasti, etta siina missa moni suomalainen nainen on pullien ja herkkujen mestari, moni turkkilainen nainen puolestaan hallitsee ruokapuolen kuin ammattikokki.

Ja hyvat ystavat, nyt en jaksa lahtea vaittelemaan tunteellisesti siita kuinka jokainen meista varmasti tuntee seka hyvia kokkeja Suomesta etta mahtavia maustekakun professoreita Ita-Turkista ("niinkuin sen ja sen anopin kaiman serkun koiran kaveri") - nain karkeasti yleistaen voimme sanoa, etta ainakin Istanbulissa naiset petraavat enemman ruoanlaiton puolella (toisin kuin kayttaisivat eineksia kuten Suomessa) - missa taas Suomessa naiset osaa leipomishommat.

Olen henkilokohtaisessa elamassani kokeillut miten turkkilainen mies reagoi kun talle leivotaan pullaa, maustekakkua, kekseja, karjalanpiirakoita, porkkanapiirakkaa, yrttileipia sun muita suomalaisia standardiherkkuja, ja joka ikisessa tapauksessa (oli kyseessa kollega tai joku muu) reaktio on ollut suuri ihmetys: moni istanbulilainen nainen kun hakee suurimman osan ajasta herkkunsa kodin ulkopuolelta tai tekee ihan amatoorimaisia vasayksia kaupan tarvikkeista. Dr. Oetkerin "lisaa vain kananmunat" -valmiskakut myy taalla myos hyvin. Ne, jotka oikeasti osaavat leipoa ja laittaa esim. baklavaa kotona on selvassa vahemmistossa.

Taalla olen lukemattomia kertoja ollut erinaisissa kotiruokajuhlissa, jossa paikalla olevat naiset iasta riippumatta kehuvat jollakin piirakkavasayksellaan, joka tosiasiassa vaatii hyvin vahan leipomistaitoja. Olen omin silmin nahnyt, kuinka rouvareppanat kehuvat silla, etta ovat ostaneet leipomosta kakunpohjan, latoneet paalle vaniljakastiketta ja hedelmanpalasia ja - hui - saaneet aikaiseksi "itsekeksityn" jalkiruoan. Mika saavutus!

Maku ja rakenne tosin naissa ihme vasayksissa on aika heikko - Turkissa naiset keskittyy niin paljon ruoan laittoon ja leipomoita on niin paljon ja tarjonta halpaa, etta leivontataidot on lapsenkengissa. Suomessa jo 14-vuotias yla-asteella koksantunneilla pari kertaa istunut teinikin osaa ostaa ja kostuttaa valmiin kakkupohjan. Monet taysin yksinkertaisista leivos/kakku/keksiresepteista on liian monimutkaisia turkkilaisille naisille, koska he eivat yksinkertaisesti ole koskaan kunnolla harjoitelleet leipomista.

Suomessa taas olen istunut syomassa lukemattomissa ravintoloissa ja kodeissa, ja huomannut, etta salaatti on taysin kastikeetonta (tai korkeintaan sen paalle saa jotain lisaaineita taynna olevaa kaupan ranskalaista -- mika kulinaristinen saavutus!) ja monen ruoan paalla on kermakastiketta "makua antamassa".

No offence, mutta Turkin kotiruokien jalkeen Suomen tarjonta on mautonta tai liian raskasta ja yksitoikkoista. Ihan kuin lihalla tai kalalla ei olisi omaa makua, ja ihan kuin sita ei voisi itse kehittaa yrteilla, oljyilla ja vaikkapa sitruunamehulla. Terveellisemmin, lisa-aineettomasti.

Ikava kylla, suomalaisilla naisilla ei ole paljonkaan tietoutta siita, kuinka ruokaa voi todellakin helposti JA halvalla laittaa vaikkapa vihanneksista kayttamatta valmiskastikkeita saatika ruokakermaa... Salaatinkin voi maustaa jollakin muulla kuin niilla kaupan valmissorsseleilla.

Monet turkkilaisittain taysin yksinkertaisista ruokaresepteista on liian monimutkaisia suomalaisille naisille, koska monet heista on turkkilaisiin naisiin verrattuna yksinkertaisesti laiskoja kokkeja. Kuten Turkissa heikon leipurin pelastavat halvat leipomot, Suomessa laiskan kokin pelastaa supermarketin einekset ja tekosyyt "se on liian monimutkaista/aikaavievaa" vaikka kyseessa olisi todella yksinkertainen juttu - esim. salaattikastikkeeksi oliivioljya ja sitruunaa ripauksella suolaa.

Ja hyvat ihmiset alkaa tassa nyt alkako vastustelemaan, etta "mutkun suomalaiset naiset kay niin paljon toissa, turkkilaisilla on aikaa kun ne on kotona". Hopsista. Minun ex-anoppini ja joka ikinen ystavattareni kay toissa klo 19.30 asti ja sen jalkeen edelleen kokkaa kotona herkullisen ruoan. Suomalainen nainen paasee toista klo 17.00 ja sen jalkeen kokkaa eineksia. Kyse on priorisoinnista: Suomessa naiset loistaa leipomishommissa, Turkissa ruoanlaitossa.

Miksi tallainen purkaus? Ihan vaan siksi, etta valilla minua risoo takalaisten ihmisten avuttomuus leivonta-asioissa ja Suomessa taas se eineskulttuuri, joka on vahitellen tappamassa ihmisten viimeisimmatkin innovatiiviset kokkaustaidot.

Ja miksi en tassa kirjoita mitaan miehista? Koska kokkaus on Turkissa ennemminkin naisten kuin miesten intohimo ja samoin on myos Suomessa. Uskallan kenties torkean sovinistisesti olettaa, etta naiset ovat kummassakin maassa ruoanlaittokirjallisuuden suurimpia ostajia. Taten miesten ruoanlaitto- ja leipomistaitoja tama kirjoitus ei kasittele ollenkaan. Oli se sitten kamalan epatasa-arvoista tai ei. Ei liikuta meikalaista.

p.s. Mita tallainen aivan tyhjanpaivaisesta pikkuasiasta vaahtoaminen osoittaa? Se osoittaa sen, ettei taman tekstin kirjoittajalla ole tanaan mitaan muuta vaahtoamisen aihetta. Kaikki on siis harvinaisen hyvin tai ainakin silta nayttaa.

Mielenosoituksista

Mita turhaa tassa viela uudestaan hyvaa uutta vuotta toivottamaan. Suoraa asiaan vaan!

Viime viikonlopusta lahtien taalla on aktiivisesti osoitettu mielta Israelin Gazan iskuja vastaan. Mm. viime lauantaina Istiklalilla oli satoja mielenosoittajia ja tunnelma kiihkea - tosin ei millaan lailla vakivaltainen tai rauhaton. Lahinna tunteellisen kiihkea. Talla hetkella mielta osoitetaan Caglayanin aukiolla ja ilmeisesti myos Taksimissa.

Viime viikolla olin matkalla tapaamaan erasta tyttokaveria keskustan kahvilaan ja myohastyin mielenosoitusta kuvatessani. Mulla on melkein aina kamera ja nauhuri mukana toimittaja kun olen ja nappailen kuvia ja videonpatkia satunnaisesti vaikka en toissa olisikaan.

Kiinnistin huomiota erityisesti siihen, kuinka Keski-Euroopan seesteisessa pikkuvaltiossa asuva turkkilainen tytto tekstasi mulle jo etukateen, etta "mielenosoitus nayttaa vakavalta". Kun saavuin paikalle huomasin, etta han ulkomailla asuvana on menettanyt arviointikykynsa -- se mielenosoitushan oli taysin harmiton vaikka ulkopuoliselle voi aikamoiselta nayttaakin "Allahu ekber" -huutoineen. Kivia ei heitelty, kyseessa ei ollut mikaan kasirysy ja poliisi seurasi tilannetta lahelta ihan rauhallisen oloisena.

Vastaan vakijoukossa tuli tosin joku amerikkalainen turistinainen lastensa kanssa, joka varmasti siita syysta ettei tunne Istiklalin sivukujia (ja niiden oikoreitteja) oli jaanyt ns. mielenosoituksen jalkoihin. Han tiuski kiihkean kettuilevasti ymparilla oleville "exciuuuuus miiiii!!!". Han oli selvastikin hermostunut mutta yritti pukea tuntemuksensa artymykseksi. Minulla tuollaiseen asennoitumiseen ei ole muuta sanottavaa, kuin etta kiihkeassa mielenosoituksessa on ihan turha alkaa itse kiihtymaan tai kiihdyttamaan ymparillaolevia omalla koppavalla tyylillaan - ja jos lasten kanssa joutuu mielenosoituksen keskelle ehkapa parempi tapa toimia olisi ottaa asia ihan rauhallisesti.....

Toinen asianlaita naihin mielenosoituksiin liittyen on asenteet Suomessa. Hyvat ystavat, mina en nyt jaksa alkaa vaittelemaan mita suomalaiset "yleisesti" ajattelevat Turkista, mutta itse olen tullut viimeisen 11 vuoden aikana hyvin tutuksi sen mielikuvan kanssa, etta taalla on muka jotenkin vallan rauhatonta, mielenosoitukset arkipaivaa.

Se pitaa taysin paikkansa, etta taalla on keskimaaraisesti enemman mielenosoituksia kuin Suomessa. Taalla nimittain mielen osoittaminen koetaan osaksi ihmisen normaalia osallistumista yhteiskunnallisiin asioihin ja toki syitakin on enemman. Mutta jos Suomessa elettaisiin itaisen Valimeren mentaliteetilla siellakin olisi saannollisesti laajoja mielenosoituksia esimerkiksi elakeuudistusta ja patkatoita vastaan, Ita-Suomen seksuaalirikoskaytantoja vastaan, asevelvollisuutta vastaan, lahiliikenteen lippuhintojen korotuksia vastaan, pakkoruotsia vastaan, Karjalan palauttamisen puolesta jne. Lista on loputon. Mutta Suomessa ei ole seksikasta osoittaa mieltaan. Suomessa mielen osoitus hyvin tavalliseen turkkilaiseen tai kreikkalaiseen tapaan koetaan riehumiseksi ja hairikoinniksi.

Lisaksi toinen asianlaita on se, etta vain aniharva mielenilmaus taalla kehkeytyy riehumiseksi saatika vakivaltaiseksi. Naista kuuluisin on vapunpaivan mielenilmaus. Se muuttuu saannollisesti vakivaltaiseksi mielenosoittajien heitellessa kivia poliiseja kohti ja rikkoessa kauppojen ikkunoita. Ja tata myos kaikki osaavat odottaa, vain holmot ja tiedottomat jaavat hengaamaan keskustaan 1. toukokuuta. (Sivuhuomautus: asia on nain myos Lontoossa, Oxford Streetilla ei kannata hengata 1.5. jos ei halua ottaa sita riskia, etta paatyy poliisijoukkojen piirittamaksi ja jumiin viideksi tunniksi).

Tosin yhta laajamittaiseksi riehumiseksi mielenosoitus ei taalla voi artya kuin se artyi viime viikkoina Kreikassa, koska taalla poliisi ruiskuttaa kyynelkaasua riehujien niskaan heti riehumisen alkumetreilla ja vaikka suurin osa ihmisista hyvaksyykin mielenosoittamisen, heista se pitaa tehda asiallisesti. Taten mielenosoituksista ei siis ole mitaan haittaa tai riskia tavalliselle pulliaiselle, kunhan muistaa pysya pois Taksimista tai Osmanbeysta 1. toukokuuta.

Kolmas asiaan liittyva seikka on se, etta Suomessa ei aina ymmarreta, etta osa turkkilaisista mielenosoittajista ei yksinkertaisesti osaa osoittaa mieltansa asiallisesti. Tasta syysta poliisi ajoittain reagoi rajustikin. Kivien heittely, kauppojen ikkunoiden rikkominen ja autojen polttelu ei ole kenenkaan demokraattinen oikeus. Piste. Tasta on turha tulla ainakaan meikalaisen blogiin itkemaan. Jos satunnaiset teinipojat rikkoisivat Lasipalatsin seinat ja heittelisivat poliisia kadusta revityilla mukulakivilla paahan ihan vaan vapunpaivan ja tyolaisten oikeuksien nimissa olisiko se teista "ylireagointia" ruiskuttaa riehujien paalle kyynelkaasua? Minusta missa tahansa yhteiskunnassa vapaus ja vastuudet kulkevat kasikadessa: vapaus osoittaa mieltaan edellyttaa sita, etta yksilo osaa osoittaa mieltaan asiallisesti.

Uuden vuoden postaus

Uuden vuoden aaton suunnitelmani ei ole viela 100% varma, mutta olen jo ottanut esiin punaiset alkkarit, jotka pistan paalle illemmalla. Kuulostaa varmasti hullulta, mutta taalla on perinteena pitaa punaisia alkkareita uuden vuoden yona, ne tuovat kuulemma onnea seuraavalle vuodelle. Kotikulmilla onkin melkein vahan joka kaupassa kirkkaanpunaisia alkkareita myynnissa. Ne, jotka eivat tasta perinteesta tieda varmaan ihmettelevat mika puna-alkkarivillitys taalla on meneillaan. :)

Pidemmitta puheitta hyvaa uutta vuotta 2009!

Kolmas joulupaiva töissa

Jouluaatto meni eilen oikein hyvin. Alkuillasta nappasimme "jouluglogit" Suomesta taalla kaymassa olevan sukulaisen kanssa ja seikkailimme Istiklalilla. Sen jalkeen jatkoin illalliselle eraan kanssa Fransiz Sokagin Cezayiriin, jossa viivyimme aika pitkaan. Cezayirista jatkoimme kotikulmille, jossa taas kavimme viela kaantyen katsastamassa yhden ortodoksikirkon yopalveluksen. Suitsukkeiden tuoksusta suuntasimme kotiin, jossa mulle yllatyksena oli pieni joulukuusi ja sen alla yllatyslahjoja, joita en tosiasiassa ollut osannut edes odottaa. Ihana yllatys! :)

Tanaan otin aamupaivan iisisti. Tarkoituksenani oli kayda manikyyrissa ja hengailla vaan kaupungilla mutta puhelin pirisi jo klo 09.40 ja meikalainen pyydettiin tyopaikalle. Koska syyna oli se, etta paatoimittaja halusi ehdottomasti minut yhteen lehtikuvaan, en pahastunut vaan pakkasin kamani ja lahdin toimistolle kampaajan kautta. Mukaan kaappasin paketillisen ekler-leivoksia, joita juuri tarjoilin tyokavereille joulun kunniaksi. Kuvasta tuli ihan OK, tosin etutukka hapsottaa foonin takia vahan liian sahkoisesti. Pojat nayttaa hyvilta niinkuin aina. Saas nahda huomenna mika teksti sen viereen ilmestyy. Vahan jannittaa. :)

Tama on kolmas joulupaivani tassa toimituksessa, eli toissa istumisesta lapi pyhien on alkanut tulla jo traditio. Tosin viihdyn kylla taalla ja vapaapaivana on kiva paivittaa tilannetta kollegoitten kanssa, juoruta niita naita ja sitten kayda herkullisella lounaalla alakerrassa (varmaan olen sanonut taman jo tuhat kertaa mutta meilla on ilmainen todella hyva ruoka taalla kaksi kertaa paivassa). Lahden aikaisemmin tanaan kotiin, kunhan olen kaynyt lounaalla ja kerannyt viime aikojen portfolion itselleni kotiin vietavaksi. Huomenna on viela toinen vapaapaiva, sen vietan sukulaisten seurassa kahvitellen. Maanantaina odottaa paluu arkeen....

Joulupostaus Pukin kotimaasta

Kuvassa kenties turkinsuomalaisten ja suomenturkkilaisten tunnetuin edustaja, joulupukki omassa kotikylassaan Etela-Turkin Myrassa. Kylla, joulupukki eli Agios Nikolaos, oli kotoisin Turkista. Hankin oli siis turkinsuomalainen tai suomenturkkilainen ja urallaan paatyi Pohjolan Korvatunturille ihan toiselaisiin maisemiin toihin -- tosin ei kebapia paistamaan! ;) Myra on natti pieni kyla, ihanien mukulakivirantojen lahimaastossa, 2.5-3 tunnin automatkan paassa Kemerista Lanteen. Suosittelen!

Tunnekuohut ja tyoseikkailut ovat vieneet meikalaista viime paivina vahan joka puolelle kaupunkia joten en ole loytanyt energiaa kirjoittaa vahaan aikaan. Jouluaatto on kuitenkin joka tapauksessa huomenna ja suunnitelmissa on ehka jonkunlaista juhlimista. Viime vuonna kavin illalla kirkossa armenialaisen naapurini kanssa, tana vuonna kaymassa on sukulaisia Suomesta. Tosin suunnitelmat selviavat turkkilaiseen tyyliin vasta viime hetkella, aattona klo 14.00 toitten jalkeen. :)

Joulu on taalla meilla pain nakynyt jo koko viikon ja varsinkin tanaan. Melkein jokaisen kaupan ovissa on joulukoristeet ja parissa kraasakaupassa myydaan vaan joulukamaa. Ja hyvat ystavat, monen muun turkkilaisen kaupan tapaan tama kraasa EI ole uuden vuoden kraasaa vaan tasan tarkkaan kristittya joulukraasaa silla meilla pain huomattava osa asukkaista on kristittyja: armenialaisia, kreikkalaisia, assyyrialaisia, nigerialaisia ja sitten eras satunnainen suomalaishörhö.

Kirkon lisaksi olen kaavaillut myos jouluhamamia eraan suomalaisen kaverin kanssa. Piparit leivoin ja soin jo aikaisemmin tassa kuussa. Lahjoja ostin pienille sukulaisille ja jatin ne Suomeen marraskuussa. Muut saavat lahjoja ehka vahan jalkijunassa tai turkkilaisittain uuden vuoden aikaan, ehkapa eivat ollenkaan. Kortteja en ole vielakaan lahettanyt kenellekaan ja jouluemailin lahetin vain yhdelle rakkaalle englanninturkkilaiselle ystavalle Japaniin koska emme ole mukamas kerenneet olemaan yhteyksissa 1.5 vuoteen.

Taten siis: Mutlu Noeller, Hyvaa Joulua kaikille etelaan, lanteen, itaan ja pohjoiseen. :D

****Lunta****

Lumisade saapui eilen illalla maan itaosiin ja jatkunee tanaan myos muualla. Tanne Lanteen lumi ei ole viela kerennyt, eika nayta silta etta pian kerkeaakaan. Aurinko paistaa porottaa ja lampotilakin lahentelee 12 astetta. Itse tosin toivon, etta Bosporin rannat ovat lumesta valkoisia jo viikonloppuna.

Ostin eilen kasan uusia vaatteita Kotonin 50% alesta, mm. tummanpunaisen uuden vartalonmyotaisen huopatakin. Rahaa kului sehan on selva, mutta olen elanyt kuin opiskelija sitten Italian matkan joten oli pakko vahan relata. Jos ja kun lumi peittaa Istanbulin vetaisen paalle uuden takin, mustat nahkabootsit, leggingsit ja mummon virkkaamat lapaset ja suunnistan kavelylle Bosporinrannalle eraaseen merenrantapuistoon. Ihaanaaaaaa! :D

p.s. Lisays: Myos Istanbulin Kreikan konsulaatin seinaan on ilmaantunut kirjoitus "murhaajat" viime paivien aikana. Asialla paikalliset anarkistit, jotka halusivat osoittaa lojaalisuuttaan naapurimaan mellakoitsijoille. Etta sellasta.

Kreikka/Turkki -uutisoinnista I

Lueskelin Antonian blogista Kreikan mellakoista. Myos taalla mellakat ovat olleet uutisissa ajoittain - tosin uhrijuhlan elainraakkaykset on enemman otsikoissa (jotkut ei sitten osaa / halua tehda sita teurastusta oikein....).

Ennemmin kuin yrittaisin analysoida Kreikan asioita taalta kasin (sinallaan höperöä), olen enemmankin miettinyt sita, millaisia uutisia ihmiset odottavat kuulevansa eri maista.

Uskallan olettaa, etta Suomessa harva osaa odottaa Kreikasta tallaisia uutisia - etta ammattitaidoton poliisi murhasi teini-ikaisen pojan muka itsepuolustuksena. Kreikasta kun uutiset ovat usein lomakertomuksia, ruokaohjeita, tanssia, rantoja, euroviisumusiikkia, sirtakia, saariristeilya, antiikin historiaa ja ehka ihan pikkasen "lievia" talousongelmia. Iltalehtien galluppienkin mukaan Kreikka on suomalaisten listaamien lomamaiden karjessa siina missa Turkki taas rampii hyvana kutosena/seiskana.

Pitaa paikkansa, Kreikassa on mukava lomailla. Rakkaassa naapurimaassamme on sirtakia, maukasta salaattia, hienoja rantoja, hyvia baareja ja komeita miehia (ja hyvaa bougatsaa, 7 Days kroisantteja, mahtavia yokerhoja, frappebaileysta, hyvia kahviloita, kenkakauppoja, Hondos Center, Eleftherotypian kiva viikonloppuliite sun muuta).

Mutta totta on myos se, etta Kreikassa on omat ongelmansa, joista ei Suomessa paljoa tiedeta saatika puhuta.

Suomessa on suht' harvinaista, etta joidenkin kreikkalaisten poliisien asennevamma ja joidenkin nuorten kyvyttomyys osoittaa mieltaan sivistyneesti nousisi uutisotsikoihin täysin spontaanisti - ilman mitaan sen suurempaa hassakkaa.

Paljon ei puhuta myoskaan lukemattomista ihmisoikeusrikoksista, kuten turvapaikanhakijoiden kidutuksista ja turkkilaisten ja albanialaisten vahemmistojen kohtelusta vaikka nama ovat saannollisesti mainittuna kansainvalisten ihmisoikeusjarjestojen ja vaikkapa entisen tyopaikkani, Euroopan Unionin Fundamental Rights Agency:n raporteissa.

Turkista taas Pohjolan uutispaallikot usein peraankuuluttavat kriittisia tarinoita vaikka mitaan mellakoita tai varsinaista kulminaatiota ei olisi lahiaikoina edes tapahtunut.

Ihmisoikeus- tai vahemmistokysymykset kiinnostavat oli levottomuuksia tai ei ja asioista etsitaan kriittista sanottavaa vaikka itse kehitys olisi positiivista. Turkkia koskevat uutiset sivuavat hyvin usein aiheita: Islam, ihmisoikeudet, naiset, vahemmistot, kidutus, EU-jasenyys. Ruoka- ja viihdejuttuja on olemassa (kirjoitan itsekin niita) mutta ne ovat Kreikka-uutisointiin verrattuna selvassa vahemmistossa.

Talla en tarkoita sita, etteiko ihmisoikeusasioista pitaisi uutisoida. Totta kai pitaa. Mutta on eettisesti vaarin peraankuuluttaa yhdesta maasta jatkuvasti ihmisoikeusrikkomusuutisia ja toisesta vain lomaparatiisisuitsutusta. Tallainen lahestymistapa ei auta mitaan maata myontamaan ja vaikuttamaan omiin ongelmiinsa.

Joka maassa on hyvat ja pahat puolensa. Kreikassa on ihmisoikeusrikoksia EU-tuomioistuimeen saakka - miksi niista ei puhuta kuin ohimennen vaikka samalaiset tapaukset ovat Turkin kohdalla jatkuvasti uutisotsikoissa? Mika Kreikan negatiivisessa puolessa niin ahdistaa?

Kysymyksellani en yrita vahatella Turkissa tapahtuneita ihmisoikeusrikkomuksia. En. Minusta vain ihmisoikeusrikkomus on aivan yhta vakava ja vakavasti otettava huolimatta siita missa se tapahtuu. Kreikka mukaanlukien.

Talla viikolla kuitenkin uutiset Kreikasta ovat niita mita ihmiset ovat tottuneet lukemaan Turkista: mellakoita, molotoveja, kaaosta.

Saanenkin siis kysya, etta millaiset aiheet teidan mielestanne on tyypillisia uutisaiheita Kreikasta ja toisaalta taas Turkista? Vastaako nama levottomuusuutiset Kreikka-kuvaanne?

Minusta Kreikan ongelmia (erityisesti maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden ja vahemmistojen kohtelua ja korruptiota) pitaisi kasitella vahintaan yhta kattavasti kuin Turkin ongelmia - onhan kyse EU-maasta eika mistaan neuvotteluja kayvasta hakijamaasta. Onhan se aika ristiriitaista toimintaa, etta nenaa nyrpistellaan aktiivisesti hakijamaalle joka ei ole edes liittymassa koko EU:hun moneen vuoteen (tai vuosikymmeneen), samalla aikaa kun eras oman kerhon jasenista ei edelleenkaan ole opiskellut saantoja ulkoa. Tallaista lahestymistapaa voi kuvailla myos tekopyhäksi.

Rakkain terveisin,

Eras entinen Thessalonikin asukas, jota kerran kuulusteltiin, hoykytettiin ja tutkittiin EU-Kreikan rajalla 2 tuntia vain siita syysta etta tama "kay Turkissa liian usein". Ihminen, joka on sita mielta, etta Kreikkakin on vain yksi maa satojen joukossa, jossa loppujen lopuksi kamppaillaan edelleen hyvin samalaista mentaliteettia vastaan kuin Turkissa.

Suomalaiseen tyyliin saanen viela lisata: "Kirjoittaja on Nykykreikan ja Turkin politiikan kandidaatti."

Harhaanjohtava kuva

Blogini otsikon alla olevasta kuvasta sen verran, etta se on harhaanjohtava silla taalla ei edelleenkaan ole talvikeli. Viikonloppuna nautin iltapaivakahvit parvekkeella mukavassa 18 asteessa, pelkka t-paita ja villatakki suojanani. Aurinko paistoi ja merelta kavi lämmin tuulenvire.

Tanaan saa on yht' akkia kylmennyt ja loppuviikoksi odotamme lunta. Kylla, lunta! Hieman arveluttaa, etta mita toihin menemisesta tulee. Meilla on nimittain torstaina toimistopaiva, vaikka melkein koko muu Turkki on 9 paivan uhrijuhlalomalla. Saas nahda kuinka paasemme toimistolle pikkubussilla jos sataa lunta. Tosin tyopaikan pilvenpiirtajan 13. kerroksesta on sitten hienot maisemat talviseen kaupunkiin - olen monasti harmitellut etten aina pida kameraa mukana.

Koska harmaa yleisilma on jotenkin niin synkka niin olen paattanyt vaihtaa sen vaaleammaksi, joka kuvastanee enemman tunnelmaa taalla. :)

Seikkailu Bysantissa

Viikonloppuna kavin kreikkalaisen tyttokaverin kanssa vanhan kaupungin laidalla olevissa slummeissa seikkailemassa ja harrastamassa Bysantin historiaa. Jaljitimme paria Konstantinopolin aikaista ihmetta vanhan kartan avulla ja onnistuimmekin loytamaan ne. Kirjoitan itse paikoista joku toinen kerta, talla kertaa tyydyn sanomaan, etta kokemus oli aikamoinen.

Seikkailimme pienilla likaisilla kujilla, sottaisten lasten ja vanhojen autojen seassa, kunnes edessamme oli eras Bysantin palatseista, joka tana paivana on pelkka raunio. Kurkkasimme raunion sisalle, ja siella asuu vain imettava kulkukoira. Loysimme myos pari muuta paikkaa, joita ei missaan oppaassa ole mainittu - vain niissa satoja vuosia vanhojen karttojen kopioissa on merkinnat etsimistamme paikoista. Taksissa paluumatkalla olimme molemmat ihan "vietyja". Loysimme jotain, mista suurin osa tasta kaupungista ei edes tieda mitaan. "Historiallinen" fiilis.

Historiasta huumaantuneena jatkoimme matkaa viela meikalaisen kulmille, jossa on lukuisia 1700-1800-luvulla rakennettuja kirkkoja. Kavimme eraassa armenialaisessa kirkossa, jossa olen jo kaynyt armenialaisen paasiaisen aikaan naapurin perheen kanssa, ja ortodoksikirkossa, joka on parhaillaan menossa korjaukseen. Armenialaisia ja ortodoksikirkkoja tassa kaupunginosassa on useita, ainakin n. 8-10 yhteensa. Koska ortodoksikirkkoon on yritetty murtautua niin monta kertaa on kirkkoa hoitava saatio ottanut pihalle erittain vihaisen vahtikoiran. Han meinasi myos kayda meidan kimppuumme. Onneksi leka oli sen verran pitka etta paasimme juuri ja juuri pois tielta. Tehokkaampi vahti kuin mikaan elektroninen halytin. Pistan kuvan kohta.

Istanbulin kasvukipuja

Nimim. Sateenkaari argumentoi kommenttilootassani, etta ”Istanbulista on muuttoliike ollut muutaman viime vuotena muualle Turkkiin.”

Koska kyseessa on niin perustavanlaatuinen virhe, on minun pakko kirjoittaa asiasta aivan erillinen postaus. Vaite nimittain ei yksinkertaisesti pida paikkaansa.

Turkin tilastokeskuksen mukaan nettomuutto Istanbuliin on n. 460 000 ihmista vuodessa. Istanbul on koko maan muuttomagneetti (net migration at +46.1%) kun taas eniten lahtijoita on Lantiselta Mustaltamerelta (net migration at -50.3%). Myos valtion viimeisin vaestonlaskenta joulukuulta 2007 tukee tata kehitysta: Istanbul jatkaa kasvamistaan muuttovirran seurauksena vaikka Istanbulilaisten perhekoot pienenevat vahitellen.

Istanbulin kansoittumisesta ja ahtaudesta myos keskustellaan taalla jatkuvasti. Kaupunkiin suuntautuva muuttomassa nakyy liikenneruuhkina, sairaaloiden ja koulujen tayttymisena. Tilanne on jo aika tukala ja hankaloittuu joka paiva entisestaan. Kaupungin kasvun huomaa myos ihan tavallinen pullainen: matka Karakoysta Ortakoyhin kesti kymmenen vuotta sitten 15 minuuttia autolla, tanaan n. 25 minuuttia koska liikennetta on niin paljon. On arvioitu etta Istanbuliin muuttaa uusi asukas muualta Turkista joka neljas minuutti. Monet tahot ovat jopa ehdottaneet, etta Istanbulin alueelle pitaisi perustaa jonkunlainen viisumijarjestelma, jonka mukaan vain luvan saaneet voivat muuttaa tanne.

Mielenkiintoinen artikkeli asiasta loytyy myos Economy Research Foundationin (IAV) sivuilta.

Koska muuttoliike on itsessaan niin aggressiivinen sita ei mitenkaan voi verrata niihin muutamiin kymmeniin tuhansiin kausityolaisiin, joita muuttaa Etelan turistikeskuksiin kesatoihin 3-4:ksi kuukaudeksi. Istanbulissa kyse on aivan eri kaliiperin urbanisoitumisesta ja vaestonkasvusta - ei mistaan kausityolaisten kesaseikkailuista.

Uhrijuhlasta

Eilen kavin hakemassa printterin takaisin korjauksesta kaupungin laidalta ja siina samassa ajelin taksilla aika pitkan matkan isommilla teilla. Ensi viikolla alkaa Kurban Bayrami, eli uhrijuhla, ja isompien teiden varsilla oli jo naita uhrieläinten leikkauspisteita.
Lammasreppanat odottivat siella joukolla teurastusta. Heita oli samaan karsinaan laitettu lukuisia ja haju oli sen mukainen.

Itse syon kylla lihaa ja ymmarran, etta tavalla tai toisella se elain tapetaan, etta ruoka saadaan lautaselle. Olen kuitenkin sita vastaan, etta uhrilampaat nakevat kun heista napataan yksi ja kaulavaltimo leikataan. Kylla elainkin tuntee pelkoa ja kauhua.

Lammasta syodaan taalla paljon, ja sehan on jo paatetty jos joku elain paatyy teuraselaimeksi. Ei lampaita suurimmassa osassa maailmaa koiran kaltaisina lemmikkeina pideta. Mutta silti en pida siita, ettei leikkausta suoriteta suurimmassa osaa paikoista niin, ettei toiset lampaat kuule ja nae mita on tapahtumaisillaan. Ehkapa olen vahan ideastinen tassa asiassa.

Myos lehmia uhrataan Kurban bayraminaikana, tosin paljon vahemman kuin lampaita. Juhla perustuu Abrahamin aikomukseen uhrata poikansa. Samainen tarina on siis osa myos kristinuskoa ja juutalaisuutta.

Noin kymmenen vuotta sitten eras pieni turkkilainen poika kertoi minulle nahneensa uhrauksen bayramin aikaan. Lautasellani oli juuri sita uhrilammasta, joka tosin maistui oikein maukkaalle.

"Sinako syot tuota uhrilammasta?" kysyi 4-vuotias seuralaiseni eraan tuttavan kotona. "Mina nain mita siella tapahtuu. Ne leikkasivat sen elaimen meidan edessa, verta kaiiikkialla! Epainhimillista! Oksettavaa! Kun minusta tulee aikuinen niin minun perheessani ei kylla uhrilihaa syoda!" julisti 4-vuotias. Arvatkaapas raaskinko sen jalkeen jatkaa uhrilampaan syomista uuden elainrakkaan ystavani seurassa? :)

Tuloeroista ja kotiäitiydestä

Eraan blogini lukijan eilinen kommentti tyoelamaan liittyvaan kirjoitukseeni motivoi kirjoittamaan lisaa taman maan tuloeroista.

Ymmarran, etta Suomen miltei olemattomiin tuloeroihin tottuneelle voi olla vaikeata kasittaa kuinka tassa maassa on seka rikkaita etta koyhia, **molempia** miljoonittain.

Turkin tilastokeskuksen mukaan noin 17.8% taman maan 70.5 miljoonaisesta vaestosta elaa koyhyydessa ja noin 20% erittain varakkaasti (sisaltaen 6% joka elaa taydessa yltakyllaisyydessa). Siispa suurin piirtein yhta paljon ihmisia elaa tassa maassa kovassa koyhyydessa kuin yltakyllaisyydessa.

Tama 20% rikkain vaestonosa tienaa n. 10 kertaa sen mita koyhin vaestonosa tienaa: n. 50% koko maan tuloista. 20% vaestonosa tassa maassa tarkoittaa 14.1 miljoonaa ihmista, eli melkein kolme kertaa koko Suomen vakilukua.

Valtavat tuloerot ovat esilla myos OECD:n uusimmassa raportissa, jonka mukaan Turkki ja Meksiko ovat maailman karjessa maansisaisten tuloerojen vertailussa.

Kaikki nama yllaolevat tiedot ovat faktoja, joiden kyseenalaistaminen kannattaa osoittaa suoraa taman maan tilastokeskukselle ja talousministerioon.

Miten sitten em. tuloerot jakaantuvat Turkin sisalla?

Turkin tilastokeskuksen mukaan 75% koko maan tienaamista tuloista tienataan kaupungeissa ja vain 25% maaseudulla. Tilastokeskuksen mukaan parhaiten tienataan Istanbulissa, Ankarassa ja Izmirissa.

OECD:n mukaan tulotaso Istanbulissa per capita on n. 70% korkeampi kuin muualla Turkissa. Lahde tässä.

Valtion suorittaman viimeisimman vaestonlaskennan mukaan Istanbulissa ja sen lahialueilla asuu talla hetkella n. 27% koko maan vaestosta.

Lisaksi noin 38% kaikesta Turkin teollisuudesta tuotetaan Istanbulissa. Harvassa Euroopan maassa talous ja vaesto on nain keskittynyt yhden kaupungin ymparille. Mutta taalla se on.

Siispa: Turkissa on miljoonia varakkaita ihmisia, joista suurin osa asuu Istanbulissa ja tienaa n. 70% enemman kuin Turkin muut asukkaat.

Siivouspalvelut ja kotiaiteys:

Onko keskiluokkaisella istanbulilaisperheella varaa jaada kotiaidiksi?

Tama on sinallaan hassu kysymys, silla fakta on, etta suurin osa turkkilaisista naisista Istanbulissa ja sen ulkopuolella eivat ole virallisesti tyoelamassa mukana. YK:n tilastojen mukaan vain 27.7% turkkilaisista naisista on aktiivisesti mukana tyoelamassa. Taten n. 70% naisista on joko harmaan talouden tyollistamia tai kotiaiteja, oli heilla siihen varaa tai ei.

Mikali tyottomien naisten lukumaarasta vahennetaan harmaan talouden tyollistamat naiset (maatalous, itse tyollistyneet jne.), voimme realistisesti arvioida etta noin 50% turkkilaisista naisista on kotiaiteja tai ainakin 40%.

Naiden lukujen perusteella voimme siis argumentoida, etta enemmistolla turkkilaisista ON varaa pitaa naisensa kotona: silla nain tekee nimittain ainakin 40-50% kansasta, samalla aikaa kun 17.8% elaa koyhyydessa.

Kuinka monella perheella Lansi-Turkin kaupungeissa sitten on varaa kayttaa siivoojan palveluita?

Arvioin, etta noin 35% prosentilla.

Tama laskelma perustuu siihen, etta keskimaarainen tulotaso Turkissa on talousministeri Kemal Unakitanin mukaan tana vuonna n. 10 900 euroa per capita: huomattavasti enemman (arviolta n. 15 000 e) Istanbulissa ja huomattavasti vahemman (n. 6000) Ita-Turkissa ja Mustallamerella.

Siivojan paivapalkka taas talla hetkella on Istanbulissa 70-80 liiraa (35-37 euroa) asunnon koosta riippuen. Monet perheet kayttavat siivoojan palveluita keskimaarin kaksi kertaa kuussa. Varakkaammilla perheilla on kotiapua joka paiva, keskituloisilla kerran viikossa tai kahdessa ja niilla, jotka ovat itse aktiivisia eivatka halua laittaa rahojansa siivoojaan kerran kuukaudessa.

70 liiraa (35 euroa) kaksilapsisen istanbulilaisperheen taskusta, jossa mies tienaa n. 2200-2600 liiraa (1100-1300 euroa) kuussa ja vaimo on kotona, ei ole mahdottomuus.

Toki on perheita, jotka priorisoivat esim. yksityisen koulutuksen tai uuden television siivoojan palveluiden kayttamisen sijaan. Mutta se, onko ihmisella varaa asiaan X ei ole suoranaisessa yhteydessa siihen haluaako han tuotteen/palvelun X ostaa. Moni turkkilainen paivittelee siivoojien taksojen jokavuotista nousua vaikka heilla niihin olisi varaa. Kylla jotkut suomalaisetkin vaittavat, ettei heilla ”ole varaa tulla kaymaan siella Istanbulissa” vaikka baarissa heilta hupenee helposti parin terassireissun aikana se 260 euroa, jolla tanne jo saa lentoliput Malevilta tai THY:n alennuskampanjoiden aikana. Kaikki on suhteellista.

Lisaksi: tassa blogissa kirjoitan omasta elamastani. Joka asiasta josta kirjoitan, loydamme tasta maasta ja muualta tuhansia eri versioita – miten elamaa voi elaa ja mita ihmiset tienaavat. En ole koskaan vaittanyt, etta oma arkeni olisi koko Turkin arkea. Enka oikein ymmarra miksi minun pitaisikaan joka postaukseen lisata mukaan virsi tyyliin ”Kavin eilen meksikolaisessa syomassa. Siis tassa maassahan suurin osa ihmisista ei voi maksaa kymmenta liiraa Corona-oluesta mutta minulla siihen on varaa kuten myos 20-30% muista turkkilaisista.”

Sama rataa voisimme vaatia Suomessa asuvia bloggaajia kirjoittamaan jokaiseen muotibloggaukseen etta ”ostin Zarasta kolme uutta neuletta eilen. Olen kylla tietoinen siita, ettei kaikissa Suomen kaupungeissa ole Zaraa eika keskivertosuomalaiskuluttajalla ole varaa torstata nain paljon neuleisiin. Suomihan on Mercerin kansainvalisen vertailun mukaan Portugalin ja Kreikan jalkeen EU:ssa kolmas maa, jossa kansalaisilla jaa vahiten kayttorahaa palkan ja asumiskulujen jalkeen henkilokohtaisiin kuluihin. Mutta silti ostin ne neuleet eilen ja menin Maukan kanssa kaljalle. Ja vaikka Suomessa on suuri alkoholiongelma, osaa Maukka silti juoda ihan maltillisesti.”

Asiasta viidenteen

Viime viikolla kirjoittamani kebapjuttu johti kommenttilootassa keskusteluun kotiaitiydesta ja tyollistymisesta Turkissa. Myos eras toinen blogini lukija on toivonut kommenttia tyoelamasta joten aloitanpa nyt kommentoimalla naisten hyvinvointia tyoyhteisossa.

Jos nyt ihan suoraa sanotaan, niin naiset joilla tassa maassa on lapsia, eivat saa kovinkaan paljon ymmarrysta tyoelamassa. Yleinen ajatuksenriihi on se, etta jos toisella on lapsia, sitten pitaisi myos itse pitaa niista huolta, eika juosta rahan perassa. Toki monet ymmartavat, etta taloudellisista ja mielenterveydellisista syista monet naiset haluavat ja joutuvat kaymaan toissa, mutta alitajuntainen mentaliteetti on se, etta aidit ovat parempia aiteja mikali he uhraavat lapsilleen oman aikansa. (Disclaimer: tama on yleinen oletus, ei valttamatta oma mielipiteeni).

Tasta syysta tyoelamassa naiset joilla on lapsia eivat saa yhtaan ylimaaraista ymmarrysta. Mielestani heita ei aktiivisesti mitenkaan syrjita, mutta olen huomannut itsekin, kuinka ymparilla vallitsee ymmarryksen puute. Kotona tyoskentelya karsastetaan ja aikaisia kotiinlahtoja kyseenalaistetaan myos. Ei ole helppoa olla taalla toissakayva aiti.

Toisaalta taas naisilla on taalla myos tapana tehda liian suuri numero aitiydestaan. Ihmisesta tulee kuin joku suurimmankin palveluksen ihmiskunnalle tehnyt yliolento kun han lisaantyy ja taman jotkut ihmiset nayttavat suurin elkein. Mm. eras tyopaikallani oleva raskaanaoleva nainen puhkii, kettuilee, huutaa ja ayskii jatkuvasti. Han kayttaa raskauttaan tekosyyna purkaakseen muita ahdistustilojaan. Ymmarran kylla, etta hanella on tukala olo, kuuma ja oksettaa, mutta moinen rayhaaminen ei muuta tee kuin motivoi ihmisia kyselemaan toisiltansa etta "koskas se ja se oikein lahtee aitiyslomalle". Mutta kukaan ei sano talle yhtaan mitaan raskaudella ratsastamisesta vaikka pinnan alla kiehuu. Tilanne vain lisaa tyon ja perhe-elaman yhdistamisen hankaluuksia niiden naisten kohdalla joilla on lapsia vaikka he eivat mitaan numeroa siita tekisikaan.

Tassa ilmapiirissa ei siis ole yhtaan mikaan ihme, etta jos taloudellinen tilanne sallii nainen jaa kotiin lasten synnyttya. Miksi ihmeessa riidella ja kuunnella ihmisten kettuilua toimistossa jos voi kasvattaa lasta kotona ja kahvitella paivat pitkat kavereitten kanssa? Tyoilmapiiri on taalla paikoittain NIIN huono ja taynna ikavaa selkaanpuukotusta, etta vaikka kotona oleminen ajoittain kyllastyttaisikin ja olisi alyllisesti paatunutta, ei tyoelamaan palaaminen kannata. Tasta realiteetista on turha vaitella mikali ei itse ole kokenut millaista taalla on olla toissa ihan tavallisena pulliaisena tavallisella paikallisella tyopaikalla....

Lisaksi kotiaitiytta ARVOSTETAAN. Se on tyo. Taalla eineksia kaytetaan minimaalisesti ja lasten kanssa vietetaan paljon aikaa. Ruokia ei lammitella pakkasesta mikrossa kuin aniharvoin ja kodit on aina tip top. Kotiaitiyteen saa ihminen oikeasti uppoamaan vahintaan 40h viikossa jos on tehdakseen sen hyvin.

Ja monet miehista eivat myoskaan ole nuukia rahasta. Toki alemman sosiaaliluokan porukoissa on niita jotka eivat anna nasiten poistua ilman lupaa kotoansa ja pitavat silmalla jokaista pennia, mutta ylemman keskiluokan koulutetut miehet on useimmiten hyvin reiluja naissa asioissa. Naisella on oma luottokortti miehen tilille, pilkkua ei viilata ja samalla kortilla maksetaan uudet alusvaatesetit, kampaajat, kahvittelut ja kuntosalit miehen kaydessa toissa usein 50 tuntia viikossa. Nain se vaan menee. Lisaksi nainen on viela kayttaa siivoojaakin, silla yleisen kasityksen mukaan kotiaitiys on jo itsessaan niin tyotaytteista, etta siihen saattaa ihminen tarvita jopa apua. Toki tuhansia poikkeuksia on, mutta se sosiaaliluokka jossa mina taalla elan, ja johonka helposti n. 35% taman maan 70.5 miljoonasta ihmisesta kuuluu, elaa nain. Piste.

Ja mita taas tulee tyonsaantiin. On vaara kasitys, etta taalla olisi ulkomaalaisen naisen vaikea loytaa toita. Ulkomaalainen simpsakka kielitaitoinen "gelin" (siis minia) on suosittu kandidaatti tyomarkkinoilla. Talla on useimmiten Schengen-maan passi ja mahdollisuus kayda tyomatkoilla ilman viisumihassakkaa. Tama useimmiten osaa monia muitakin kielia, ja risteilla yritysmaailman kansainvalisissa koukeroissa sulavammin kuin paikallisen yliopiston kasvatti. Tama lisaksi tekee yleensa tyot, eika vain ratsasta suhteilla ja viilaa kynsia, joka on yritysmaailmassa suuri ongelma. Isin kontakteilla toihin palkatut tytot ja pojat kun ovat perhetaustansa takia "koskemattomia" - heille ei uskalleta antaa potkuja tai edes vaatia parempaa tyopanosta koska yrityksen hallituksen Mehmet tai Ahmet on heidan isansa yliopisto/golf/bisneskaveri. Omasta lahipiiristani joka ikinen ulkomaalainen korkeakoulutettu nainen on oman alansa toissa, ja tienaa ihan hyvaa palkkaa, jopa kansainvalisessa vertailussa. Kotona taalla ei tarvitse naivettya, mutta on taysin ymmarrettavaa, jos tassa ilmapiirissa fiksu ajatteleva ihminen valitsee uran kotona liike-elaman sijaan.

Tassa vain era ajatuksiani, aihe on niin laaja ja monisyinen, etta juttu jatkunee maukkaampana kommenttien puolella. :)

Aurinko paistaa Itä-Roomassa

Samaan aikaan kun Suomessa kahlataan kinoksissa lumimyrskyn kourissa, me taalla nautimme melkein +20 asteesta ja auringosta. Aurinko paistaa ja syksyinen tuulenvire viilentaa talvitakeissaan hikoilevaa, vilukeleja odottavaa kansaa.

Viime paivina olen taas nauttinut tyon teosta. Eilen tapasin lehdistokonferenssissa yhden tyton, joka on hiljattain muuttanut tanne takaisin kahdeksan Lontoon vuoden jalkeen. Han on eraassa viikottaisessa talouslehdessa toissa. Tulimme heti hyvin juttuun, toivottavasti tormaamme taas jossakin lehdistotilaisuudessa uudelleen. Hotellin aamupala maistui ja Bospori siinsi vaaleansinisena taustalla. Tormasin myos hotellin etelä-amerikkalaiseen johtajaan, jota en ole nahnyt sitten eraan kesaisen koktailjuhlan jalkeen. Juorusimme pitkat patkat matkailusta. Harrastamme molemmat bysantin historiaa ja siihen liittyvia vahemman tunnettuja nahtavyyksia.

Iltapaivalla istuin toimistolla parin tuntia ja lounastin kollegoitten kanssa pitkasta aikaa. Oli oikein rattoisaa ja ruoka hyvaa. Illalla paahdoin taas hommia myohaan asti - mutta paatin olla vahan laiska ja tilasin kotiin pizzan ja kokista ja soin ne katsoessani Desperate Housewivesia hetken. Historiallisesti lopetin tyon teon jo klo 22:00!

Tanaan kavin taas konferenssissa ja hoidin asioita koko aamupaivan. Keli on todella mahtava. Siita pitaa paasta nauttimaan. Olen tehnyt niin paljon hommia iltaisin ja viikonloppuna, etta huomenna aion pitaa iltapaivasta vapaata ja menna jonnekin uuteen historialliseen paikkaan seikkailemaan. Tama on niin valtava kaupunki, etta vaikka olen viettanyt taalla viimeisen 10 vuoden aikana yhteensa n. 5 vuotta suurimman osan ajasta vain seikkaillen ja kahvitellen (tai toimittajana eri paikoissa kierrellen) uutta nahtavaa loytyy silti. Bysantin palatsien raunioita, kirkkoja jne. Lista on loputon, eika naista paikoista tieda edes moni paikallinen.

Opiskelin kolme vuotta sivuaineena Bysantin ja Konstantinopolin historiaa, ja niilta ajoilta mulla on vaikka mita kirjallisuutta kotona, alkuperaislahteita ja yli tuhat vuotta vanhojen karttojen kopioita. Meinaankin huomiseksi valkata jonkun harvinaisemman Bysantin nahtavyyden, jossa en ole viela kaynyt ja jota ei ole missaan populisitisissa matkaoppaissa listattu. Jännää! :)

Kebapin tarina

Kuvitelkaamme, etta joukko suomalaisia, ammattikoulun autonasennusluokalla pari vuotta opiskelleita poikia muuttaa trooppiselle saarelle.

Trooppisella saarella elama on kuulema parempaa kuin kotosuomessa, siella jokaisella on varaa vuokrata itsellensa valtava omakotitalo, nauttia pitkista lomista, sukellella ja seurustella mukavien paikallisten tummien kaunottarien kanssa.

Trooppisella saarella on kuitenkin yksi ongelma: trooppisen saaren miehet eivat pida uusista tulokkaista, joten mistaan paikallisista yrityksista poikien on turha etsia toita. Vaikka suomalaiset miehet eivat ole erityisen tunnettuja kokkaustaidoistaan, he paattavat kokeilla, onnistuisiko pikaravintolakonsepti.

Jotta pikaruokala on tuottoisa bisnes ravintolassa myytavan ruoan pitaa olla:

- helppoa ja nopeaa valmistaa
- halpaa
- suht' maukasta

Naita prioriteetteja miettiessaan pojat ymmartavat, etta nyt jaa valiin karjalanpaistit ja lohivoileipakakut. Ei, ne on liian monimutkaisia valmistaa, eika yksikaan joukon miehista oikeasti osaa niita tehda kunnolla.

Kysymys: mita ruokaa suomalaiset ammattikoulun pojat paattavat pikaravintolassaan tarjoilla trooppisen saaren asukkaille?

Kalakukkoa? Karjalanpiirakoita? Maustekakkuja?

Höpsista! Niissä menee liian paljon aikaa ja vaivaa.

Pojat laittaa HK:n sinista ja ranskiksia! Tai pyttipannua jos energia riittaa makkaran ja perunan kuutioiksi leikkaamiseen.

Ei silla niin valia vaikka trooppisen saaren asukkaat alkavat vahitellen uskoa, etta Suomessa syodaan vaan makkaraa ja juodaan kaljaa - kunhan kauppa kay kaikki on hyvin.

Tassa siis selitys kebapin suosioon Euroopassa.

1) Suurin osa Eurooppaan paremman elaman perassa muuttaneista turkkilaisista on miehia. (Toki Euroopassa asuvissa turkkilaisissa miehissa on myos miljoonia akateemisesti koulutettuja ammattilaisiakin, mutta heilla ei olekaan taman kebapasian kanssa mitaan tekemista koska ovat oman alansa toissa).

2) Turkissa ruoanlaitto on yleisen kasityksen mukaan naisten hommaa. Ruokaa laittavalle miehelle joissakin konservatiivisimmissa piireissa nauretaan. Siispa harva mies oikeasti osaa laittaa ruokaa. Taalla ei ole yla-asteella koksantunteja, jossa royhistelevat jaakiekkoilijatkin pistettaisiin rypyttamaan piirakoita.

3) Turkkilaisen miehen tosin voi nahda piknikilla grillaamassa lihaa tai sytyttamassa grillia. Nama on ns. "miesten hommia". ;)

4) Suurin osa turkkilaisen keittion antimista on vaatii sen verran paljon vaivaa ja aikaa, ettei niita missaan kulmakioskissa voi myyda. Moni turkkilainen kotirouva kuluttaa helposti 3 tuntia paivastaan ruoanlaittoon.

5) Tasta syysta helppo ratkaisu keskivertoturkkilaispojalle, jolla ei ole mahdollisuutta loytaa esim. pankkialan/kansainvalisen kaupallisen alan toita ulkomailta, on perustaa kebapravintola.

Iskenderin valmistaminenkin kun on harvinaisen helppoa: leikellaan lihasta suikaleita ja sujautetaan ne leivan valiin. Mukaan tökataan hieman tomaattikastiketta, salaattia ja sipulia. A vot, "turkkilainen ateria" on valmis!

Turkissa pikaruokalatyyliset kebapit eivat ole yhta yleisia kuin ulkomailla. Toki lihaa myydaan mita erilaisimmissa vartaissa, mutta ei todellakaan aina donerista, siita isosta pyorivasta mohkaleesta. Kebapeja on myos sellaisia, jossa liha on marinoitu, joidenka lihaan on sekoitettu yrtteja ja esim. pahkinoita jne. Kebap ei siis taalla ole sita samaa liha-jugurtti-tomaattikastikemossoa mita se on suurimman osan ajasta Helsingissa.

Kebapissa kyse ei siis ole mistaan tyypillisesta turkkilaisesta kotiruoasta vaan ravintolamaailman tuotteesta, jota todella harva syo kotonaan. Mina olen koko 10 vuoden aikana syonyt anoppilassa yhden ainoan kerran pakastedoneria. Sita ostettiin kotiin, jotta minakin oppisin mita döner on.

Taalla on myos todella paljon kasvisruokia kuten musaka, taytetyt paprikat, taytetyt munakoisot, linssikeitot, vihanneskeitot, papukastikkeet, piirakat jne. joita turistit kebaphuumassaan harvoin noteeraa.

Jo yksin taman vuoden puolella olen kuullut n. 5-6 kertaa suomalaiselta turistilta, kuinka taalla "ei ole kasvisruokia nimeksikaan" tai kuinka "Turkissa sit pitaa maistaa niita kebapeja". Tosiasiassa turkkilainen keittio kasittaa laajan kasvisruokavalikoiman ja kymmenia muita liharuokia kebapien lisaksi.

Miten reagoisitte, jos kuulisitte ranskalaisen turistin sanovan "Suomessa taytyy sit maistaa sita HK:n sinista, siellahan kun ei mitaan muuta syodakaan"? Mina nauraisin huvittuneesti ja kertoisin talle turkkilaisen kebapin tarinan. ;)

Byrokratian koukeroissa

Sain eilen postissa sahkolaitokselta varoituksen, etten ole (muka) maksanut kolmen viime kuukauden laskuja. Tarkistin muistutuksen referenssinumeron, ja huomasin, ettei se tasmaa oman sahkosopimukseni kanssa. Siispa lahdin sahkolaitokselle selvittämään asian. Astuin huoneeseen, jossa n. 38-vuotias virkailijamies nokotti tuijottaen sylissansa olevaa kannykkaa. Korvissaan talla oli kuulokkeet, veikkaan, etta kannykasta soi joku poppi. Han ei aluksi huomannut minua lainkaan vaikka tervehdin ystavallisesti.

E: Terve!

Hiljaisuutta.

E: Paivaa!

Hiljaisuutta. Seison paikallani ja viitteloin virkailijaan pain etta tama huomaisi minut.

Virkailija: Ai anteeksi! Olin vallan musiikin maailmoissa!

E: Ei se mitaan. Mulle tuli tallainen huomautus. Voi olla, etta se kuuluu vanhalle vuokralaiselle koska itse olen kylla maksanut kaikki laskuni.

Virkailija: Jaahas, jaahas, katsotaanpas. (Napyttelee referenssinumerot koneelle). Joo, teidan tilinne on kylla ihan OK. Tama on varmaan lahetetty jollekin toiselle. Tunnistatteko nimen?

E: (puistelee paataan) En ole koskaan kuullutkaan hanesta.

Virkailija: Vai ettet ole koskaan kuullutkaan! No onpas tama, ja meikalaiset viela lahettelevat teille tallaisia karhukirjeita! Ai jai jai! (puistelee paataan).

E: Niin ja kaikki omat laskuni olen maksanut suoraveloituksella pankista to-del-la tasmallisesti (heilutan kasiani nayttaakseni kuinka tasmallisesti olen maksanut kaiken)

Virkailija: (Alkaa nauramaan) Siis nayttaisitteko viela kerran uudelleen KUINKA tasmallisesti ne rahat on pankista lahteneet?

E: No talla lailla (naytan uudelleen kasilla).

Virkailija: Jaahas, no sittenhan tassa on vain yksi ratkaisu. (Ottaa paperin ja nostaa sen eteeni ilmaan).

Tama paperi revitaan talla lailla nain (repii paperin suurelkeisesti edessani)

Ja NYT ohjelmassamme on teen juontia!

Kiitin tarjouksesta ja sanoin, etta joudun kuitenkin nyt lahtemaan kampaamoon jatkamaan omaa paivaani. Koko matkan kampaajalle kavellessani en voinut muuta kuin hymyilla. Tapaus todellakin piristi aika tyontaytteista paivaani. Voi kun kaikki byrokraatit olisivat näin huumorintajuisia. :)

Tunkua kampaamoon....

Talla viikolla en taaskaan paassyt kirjoittamaan koska olin aivan taysin tyon tuiskeessa. Kamala kiire joka paiva!

Tanaan menen rentoutumaan ja juhlimaan viikonlopun alkua kampaajalle jossa otatan kylla myos manikyyrin. Kadet ovat kamalassa kunnossa parin viime viikon tyostressin takia. Kynsivallit revenneina, kynnet eri pituisina. Aika kayda kunnostautumassa.

Kampaajalle tulee myos paikallinen suomalainen kaverini, jonka kanssa olemme nyt sita mielta, etta Istanbulin transvestiiteille pitaisi perustaa aivan omat kampaamonsa. Meille nimittain kavi pari viikkoa sitten vakikampaamossani niin, etta menimme perjantaina iltapaivalla iloisesti kampaajalle ja - a-aaa - kun astumme huoneeseen, siellahan on kahden mieskampaajan lisaksi vain moreaaanisia transvestiitteja pitkia hiuksiansa foonauttamassa. Meille ei ollut enaa aikoja vapaana! Tama ei ole ensimmainen kampaamo, jonka vakiasiakkaiden "slotit" ovat hitaasti siirtymassa kolmannen sukupuolen hallintaan.

Anteeksi nyt vain, mutta mina en tykkaa siita, etta kun menen perjantaina kampaajalle, siella ei olekaan enaa minulle aikoja, koska *pojat* ovat ne vieneet. Tama on vaarin.

Minulla ei ole MITAAN seksuaalisia vahemmistoja kohtaan - ei kerta kaikkiaan mitaan. MUTTA, koska Istanbulissa on enemman miehia joista on tullut "naisia" kuin naisia jotka elavat "miesten" elamaa, on tietyilla alueilla tunkua kampaamoihin.

Tasta syysta talle ns. kolmannelle sukupuolelle pitaisi perustaa oma kampaamoketjunsa keskustan lahioihin. Sille olisi nyt kysyntaa, koska mina ja kymmenet muut omilla kulmillani asuvat tädit, rouvat, akat, pimut ja muut aidot naiset ovat arsyyntyneita siita, etta vakikampaamot ovat nykyaan harva se paiva tayteen buukattuja poikien takia.

Update: Kuinka ollakaan, mina paasin kampaajalle, mutta ystävättären saapuessa hieman myohemmin samat pojat olivat taas tayttaneet kampaamon eika manikyristilla ollut aikaa ottaa häntä vastaan. Poika nimelta Bahar (kevät) nautti pedikyyrista samaan aikaa kun taman pitkahiuksista tummaa peruukkia foonattiin tekopaan paalla. Zeynep taas istahti viereeni ja kehui uutta hiustyyliani. Mehan tormaamme kampaajalla tata nykya alvariinsa.

Viilatkaamme pilkkua - tapaus ruokaresepti

Loysin Iltasanomien sivuilta mielenkiintoisen ruokareseptin.

Kyseessa on "lahmacun" - Kaakkois-Turkista ja Syyriasta kotoisin oleva ohut pizza joka on yksi lempiruoistani. Ohjeessa on pari höpsöä erhettä, joka viittaa siihen, että reseptin on tehnyt satunnainen matkailija.

Saanen leikkia besserwisseria ja kommentoida reseptia, silla ex-appiukkoni sattuu itse asiassa olemaan osittain kotoisin lahmacunin tyyssijoilta ja on teroittanut paahani lukemattomia kertoja mika on aito lahmacun ja mika heikko jaljitelma. Olemme molemmat suuria lahmacunin ystavia, vaikka taalla pain se onkin lahinna duunareitten snack eika mikaan jet set kulinaristien alkuruoka. Ohessa netista loytamani kuva aidommasta lahmacunista.

1) Kyse on lahmacunista, ei lamachunista.

2) Lahmacuniin ei laiteta paalle yhta paljon lihasipulimossoa kuin reseptissa neuvotaan. Lahmacunin paalle "lähmimällä taputellaan" lihamossoa vain n. 2-3 mm paksuinen kerros. Ks. yllaoleva kuva. Jos lahmacun ei ole kevyt ja ohut, se ei ole kunnon lahmacun.

3) Lahmacunin taikinaosa pitaa myos kaulita vahintaan yhta ohueksi kuin karjalanpiirakan ruistaikina - kuten tanne laittamassani kuvassa. Reseptin vieressa olevat lahmacunit taas on suorastaan havyttoman paksuja.

4) Lahmacuniin valiin ei vain tirsauteta sitruunaa vaan se syodaan useimmiten persiljan verson ja salaatin kanssa. Lahmacunia myydaan Istanbulissa useimmiten niin, etta tarjottimelle tyrkataan se persiljaverso halusi asiakas tai ei.

5) Kuvan lahmacuneissa lihamosson ainesosia ei ole silputtu kunnolla. Lahmacunin lihamosso on niin mossoa, ettei siita melkein voi erottaa persiljaa ja muita ainesosia. Persilja ja sipulit pitaa leikata hienon hienoiksi, vasta siten maku on aito.

Ja sitten viela pieni lisays. Lahmacunia ei kannata syoda ennen tyohaastattelua tai treffeja jos pelkaa, etta henki alkaa haisemaan. Jos lahmacun on nimittain aitoa kamaa eika mitaan piraattikamaa se haisee.

Tosin mina olen suurena lahmacunin ystavana kautta aikain uhannut tata saantoa, ja Lontoossakin itsepaisesti napsin pari lahmacunia ennen erasta tarkeata tyohaastattelua, joka kuitenkin meni harvinaisen hyvin. Appiukon mielesta tama osoittaa, etta olisin tullut hanen aleppolaisen aitinsa kanssa erinomaisesti toimeen mikali tama olisi viela elossa. Mita todennakoisimmin pitaa paikkansa.

p.s. lahmacun on myos halpa valipala, taalla se maksaa n. 2 liiraa (euron) per pizza.

p.p.s. uskon, etta mikali verbaalisesti aktiivinen itasuomalainen loytaa turkkilaisesta iltapaivalehdesta puoskaroidun karjalanpiirakkareseptin, jossa piirakan taikinakuori on liian paksu ja taytte kokkaremaista, myos han huomauttaa asiasta omassa blogissaan. Taten suonette anteeksi tarpeeni viisastella. ;)

Kommentti lähihistoriasta

Tanaan Istanbulissa on muistettu viisi vuotta sitten neljassa eri pommi-iskussa kuolleita 62 ihmista.

Iskuja tapahtui kahtena eri paivana, 15.11.2003 ja 20.11.2003.

Viisi vuotta sitten olin Lontoon yliopiston kirjastolla surffaamassa netissa kuullessani iskusta kahteen eri synagogaan. Huolestuin, koska toinen synagogista sijaitsee anopin kulmilla. Rajahdys oli tuntunut meille asti, ikkunat olivat paineesta tarisseet ja aani kuulunut kuin naapurista. Uhreja yhteensa 24.

Pakkasin tavarat aika surullisena ja lahdin salille porealtaaseen pohtimaan elaman tarkoitusta parhaan suomalaisen tyttokaverini kanssa. Kansainvalisen lain kertaaminen kirjastossa ei enaa maistunut. Salin jalkeen lohduttauduin Sofrassa, joka Lontoossa on tunnettu turkkilainen ravintolaketju. Ravintolassakin kaikilla ihmisilla tuntui olevan mieli maassa.

Seuraavalla viikolla 20.11.2003 terrori jatkui: samainen ryhmittyma rajaytti Britannian konsulaatin ja HSBC-pankin paamajan. Konsulaatti-iskussa kuoli viisumijonossa olleita ihmisia ja UK:n paakonsuli Roger Short. Isku HSBC:iin tappoi myos useita ihmisia, erityisesti niita, jotka odottivat liikennevalojen vaihtumista pankin edessa. Rajahdys rikkoi ikkunat myos vastapaisesta pilvenpiirtajasta/ostoskeskuksesta.

Kavelin tanaan pankin ohi. Se on edelleen tyhjillaan.

Iskuilla oli yhteensa 62 uhria, joista nelja oli itsemurhapommittajia ja 58 taysin viattomia tavallisia ihmisia.

Talla pohjalla todellakin ihmettelen usein Euroopan medioissa olevaa listaa kyseisen terrorijarjeston Euroopassa tekemista iskuista. Istanbulin Euroopan puoleinen osa on maantieteellisestikin osa Eurooppaa. Kaikki iskut tapahtuivat siis Euroopassa.

Kuitenkaan Istanbulia harvemmin mainitaan samalla listalla Madridin ja Lontoon kanssa, vaikka taalla siviileja vastaan iskettiin aivan samalla lailla kuten Madridissa ja Lontoossa ja tekijanakin oli prikulleen saman ryhmittyman sympatiseeraajat.

Onko saman ryhmittyman tekema terrori-isku, jossa kuitenkin suurin osa uhreista on muslimeja, liian vahapatoinen ollakseen mainitsemisen arvoinen esimerkiksi vaikkapa HS:n "Taustoja" -listalla, jossa mainitaan aina vain Lontoo ja Madrid?

Oliko Madridissa tai Lontoon iskuissa kuolleiden ihmisten ihmisarvo jotenkin vahaisempi koska naita iskuja ei viitsita edes mainita?

Lontoon iskusta luojan lykylla itse hengissa selvinneena mielestani moinen asennoituminen, asian maton alle lakaiseminen uutisoinnissa osoittaa halyyttavaa, suorastaan rasistista asennetta. Kuinka moni - esimerkiksi suomalainen - edes muistaa, mita taalla tapahtui vuonna 2003? Ei moni, koska yleinen asenne on, etta "siella Turkissahan nyt rajahtelee alvariinsa". Ei se asia nyt kuitenkaan ihan noin ole. Ei nelja iskua yhden viikon aikana ole mikaan pieni asia - ja kyseisen terroriryhmittyman tekemien iskujen ketjussa aika olennainen osa.

"For the record" pitaisi kai myos listata, etta Turkissa on asunut n. 250 000 juutalaista vuodesta 1492 lahtien, Espanjan silloisten hallitsijoiden Isabellan ja Ferdinandin karkoittamina. He ovat aivan yhta tasavertaisia kansalaisia taalla kuin muutkin. Omissa tyokavereissani heita on pari kolme, asuinalueellani tuhansia. Turkki ei nimittain ottanut osaa toiseen maailmansotaan eika historiansa aikana ole suostunut luovuttamaan juutalaisiaan Saksaan.

Suunnittelun ihanuus ja kamaluus

Viimeisimmalla matkallani Suomeen kiinnitin entista enemman eraaseen tarkeaan kulttuurieroon suomalaisten ja turkkilaisten kayttaytymisessa. Kyseessa on ihmisten alitajuntainen asennoituminen asioiden, tapahtumien, matkojen ja tapaamisten suunnitteluun.

Suomessa kavin eraassa helsinkilaisessa yrityksessa ja olin todella vaikuttunut siita kuinka hyvin firma suunnittelee ja pohjustaa projektinsa etukateen - jo ensi kesan suunnitelmista on puhuttu. Eraan vuosittaisen Suomessa tapahtuvan seminaarin minuuttiaikataulua taas aletaan suunnittelemaan jo helmikuussa vaikka itse seminaari pidetaan vasta marraskuussa.

Turkissa tallaista ”tulevaisuudessa elamista” ei harjoiteta kuin marginaalisesti. Asiat jatetaan usein viime tinkaan, mutta siita huolimatta jotenkin ne aina vain sujuvat vaikkakaan lopputulos ei ihan joka tapauksessa ole yhta huoliteltu. Tapaamisia ei yleensa voi edes sopia ennen kuin tyomatkaan tms. on viikko tai pari aikaa. Ihmiset eivat halua lyoda aikatauluaan lukkoon liian aikaisin koska kaikkea voi tapahtua.

Itse muutin takaisin Turkkiin tietaen, etta minulle on seuraavana paivana ehka toita. Ehka. Tyopaikka varmistui vasta muutettuani kaiken omaisuuteni Lontoosta Istanbuliin ja ilmaannuttuani tyopaikalle valmiina aloittamaan tyot. Hyvin tyypillista taalla.

Huomasin Suomessa myos useaan otteeseen ihmisten kysyvan tulevaisuudensuunnitelmistani jokseenkin aikaisessa vaiheessa. Esim. mita teen jouluna. Koska elan minuuttiaikataulussa ja asiat tuppaavat elamassani muuttumaan aina viime hetkella en halua sijoittaa harvoja vapaa-ajan hetkiani tulevaisuuden yksityiskohtaiseen suunnitteluun. En suunnittele huomista minuuttien tarkkuudella, mita nyt suurempia linjoja maalailen.

Tama suhtautuminen taas on hyvin tyypillista melkein kaikkien tuttavieni parissa Istanbulissa – tapaamispaikkakin lyodaan lukkoon usein vasta tunti pari ennen tapaamista tai sen jo alettua ja silti vaan asiat sujuvat! Tunnen Istanbulista vain yhden ihmisen joka suunnittelee aikatauluja suorastaan kummallisen aikaisin (”voimmeko tavata kahden viikon paasta?”) ja hankin on suomalainen. Useimmiten emme onnistu tapaamaan lainkaan koska hanen kalenterinsa on tayttynyt jo viikkoja etukateen kun mina taas elan hetkessa ja saatan soittaa pirauttaa ja kysya etta kahviteltaisiinko vaikka heti.

Ymmarran, etta aikaisin suunnittelulla on hyvat puolensa, mutta on silla myos negatiiviset vaikutuksensa. Hyvin valmisteltu on puoliksi tehty, mutta loppusilauksia ei useimmiten kannata tehda liian aikaisin koska se sitoo ihmista tai esim. tyoprojektia liikaa. Eraskin suomalainen ystavani kommentoi tata kalenterikulttuuria niin, etta ”kalenteri on sitten jo monta viikkoa eteenpain taynna kaikenmaailman kissanristiaisia (joita tuli sovittua kalenterin ollessa niin aikaisessa vaiheessa tyhja) joita sitten pitaa peruutella.” Lisaksi ylisuunniteltu tulos esim. aikakauslehdissa on kuiva ja jaykka tekele, josta puuttuu spontaaniuden ja viime hetken kiireen valittama into ja tekemisen meininki.

Aikatauluttaminen myos selvastikin stressaa ihmisia, jotka kokevat ettei heilla ole aikataulujensa lomassa enaa aikaa mihinkaan, vaikka kyse on vain lyijikynamerkinnasta paperilla. Toitten jalkeen ei voi ex tempore soittaa kaverille ja pyytaa kahville, silla tama on sopinut ”vievansa mokin avaimen aidillensa” juuri sina iltana vaikka aiti ei olisi edes menossa koko talvena kyseiselle mokille. Liika aikatauluttaminen naivettaa ihmisen sosiaalisen elaman.

Toisaalta taas kaikkien ajoitusten viime tinkaan jattaminen on sellaiseen tottumattomalle ihmiselle suunnattoman stressaavaa. Aikataulutus tuo turvallisen olon ja ihminen tuntee elavansa jarjestelmallista elamaa. Ajatelkaapas kuinka rasittavaa se oli, etta annoin pois asuntoni, ilmoitin lahdostani tyonantajille, pakkasin kaiken omaisuuteni ja muutin takaisin Istanbuliin 1.5 vuotta sitten tietamatta onko minulle seuraavana paivana toita vai ei. Se oli suunnattoman turhauttavaa mutta paatin ottaa riskin ja nyt ymmarran jo aivan taysin etta nain nama asiat vaan Turkissa toimivat.

Itse olen alkanut enemman ja enemman pitaa spontaanista elamanmenosta ja itse asiassa hieman jopa ahdistun aikatauluttamisesta. Jos esim. kaveri sanoo etta tavataan kahden viikon paasta, en jaksa edes pistaa sita muistiin vaan ehka soittelen kolmen viikon paasta ja kysyn taas etta tavataanko heti tai huomenna. En halua sitoa itseani mihinkaan aikatauluihin tai rytmeihin, koska kaikki tyoasiani ja melkein kaikki lahipiiristani elavat kuitenkin hetkessa.

Parasta tassa spontaanissa elamassa on muuten se, etta spontaanius lisaa ihmisen matkustusmahdollisuuksia. Aikaa kummasti loytyykin kun kesalomamatkaa ei olekaan lyoty lukkoon jo marraskuussa. Toissa viikolla matkustin Izmiriin tyoasioille ja vain paivaa paria etukateen alysin pyytaa matkalle mukaan eraan tyttokaverin Istanbulista. Liput varattiin ja olimme matkalla parin paivan varoitusajalla.

Suunnitelmissamme on tehda myos muita ex tempore matkoja myohemminkin mutta vielakin lyhyemmalla varoitusajalla. Olemme paattaneet, etta joku aamu kun heraamme ja paatamme etta ”tanaanpas nayttaa olevan hyva paiva lahtea Kreikassa kaymaan” ja hyppaamme Alexandroupoliin menevaan bussiin. Ja tallaisen spontaanin elaman elaminen ei muuten ole rajoitettu vapaus vain sinkuille tai muille marginaalisille ryhmille (tai turkkilaisille ;)) silla toinen meista on naimisissa ja mina taas yhdeksaan eri tyohoni sidottu melkein 24/7. Kaiken lisaksi olemme molemmat myos suomalaisia. Kaikki on mahdollista jos ihminen vain haluaa.

p.s. Ymmarran vallan hyvin, etta tilanteessa, jossa suurin osa yhteisosta joko aikatauluttaa tai lykkaa kaiken viime hetkeen tapojen muuttaminen on miltei mahdotonta. Sita en ehdotakaan. Suomi on Suomi ja siella on tapansa. Sama patee Turkkiin. Taman kirjoituksen tarkoitus ei ole kritisoida, vaan kyseenalaistaa suomalainen, alitajuntainen oletus, etta mahdollisimman paljon etukateen tehty suunnitelma on ihmiselle ja taman tyolle tai sosiaaliselle elamalle vain ja ainoastaan hyva asia.

Euroopan korkein pilvenpiirtäjä

Eilen kavin toisten toimittajien kanssa rakenteilla olevassa pilvenpiirtajassa Istanbulin pohjoisosissa. Kokemus oli huikea. Kun Istanbul Sapphire valmistuu siita tulee Euroopan korkein asumistarkoitukseen rakennettu pilvenpiirtaja -- korkeutta silla tulee olemaan 261 metria. Talla hetkella Euroopan korkein rakennus on Malmössä oleva pilvenpiirtaja. Mutta jos Venäjä lasketaan osaksi Eurooppaa, korkein rakennus on Moskovassa. Istanbul Sapphire on korkeampi kuin Malmön rakennus mutta ei yhta korkea kuin Moskovan pilvenpiirtaja - taten se on siis valmistuessaan joko Euroopan korkein tai toiseksi korkein, riippuen katsojan Eurooppakasityksesta.

Koska pilvenpiirtaja ei ole viela laheskaan valmis, vaan vasta viime viikkoina yltanyt 236 metriin, ylimpaan kerrokseen mentiin hakkihissilla, josta nakyi koko matkan alas kaupunkiin. Korkeanpaikankammoisena tarrauduin kiinni hakin seiniin kuin mokomakin hakkielain ja tuijotin tiiviisti kollegan kameraa. Pelotti oikeasti ja melkein pyorryttikin.

Pilvenpiirtajan huipulla kahviteltiin, pidettiin pieni esitelma, otettiin valokuvia ja raportoitiin televisiolle. Paassamme meilla kaikilla oli harmaat kyparat, joihin oli merkattu jokaisen veriryhma. Mukana oli monta vakkarikollegani, joita oli kiva nahda. Myos omistajaperheen jasenia oli paljon paikalla joitra eras nuorempi tapaus auliisti otti minusta kuvia minun ja omalla kamerallansa. Mikas siina kypara paassa 236 metrin korkeudessa poseeratessa. ;)

Valmistuessaan ensi vuoden lopulla pilvenpiirtajan tiloissa on ostoskeskus, 174 luksusasuntoa (hintahaarukka $1.5m - $7.5m jos kiinnostaa ostaa), kuntosali, golfkentta, uima-allas, spa-kylpyla, kaksi luksusravintolaa ja nakoalaterassi. Sapphiren omistajat visioivat, etta tulevaisuudessa Sapphiresta tulee Istanbulin Empire State Buildingin vastike, jonneka turistitkin tulevat ottamaan valokuvia. Nahtyani Sapphiren ylimmista kerroksista avautuvat nakoalat seka Mustallemerelle etta Marmaramerelle, kymmenien kilometrien paahan, mantereelta toiselle, uskon, etta nain tuleekin kaymaan.

Töitä töitä

Mietin joskus kuinka paljon ihminen voikaan pitaa omasta tyostaan. Ajatus tulee ajoittain mieleen hauskan tyopaivan jalkeen, kotimatkalla joko autossa tai bussissa ja se tuo mukanaan valtavan onnellisuuden tunteen. Helsinki-Vantaalla 11 vuotta sitten lentokoneiden vessoja ikävässä ilmapiirissa huonolla palkalla yovuorossa siivonneena tiedan, kuinka kurjaa kurja tyo voi olla.

Vaikka palkkani ei niista ajoista olekaan valtavasti noussut (silla Turkissa palkat on toimittajan toissa mita on, 1/4 Lontoon ja 1/3 Suomen palkoista) viihdyn toissa valtavan hyvin ja pidan lahimmista kollegoistani paljon. Tulemme tyoasioissa aivan mainiosti toimeen ja hommat sujuu siina sivussa, suorastaan viihteellisesti.

Omassa tyossani pidan useasta eri asiasta: joka paiva jotain uutta asiaa, uusia ihmisia ja uusia kokemuksia. Viimeisen kahden viikon aikana olen lounastanut upouudessa viiden tahden hotellissa, seikkaillut polyisen kuumassa valimossa parin tunnin matkan paassa Istanbulista ja pulahtanut veteen Aegeanmeren aaltoihin Cesmessa.

Viikon kohokohtia on useita: yksi niista takuulla kuuden synagogan kierros Izmirissa viime viikolla - suurin osa kyseisista synagogista ei ole auki edes paikallisille juutalaisille sapattina silla ne ovat pois toiminnasta tai toimintakelvottomia. Huomenna taas vuorossa on ensivisiitti upouuteen pilvenpiirtajaan ja sen ylimpaan kerrokseen muiden toimittajien kanssa.

Harmillista toissa on ainoastaan se, etten aina kerkea kaikkialle. Viime viikolla en paassyt toisten tyotehtavien takia eraan eksoottisen maan itsenaisyysjuhliin, joita isannoi eras kaverini, joka on kyseisen maan kunniakonsuli -- arkielamassaan bisnesimperiumin perija ja eras lempityokontakteistani. Loppuviikosta taas missaan toimittajien matkan Italiaan, johon sain kutsun tanaan. "Menetyksen" onneksi korvaa se, etta perjantaina matkustan Suomeen.

Onnellisuuden tunteen tuo myos oman tiimini jasenet ja ymparilla vallitseva stressaava ilmapiiri. Vaikka naemme paivittain useita yhteenottoja ja kiivaita vaittelyita muissa tyotiimeissa meilla menee hyvin. Olen tehnyt nyt samojen ihmisten kanssa n. 18 kuukautta ja sina aikana olemme kiukutelleet toisillemme vain pari kolme kertaa. Tama on turkkilaisessa mediassa harvinaista, silla melkein joka paiva kuulemme jonkun suuttuneen jostakin ja joko ottaneensa loparit, siirtyneensa kilpailijalehteen tai saanensa potkut. Viimeiseksi nain kavi tanaan. Valilla meista tuntuukin, etta meidan ei pitaisi edes puhua tasta raadollisesta kilpailusta, joka ymparillamme vallitsee, silla meidan omia sivujamme se ei kosketa. Olemme samoilla linjoilla asioista ja tunnistamme ongelmapesakkeet jo niin lahjakkaasti, ettemme anna niiden vaikuttaa omiin juttuihimme.

Onnellisuuden tunteen tuo myos paatoimittajamme, jonka kanssa olen pitanyt yhteytta viimeiset viisi vuotta. Oli han kuinka vihainen ja suuttunut tahansa, minulle han ei onneksi ole koskaan paiskannut ovea kiinni tai huutanut kurkku suorana. Tanaankin, eraan toimistossa tapahtuneen episodin (joka ei liittynyt meikalaiseen mitenkaan) paatteksi kun menin hanta tapaamaan han oli suorastaan huojentunut, hypahti ylös tuolistaan, nautti hetkosen siita että jarvenpaalaistyton edessa voi vapaasti kirota ja tuulettaa ja sitten kellahti toimistonsa sohvalle makoilemaan ja kuuntelemaan iloista jutusteluani suorastaan helpottuneena. Myrskyn silmassa on tyynta, eikos sita niin sanota? ;)

Possunlihaa istanbulilaisittain

Ajoittain kuulee taalla asuvien ihmisten mainitsevan sianlihan puutteesta. Oletus siita, ettei sianlihaa taalla myyda lainkaan on vaara. Sianlihaa taalla kylla myydaan, mutta aika rajoitetusti. Viime viikolla nain sianlihatuotteita Cevahir-ostoskeskuksen Migros-supermarketissa ja Akmerkez-ostarin Makrossa. Siis isojen ketjujen supermarketeissa, tarkeissa ostoskeskuksissa. Sianliha siis myy tarpeeksi viedakseen tilaa isojen ketjujen hyllyilta. Lisaksi taalla on yksi turkinkreikkalaisten pitama sianlihatuotteisiin erikoistunut lihakauppa, josta possunlihaa saa kymmenissa eri muodoissa. Itsekin samaisessa kaupassa kayneena suosittelen kiinnostuneita lukemaan Ylen sivuilla olevan kyseista lihakauppaa kasittelevan artikkelin.

Tasavalta 85 vuotta!

Alkuviikko meni taas humauksessa, enka Bloggerin kiinniolemisen takia halunnut kuluttaa aikaa tunnelin kautta kirjoittelemiseen kun se oli niin hankalaa ja yksitoikkoista ilman kuvia. Kommenttienkin lukeminen oli niin vaikeata etta oikein risoi. Mutta ongelma on nyt kuitenkin ohi joten palatkaamme astialle!

Alla kuitenkin taman illan tunnelmia Istiklalilta, jossa olin seikkailemassa kuutisen tuntia tanaan 85-vuotiaan Tasavallan syntymapaivaa juhlimassa lounaan, ostosten, kahvittelun ja oluttuopillisen merkeissa. Saa oli mita mainion, n. +20!

Nyt asiaan: kuulkaas hyvat ystavat: tassa maassa on mahdollisuus tehda ostoksia myos pyhina. Mina, parantumaton materialisti, havyton kuluttaja ja silmiton shoppailija, kutsun tata mahdollisuutta ihmisoikeudeksi shoppailla milloin ihminen itse kokee parhaaksi.

Moista oikeutta saa Pohjoismaissa (ja erityisesti Itavallassa, jossa kuluttajaa sorretaan sulkemalla kaupat viikollakin aikaisin) etsia kissoin ja koirin, eika sita silloinkaan loydy. Taalla taas elama on yhta kulutusjuhlaa eika ihmekaan, etta Turkin talous kasvaa samaa tahtia kun Suomen talouskasvu hidastuu.

Oli kuluttaminen ja sunnuntailisien uupuminen kuinka "kamala" asia tahansa, on kauppojen pidemmilla aukioloajoilla positiivinen vaikutus makrotason talouteen. Tyottomyys pysyy kurissa ja talous kasvaa. Ja ilman kasvavaa taloutta maa mika tahansa naivettyy. (Ja muuten tahan valiin: ihan turha vedota Turkin virallisiin tyottomyyslukuihin jotka ovat aika korkeita. Ne eivat edes anna todellisuudesta mitaan osviittaa silla niissa ei ole hanttihommissa tai ilman sosiaaliturva- ja elakevakuutusta tyota tekevia miljoonia tyontekijoita mukana. Myoskaan kotirouvuutta ei tassa maassa kansan parissa luokitella silkaksi tyottomyydeksi).

Laman uskotaan hidastavan Turkin talouskasvua ja tiedan jo aika monta firmaa, jotka ovat pistaneet porukkaa pihalle. Mutta edelleen ensi vuonnakin talouskasvun oletetaan kirivan n. 3.5 prosentin tahtiin silla 70.5 miljoonan kokoisesta kansasta yli puolet on alle 28.3-vuotiaita ja kulutus sen mukaista. Ei ole realistista olettaa, etta puolet kansasta jatkaa aidin hoivissa asumista seuraavat pari vuotta ja lykkaa esim. naimisiin menoa ja lasten hankkimista laman takia. Ihmisen lisaantymisen tarve ei riipu USA:n asuntolainoista.

Mita taas hyvin eri kokoiseen ja rakenteiseen markkinaan Suomessa tulee, tanaan Etla ilmoitti, etta "Suomen talouskasvu saattaa tyrehtyä kokonaan ensi vuonna. Pahimmassa tapauksessa maailmantalouden taantuman pitkittyminen voisi johtaa kahden vuoden nollakasvun kauteen."

Saas nahda miten lama kohtelee naita kahta maata, joilla on hyvin erilainen asennoituminen talousasioihin ja tyomarkkinoihin. Toki talouden mittasuhteet ja demografinen tilanne on hyvin erilaiset, mutta juuri nama erot tekevat asioiden eri kanteilta pohtimisesta aika mielenkiintoista.

Syystuulella

Tanaan taalla on satanut vetta kuin amparista, koko paivan, miltei tauotta. Sinallaan hyva, koska se tarkoittaa vesivarastojen tayttymista. Taas viime kesana meinasi vesi loppua kesken. 16 miljoonaa asukasta tarkoittaa aikamoista vedenkulutusta, tuskinpa Suomenkaan jarvilla naissa lampotiloissa vesitilanne olisi kovinkaan hyva.
Olen ollut aika lailla syystuulella koko paivan, ei ole tehnyt mieli lahtea ulos kastumaan. Maratoonisuunnitelmamme peruuntui, eihan siina olisi ollut mitaan jarkea juosta ulkona syysmyrskyssa ja kastua ja ehka vilustuakin taysin. Toivottavasti huomenna on parempi paiva, muuten alkaa masentaa! :)

Oletettua monimutkaisempi todellisuus

Viime viikolla mainitsin tassa blogissa EU:n terroristijarjestoiksi maarittelemien jarjestojen listasta, johon kuuluu myos eras Turkissa toimiva terroristijarjesto -- toisin kuin HS uutisessaan vaitti
(www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/Turkin+ja+kurdien+v%C3%A4lit+kiristyneet/1135240401284).

Oben Brysselista vaitti kommenttilootassani, ettei kyseinen jarjesto ole ollut listalla sitten huhtikuun 2008. Poistin koko tekstin, koska tarkoituksenani ei ole muuttaa tata blogia poliittisempaan suuntaan. Mutta silti koen tarkeaksi sen, etta taman maan poliittisistakin realiteeteista on taalla faktuaalista tietoa.

Minusta faktoista on turha vaitella. Suosittelen, etta kaikki asiasta kiinnostuneet surffaavat suoraa itse kyseisen dokumentin osoitteeseen, josta asian todellinen laita loytyy. (kahtena osana koska en voi laittaa blogspotiin talla hetkella linkkeja)

eur-lex.europa.eu/LexUriServ/
LexUriServ.do?uri=OJ:L:2008:188:0071:0076:EN:PDF

Dokumentti loytyy myos googlettamalla: COUNCIL COMMON POSITION 2008/586/CFSP of 15 July 2008.

Se muuten, etta Brysselissa EU:lla tai Helsingissa HS:lla toissa olevat ihmiset eivat tieda nain perustavanlaatuista asiaa EU:n ja Turkin valisista suhteista on ihan hyva mittari siita, kuinka vahan taman maan asioista ihmiset ulkomailla oikeasti tietavat. Harvoilla on energiaa kaivaa faktatieto esiin vaikka se on Googlen avulla aika yksinkertaista. Tuloksena sitten levitellaan vaaraa tietoa ja vaitetaan oikeata vaaraksi.

Toinen samantyyppinen vaara vaite on se, etta Ita-Turkin sotilaiden kertomuksista koottu Nadire Materin "Mehmetin kirja" -kirja olisi muka kielletty Turkissa.

Totta, kirjasta kaytiin oikeustaistoa 1990-luvun lopulla ja se myos takavarikoitiin joistakin kaupoista. Mutta monet Istanbulin ja Ankaran suurista kirjakaupoista jatkoivat teoksen myyntia. Kirjaa myos esiteltiin juuri samaisena aikana nakyvasti esim. Bodrumin kirjamessuilla, kesalla 1999.

Mikali kirjaa ei myyda pikkukaupungin kirjakaupassa (jossa on muutenkin pienempi valikoima kuin isoissa kaupungeissa), ei se tarkoita sita, etta teoreettinen kielto olisi koko maassa kaantynyt myos kaytannon kielloksi. Tallakin hetkella kirja on myynnissa myos netissa hintaan 15,30 YTL:
http://www.kitapdenizi.com/turkce/yazar_detay.aspx?id=6973.

Monet Turkista sanotut asiat pitavat paikkansa - kuten nyt esimerkiksi tama Blogspotin sulkeminen. Totta, sita en paase lukemaan suoraa osoitteesta www.blogspot.com tai esim. www.eloveenana.blogspot.com. MUTTA paikan paalla asioilla on taipumus olla aika lailla erilaisia ja monimutkaisempia kuin ulkomaisten sanomalehtien uutisotsikot antavat ymmartaa. Taydellisena esimerkkina olkoon se, etta vaikka Blogspot on "suljettu" niin suurin osa meista taalta bloggaavista jatkaa kirjoitteluaan muiden kanavien kautta. Minakin sohvalla retkottaen, tukka sekaisin, virttyneet verkkarit jalassa.

Hyvaa viikonloppua, sananvapauden nimissa! :)

p.s. en paase enaa kommentoimaan kommettilootaan joten lisays "nurkista kusemiseen" - silla kommentilla viittaan eraaseen blogimaailmassa liikkuvaan sairaaseen yksiloon, joka onneksi ei ole toistaiseksi tullut omaan blogiini hairikoimaan. Viittaus todellakin siis koskee sellaista kommentoijaa, joka kirjallisesti kusee toisten blogeissa nurkkiin omalla sairaalla tavallaan - ei suinkaan blogini vakkarikommentoijia, jotka ovat taysin normaaleja tasapainoisen oloisia ihmisia. Alkaamme siis lukeko rivien valista vaarin. Boncuk: vuonna 1999 painatettu kirja on sinallaan kylla aika vanha ollakseen myynnissa Istiklalin pikkuruisissa kirjakaupoissa vuonna 2007-2008. D&R tai Remzi Kanyonissa lienevat parempia valikoiman laajuuden kannalta. Myos netista voi taalla tilata kirjoja vaikka suoraa kustantajalta.

Kautta rantain Bloggeriin

Suora paasy Blogspottiin on suljettu Turkissa tanaan, joten en paase kovinkaan helposti lukemaan muiden blogeja tai editoimaan omaa blogiani. Tanne pitaa saapua kautta rantain. Sinallaan arsyttavaa. Kauankohan tama jatkuu? Youtubesta en niin valita, mutta muutan vuodatuksen puolelle jos Blogpottiin paasy on nain hankalaa viela pidempaankin. En voi elaa ilman pasmennysta linjoilla. Henkinen tasapainoni jarkkyy mikali ulossaantiani hankaloitetaan. ;)

Joka tapauksessa Istanbulissa oli tanaan hyva paiva. Soin aamupalaa meren rannalla yhden suomalaisen kaverin kanssa. Aurinko paistoi, syksyinen +17 astetta. Mahtava keli. Meri melkein tyyni. Sen jalkeen suuntasin tyoasioille, jotka meni oikein rattoisasti teen aarella. Mukavia uusia ihmisia. Kotona hoitelin asioita aikani, jonka jalkeen suuntasin anopille kahvikekkereille. Nokotin sohvalla, nautin taydesta palvelusta, kiskoin hedelmakakkua, viinilehtikaaryleita, borekia ja teeta kaikkea melkein sekaisin. Sitten suuntasin viela yhteen tyotapaamiseen ja sen jalkeen tyttojen palaveriin baariin. Nauroin taas maha kippurassa.

Tana viikonloppuna saatan juosta 8km mini"maratonin" Bosporin ykkossillan yli eraan tyttokaverin kanssa. Siltoja ei voi ylittaa muuten kuin autolla, joten on harvinainen tilaisuus paasta maratonilla kavelemaan Aasiasta Eurooppaan. Ensi viikolla teen alkupaivat normaalia duunia ja sitten torstaina lennan seikkailemaan Izmiriin! Kaikki matkavinkit siella enemman kierrelleilta on erittain tervetulleita, olen vain kerran pyorahtanyt siella, kymmenen vuotta sitten!

Kiitokset :D

Tuhannet kiitokset Ebrulle ja Emilialle blogipalkinnoista, joihin kerkesin ja alysin vasta nyt kommentoida.




Viime viikkoina useissa ulkosuomalaisissa (kuten omassani) ja suomalaisissa blogeissa on ollut keskustelua siita, mita asioita saa arvostella, milla lailla ja kuka arvostelua saa esittaa. Tassa yhteydessa haluankin tehda kaikille lukijoilleni selvaksi, etta omasta mielestani eriavat mielipiteet ovat harvinaisen herkullista luettavaa, silla ne motivoivat ainakin minua miettimaan myos omia nakokulmiani ja etsimaan niihin perusteluja. Siis toisin kuin ajoittain jotkut lukijani ovat kommenttilootissa olettaneet, itse asiassa PIDAN eriavista mielipiteista -- mutta kyllakin odotan niiden olevan perusteltuja silla itsekin perustelen kirjoitteluni ajoittain jopa lahteisiin viitaten.

Tassa yhteydessa lienee hyodyllista mainita, etta olin monta vuotta Lontoon yliopiston vaittelykerhon aktiivijasen, itse asiassa maksoin vuosittaisen jasenmaksun, jotta paasisin kerran viikossa vaittelemaan asioista yleison edessa tunnin parin ajan. On siis aivan vaara luulo, etten "kestaisi" eriavia mielipiteita, ehei ne vaan lisaavat tuulta purjeisiin ja motivoivat minua pohtimaan asioita entista enemman. Mutta ilman perusteluja esitetyista "sulla on kulttuurishokki" / "sa oot epakypsa" jne. jäkä-jäkä-kommenteista en jaksa perustaa. Odotan, etta eriavan mielipiteen esittava ihminen perustelee mielipiteensa, silla juuri perustelut ovat sita herkullisinta keskustelua ja ajatuksenvaihtoa.

Minulla itsellani ei ole vahvoja mielipiteita maista, joissa en ole asunut tai oleskellut pidempaan. En koskaan yrita patea tai vaitella asioista joita en yksinkertaisesti hallitse. Myonnan tietamattomyyteni suurimmasta osaa tasta maailmasta. Ne kuusi maata joissa olen asunut elamani aikana ovat opettaneet minulle, etta arjen moninaisia totuuksia ei voi ihminen hallita lehtiartikkeleiden, lomamatkojen, elokuvien, dokumenttien, etnisten ravintoloiden, maahanmuuttajien kertomusten sun muiden "erillisten" asioiden kautta. Arjesta missa tahansa maassa saa tuta vain sita elamalla.

Ja kokemuksen pituuskin maarittelee haluni keskustella asioista jollakin asenteella. Siina missa n. 6-7 vuoden elo Lontoossa kylla antoi kattavan kuvan sen kaupungin (ei maan) realiteeteista, en koe, etta alle puolen vuoden kokemukseni esim. Itavallasta tai USA:sta on tarpeeksi siihen, etta makrotasolla puisin uskottavasti naiden kahden maan asioita.

Tasta lahtokohdasta itse kirjoittelen asioista. Koska itse perustelen ja valoitan aika paljon argumenttieni taustoja itse asioista kirjoittaessani (esim. vakuutusasiat, kouluammuskelu jne.), oletan, etta eriavan mielipiteen esittajat myos perustelevat mielipiteensa. Samaa mielta olevathan mita todennakoisemmin perustelevat mielipiteensa samalla tavalla kun olen jo itse postauksessani tehnyt, joten on sinallaan turhaa olettaa heita toistavan samoja perusteluja vaikkakin ylimaaraiset nakokulmat ja argumentit ovat mielenkiintoisia. Hyvin perustellut vasta-argumentit ja kysymykset ovat kasvattavat ihmisen omaa perspektiivia. Se, etta joutuu perustelemaan tai selittamaan jonkun asian perusteellisemmin toiselle, auttaa ihmista myos itseansa ymmartamaan milta kantilta lahti asiasta ensi sijaisesti edes kirjoittamaan. Jos lahtee henkilokohtaisuuksiin, menettaa mahdollisuuden oppia jotain uutta. Siina vaiheessa ihmisen on parasta kysya itseltaan, miksi lahti edes leikkiin mukaan.

Mita taas arkisimpiin hopotyksiini tulee: koska jokaisen ihmisen kokemukset arkielamasta missa tahansa maassa on ihmisen omia subjektiivisia kokemuksia, niista eri mielta oleminen, piikittely ja kinaaminen on sinallaan ajan hukkaa. Emme me toistemme elamia voi editoida. Jos kuvitteellinen blogimaailman Terttu rakastaa Kontulan ostarin makkaravalikoimaa, emme me voi uskottavasti argumentoida, etta Terttu rakastaa makkaravalikoimaa koska on henkisesti epakypsa tai koska han oli vuosia sitten seksisuhteessa lihatiskin Pasin kanssa. Moinen subjektiiviisista kokemuksista kinaaminen on mielestani ihan turhaa, vaikkakin blogimaailmassa hyvin yleista.

Keskustelu siis jatkunee nailla linjoilla ja toivottavasti lisaa uusia kommentoijia loytyy. Blogimaailmasta olen (kuten monet muutkin) loytanyt lukemattomia uusia tuttavuuksia, joiden kanssa kommentointi on jatkunut myos kasvotusten. Aihetoiveita on esitetty pari tyoelaman kulttuurieroista (huh huh... ne on aikalaiset) uskonnon nakymiseen arkielamassa (erittain monimutkainen aihe, en oikein tieda viela miten edes aloittaa). Naista kirjoitan takuulla kunhan ensin paasen siihen, miksi kebap on ulkomailla niin tunnettu "turkkilainen ruoka" ja miten Istanbulin transvestiitit ovat alkaneet kayttamaan niin ahkerasti kampaamopalveluita Taksimissa ja Pangaltissa etta aitojen naisten pitaa tyytya kotifooniin.

Talouselämää

Olen taas ollut aika kiireinen toissa joten kirjoitteleminen on jaanyt vahemmalle. Talouskriisi pitaa kiireisena seka uutisaiheitten etta oman pennin venyttamisen kannalta. Yritan tehda mahdollisimman paljon toita, etta jos vaikka kriisi viela tasta pahenee niin on ainakin (jotkut) omat asiat hoidossa.

Tanaan menin Hiltoniin yhteen konferenssiin, jossa keskusteltiin eri rahastoasioista. Aika mielenkiintoinen konferenssi, varsinkin keskustelu islamilaisin periaattein manageroiduista rahastoista (siis Shariah compliant funds). Kysyinkin panelistilta miten Sharia-rahastojen tuotot vaihtelee vaikkapa ihan tavallisten Pohjois-Eurooppalaisten SRI /eettisisten rahastojen kanssa, ja eipa kuulema vaihtele kovinkaan paljoa. Tuotot yhden alan konsultin mukaan on kuulemma Sharia-rahastoissa korkeammat koska itse sijoituskohteet sijaitsevat nopeasti kasvavilla markkinoilla, Dubaissa jne. Mielenkiintoinen aihe, jota ajattelin tutkia lisaa.

Toinen asianhaara on myos se, kuten joku muu yleisosta huomautti, etta Turkissa ei valttamatta Sharia-rahastot tule parjaamaan silla monelle taalla sijoittajalle sana "Shariah" voi olla jo itsessaan luotaantyontava. Markkinointi voi olla haastavampaa, kuin jos ko. rahastot nimettaisiin uudelleen vaikka vain eettisiksi rahastoiksi, jotka ei sijoita aseisiin, pornoon, alkoholiin tms. (kuten jotkut Pohjois-Eurooppalaiset rahastot) ja joissa olisi sitten myos se hengellisempikin aspekti.

Konferenssin loputtua sain myos kivan yllatyksen. Eras valtionvirkailija tuli luokseni esittaytymaan, ja kysyi olenko mina juuri se joka kirjoittaa naista asioista Lontooseen. Tunnisti minut nimesta. Heidan osastollaan kuulemma luetaan juttujani innolla. Tosi kiva yllatys! :)

p.s. vahemman kiva yllatys oli se, etta konferenssi - kuten melkein kaikki konferenssit taalla - naytettiin osittain televisiossa. Eilen yolla itikka puri silmani alle kamalan pahkuran, ja tanaan olo onkin kuin puolisokealla. Siita syysta valttelinkin konferenssissa kaikkia kameroita. Mutta silti eras kollega zoomasi pahkuraisen naamani televisio-ohjelmaan. Sain juuri emailin eräältä, joka kirjoitti nahneensa meikalaisen televisiossa ja huomanneensa itikanpureman myos telkkarinruudulta. Sepä kiva!

Small nice girl

Eilen eraalla tyohon liittyvalla koktaililla eras keski-eurooppalainen n. 35-vuotias taalla ensimmaista kertaa vieraileva mies kysyi minulta, millaista taalla on elaa "as a Finn".

Kun vastasin, etten ajattele itseani ensisijaisesti varsinaisesti minkaan kansalaisuuden edustajana vaan omana itsenani ja elama kiitos vain on taalla hyvaa, han ei ollut oikein tyytyvainen vastaukseen ja jatkoi. "No but how is life here as a ..... errrr.... small... nice girl?" Vastasin, etta edelleen erittain hyvaa. Pienena kivana tyttona taalla on ihan hyva elaa.

Varmasti kaikki ymmartavat mita talla kysymyksella ajettiin takaa (siis sita ahdistelevatko miehet minua taalla) mutta kysymyksenasettelu tuli jotenkin niin koomisesti, etta oli pakko mainita siita taalla.

Millaistakohan esim. Suomessa on elaa isokokoisena epamiellyttavana miehena? Mina reppana kun luulin, etta elamanlaatu ei valttamatta aina riipu ihmisen koosta tai luonteenlaadusta. Myos lihavalla ja huonokaytoksisella voi olla ihan hyva elama. Mutta voi olla, etta olen 100% vaarassa. Joka tapauksessa olihan se kiva kuulla olevansa "small nice girl".

Häät

Eilisissa haissa oli kivaa, vaikka paadyinkin menemaan sinne ilman yhteisia tuttujamme. Lahjaksikaan en ostanut kolikkoa vaan hienossa samettirasiassa olevat posliiniset kasinmaalatut kahvikupit turkkilaista kahvia varten. Laittauduin kaymalla pikaisesti foonissa ja meikkaamalla kolmessa minuutissa. En jotenkin ollut silla tuulella etta olisin laittautunut tuntikausia.

Haajuhla pidettiin Fatihin kaupunginosan tiloissa, joka tarkoittaa sita, etta kun kyseessa on Fatihin kaupunginosa (joka on yksi Istanbulin konservatiivisimmista), paikalla ei myoskaan tarjoiltu alkoholia. Tama oli ensimmainen kerta taalla kun olen juhlissa, jossa ei tarjoilla alkoholia lainkaan. Ensimmainen kerta kymmeneen vuoteen. Morsiamen perheessa oli myos paljon (n. 1/4 kaikista naisista) huivipaisia naisia. Veikkaan, etta hartaammin pukeutuneet sukulaiset olivat muualla asuvia kaukaisempia sukulaisia koska kaikki morsiamen lahimmat ystavat ja sukulaiset olivat "modernisti" pukeutuneita niinkuin taalla sanotaan eika morsiamella ollut sita kirkkaanpunaista silkkinauhaa vyotarolla, joka tarkoittaa etta ihminen on edelleen neitsyt. Eli siis moderni perhe, mutta myos konservatiivisia ihmisia lahipiirissa.

Alkoholittomuus ei tosin menoa haitannut, tanssi alkoi heti ruoan jalkeen ja kaikki lahtivat saman tien mukaan. Tanssin itsekin pitkat patkat parin samassa poydassa istuvan uuden tuttavuuden kanssa ja hauskaa oli. Otatimme myos ammattikuvaajalla kivoja kuvia jotka sitten ostimme kotiin. Ne ovat paperimuodossa joten tanne en niita voi nyt laittaa.

Vaikka haat olivat englantilaisturkkilaiset, ei niissa ollut muuta englantilaista kuin siipan isa ja oma musta Oxford Streetilta ostamani toppi. Kaikki musiikki oli turkkilaista ja samoin ruoka myos. Siippakin oli oppinut paikallisen koreografian suurinpiirtein, vaikka veikkaan, etta se hioutuu tulevaisuudessa viela hieman lisaa. Morsiamen perhe oli nimittain jokseenkin aktiivisia tanssilattialla, ja osasivat kaikki vaikeimmatkin Mustanmeren rytmit tarkalleen. Itse vetkutin lanteita ja napsutin sormiani tsiftetellin tahtiin kokonaisen tunnin (halayn tosin jatin valiin ;)), kunnes kakku saapui ja paatin kaloripommin jalkeen vetaytya kotiin unten maille. Hauskaa oli vaikkakaan en nyt heti toivo kaverille kakkoskierrosta ;)

Työn orja relaa vihdoin

Viime viikolla paahdoin tyoprojekteja harva se ilta klo 23.30 asti. Sain paljon tehtavia ulkomailta, jotka piti tehda viikon loppuun mennessa. Joitakin ylimaaraisia juttuja lupasin tehda koska Italiassa kuitenkin visa vinkui suorastaan tuskaisesti. Ylimaaraisten toiden lisaksi tein normaaleja paivatoita, joten illat vain venyivat. Lopputuloksena olin torstaina jo niin poikki etten enaa saanut edes nukuttua.

Niinpa paatin viettaa loppuviikon paremmin: eilen kavin purjehtimassa taalla tyoreissulla olevien suomalaisten ja ranskalaisten ym. kanssa, ja sain vahan paivetystakin kasvoihin. Bosporin salmi oli tuulinen mutta purjehtiminen oli kiva kokemus. Kisasimme vanhan kaupungin edessa pari kolme kertaa ja sen jalkeen menimme lounastamaan Atakoyn marinaan.

Nain myos delfiineja, ainakin kolme! Yksi delfiinipari ui purjeveneemme ohi vanhan kaupungin edustalla ja nain niiden evat ainakin kolme kertaa! Lisaksi kauempana joku delfiini (tai ehka joku isompikin merenelava) pyristeli pinnan ylapuolella valtavaa mustaa pyrstoansa. Samaan aikaan lintuparvi pyristeli taivaalla naiden ylapuolella. Delfiinien nakemisesta miljoonakaupungin edustalla tuli kiva tunne: vaikka tama kaupunki onkin aivan kaaosmaisen urbanisoitunut (liikenne, valtavat asutusalueet, pilvenpiirtajien massa, meteli, slummit jne.) on sen edustalla viela villi luonto!

Illalla menin taalla asuvien suomalaisten kavereiden kanssa kaljalle ja maailma parantui kummasti kahden Efes Lightin myota. Kippistimme useampaan otteeseen M. Ahtisaaren Nobelille. Mara on taalla tunnettu myos tyostaan Independent Commission on Turkeyn presidenttina. Kotimatkalla nauroimme taksissa muille jutuillemme viela niin, etta meikalaiselta meinasi tulla p:t housuun! :)

Tanaan olen menossa kreikkalaisen tyttokaverin kanssa keskustaan aamupalalle - traditiomme vuodesta 2002 - ja sen jalkeen salille. Illalla on englantilaisen kaverin haat, menee naimisiin turkkilaisen tyttoystavansa kanssa, joten sinne suunnistan illaksi kampaajan kautta. Toivon, etta yksi yhteinen turkkilainen kaverimmekin tulee, etten ole siella taysin uusien ihmisten keskella, vaikka sekin saattaa olla ihan hauskaa. Taytyy kayda ostamassa kultakolikko lahjaksi!

Ayse ja Nigerian poika

Istuin joskus alkuvuodesta keskustassa bussipenkilla odottamassa toitten jalkeen linja-autoa kotiin. Viereeni istuin nigerialainen poika, joka alkoi tuijottamaan minua tiiviisti, selvastikin miettien miten aloittaa jutustelu kanssani.

Yritin olla kuin en huomaisikaan hanta - toista vasyneena halusin vain kuunnella ipodistani suomipoppia ja olla mököttää. Lisaksi en yleensakaan ole koskaan ollut kiinnostunut juttelemaan satunnaisten tuikituntemattomien miesten kanssa bussipysakeilla vaikka sosiaalinen luonne olenkin.

Pian luokseni ilmestyi keski-ikainen hataantynyt maalaisnainen, joka alkoi kyselemaan minulta miten paasta kaupungin toiselle laidalle. Neuvoin talle mista bussit Bahcesehiriin lahtevat.

Kuullessani puhuvani turkkia Nigerian poika innostui ja aloitti keskustelun englanniksi. "Siis mita, et sa voi olla turkkilainen!" Hymahdin ja paastakseni eroon uudesta potentiaalisesta soittelijasta totesin pokkana tylysti "Olenpas."

Nigerian poika jatkoi "Come on mate, sä oot aivan liian vaalea ollaksesi turkkilainen! Ja sita paitsi ma kuulen sun englannissa lievan brittisavyn. Mista sa oot kotoisin? Ootko kanssa menossa xxx:iin?"

Yritin piilotella hymyani, mutta jatkoin silti kuolemanvakavaan poliitikkosavyyn: "Kylla turkkilainenkin voi olla vaalea. Mun aiti on Suomesta ja opiskelin Lontoossa." Nain sanoin pistaakseni jutustelulle pisteen, koska siihen oli jo alkaneet muut ymparilla olevat ihmiset kiinnittaa huomiota. Tiesin, etta jos sanon olevani jostakin pohjoismaasta tyyppi ei todellakaan jata mua rauhaan.

Nigerian poika naytti hetken hammentyneelta. "So what is your name then?!?" Aaargh.. Keksin akkia paassani jonkun nimen ja aloin jo etsimaan bussia, joka veisi mut edes suurinpiirtein kotikulmille ennen kun kaveri alkaa pyytelemaan mun puhelinnumeroa. "Mun nimi on Ayse ja nyt mun taytyy menna!". Hyppasin seuraavaan mahdolliseen bussiin ja kuulin kuinka kaveri viela kyseli "Ayseee, hei nahdaan joku paiva, ma asun xxxx:ssa!"..... siis tyyppi asuu samoilla kulmilla kanssani.

Liukenin tilanteesta nopsasti mutta mieleeni tuli, etta ehkapa joku toinen kerta tormaan samaan tyyppiin kotikulmilla, asuuhan han aivan varmasti korttelini takana olevassa alamaessa, jossa asuu paljon muitakin nigerialaisia.

Viikko pari tapahtuman jalkeen kavelin Osmanbeyn kauppakadulla, lounastauosta nauttien. Yht' akkia joku tumma poika juoksi minua kohti innostuneena "Ayyseeeeee, merhaabaa, how is it going! Its you!!!!". Voi eii! Sama kaveri bussipysakilta! Kerasin ostoskassini akkia kainaloon ja viitteloin hataisesti metropysakkiin pain "Coook mesgulum! (kamala kiire) see you later!"

Kotona kerroin jutun anopille ja nauroimme koko episodille makeasti. Minua toki nolotti etta olin valehdellut moisia, mutta kun en oikeasti tykkaa jutustella tuikituntemattomien miesten kanssa ja paikalliset nigerialaiset miehet useammin pyytavat ulkomaalaisilta naisilta puhelinnumeroita koska monet turkkilaiset naiset eivat heille edes korvaansa lotkauta. Sanoin olevani turkkilainen jotta tyyppi jattaisi minut helpommin rauhaan. Eipa tainnut valkoinen valheeni menna lapi. :) Jos ensi kerta tulee teeskentelen ummikkoa suomalaista jolla ei ole mitaan kielitaitoa, pokkanaamalla tavaten: "Mie en ymmarra mita sie sanot! Nou inglish, Finland!".

Harmaa talous

Kuinka usein kulmakaupassa tai ravintolassa asioidessaan keskivertoturisti Alanyassa tai Marmariksessa saa maksustaan kuitin?

Asiaa ei ole tutkittu, mutta itse turistina Etelassa seikkaillessani olen huomannut, etta kuitin saaminen on sinallaan harvinaista. Viimeisimman kerran soin illallista toukokuussa Antalyan vanhassa kaupungissa, ravintolassa joka oli tupaten taynna muita matkailijoita. Maksettuani huomasin, ettei vaihtorahojen vieressa ollut kuittia kuten pitaisi olla. Hyvin tavallista. Pyysin tarjoilijalta kuittia, jolloinka han totesi "mina en sellaista voi antaa". Kysyin, etta mitenkas tama on mahdollista, onhan se lain mukaan sinun velvollisuutesi sellainen antaa. "No kun meilla johtaja on ainoa joka saa kayttaa kassakonetta."

Johtajaa sitten etsittiin, jotta mina saisin kuitin. Viiden minuutin paasta han tuli luokseni ja kysyi "mika on ongelma?". Sanoin, etta "haluaisin kuitin, ja teidan pitaisi se kylla ihan automaattisesti laittaa vaihtorahojen viereen. Muussa tapauksessa saan sen vaikutelman, etta kierratte veroja."

Kuitti tuotiin minulle samantien mutta sen sarjaluku paljasti taas lisaa kyseisen ravintolan politiikasta: kuitin numero 0002, kello 21:32 ja olin omin silmin nahnyt ainakin 20 ihmisen nousevan poydasta, tilaavan laskun, maksavan ja poistuvan ravintolasta. Siis ravintola aktiivisesti kiertaa veroja.

Kysyin omistajalta, etta miten ihmeessa mina olen ravintolan toinen asiakas illan aikana, vaikka puutarha on vakea tupaten taynna. "He ovat hotellin all inclusive -asiakkaita", sanoi johtaja. "No mutta mitenkas nain sitten ainakin 20 ihmisen tilaavan laskun ruokaillessani?". Johtaja suuttui: "Mita se TEILLE kuuluu?!?". Mina vastasin: "Kuuluupa hyvinkin. Olen taloustoimittaja ja veropetokset turismikohteissa ovat mielestani hyvin mielenkiintoinen ja ajankohtainen aihe." Poistuin paikalta.

Kerroin taman esimerkin kahdesta eri syysta.

1) Toivon, etta jokainen taalla matkustava ihminen kiinnittaa asiaan huomiota ja vaatii ostamistaan palveluista kuitin. Tingityista matkamuistoista ei kuittia periaatteessa voi pyytaa mutta sen kylla pitaa saada jokaisesta kahvilasta, kulmakaupasta ja ravintolasta. Muussa tapauksessa ravintola kiertaa verot ja pistaa silti 8% arvonlisaveron omaan taskuunsa. Se raha kuuluu talle valtiolle ja taman maan eri tahoille kuten sairaaloille ja kouluille. Ei suinkaan eparehellisten yrittajien omaan taskuun.

2) Tama esimerkki myo kuvastaa todellisuutta, jota mitkaan tilastot Turkin taloudesta eivat valaise: Turkin talous on todellisuudessa paljon vankempi kuin mitkaan tilastot antavat ymmartaa, silla tilastoissa ei oteta huomioon em. harmaata taloutta, jonka on arvioitu muodostavan 35% lisaosan Turkin taloudesta. Viimeisimmaksi asiasta puhui talousministeri Mehmet Simsek, Merrill Lynchin entinen Turkki-analysti, Lontoossa ikansa taman maan asioita tutkinut alansa asiantuntija. Jotkut muut tahot ovat ehdottaneet Turkin harmaan talouden olevan jopa 60%, mutta mina optimistina pysyttaydyn maltillisemmissa luvuissa, ja komppaan talousministeriamme 35-40% arviossa.

Eraassa ulkosuomalaisessa blogissa eras Brysselissa asuva ulkosuomalainen vetosi virallisiin lukuihin Turkin GDP:sta pohjustamaan argumenttiansa siita, kuinka "koyha maa Turkki on" ja kuinka "OECD:n lukujen perusteella on miltei mahdotonta, etta jotkut lapset taalla kavisivat yksityiskouluja ja kayttaisivat yksityisia sairaanhoitopalveluita".

Tosiasiassa kuka tahansa Turkin talousasioihin perehtynyt ihminen tietaa, etta taman maan taloudellinen tilanne on kaytannossa todellakin paljon ruusuisempi kuin luvut antavat ymmartaa. Esim. turismiyritysten tulot ovat paljon raportoitua korkeammat, silla osa tulosta haivytetaan suoraa omistajan taskuun veroja kiertamalla ja kieltaytymalla antamasta kuittia.

Myos tyonantajapuolella on eparehellisia tahoja. Monet hanttihommia (ja joissakin tapauksissa myos ihan ammattitaitoakin vaativia toita) teettavista tyonantajista eivat maksa tyontekijoidensa elake- tai sosiaaliturvamaksuja ja maksuja valtellakseen vaittavat, etta tyontekijat tienaavat vain minimipalkkaa. Toki Turkin sosiaaliturvamaksut ovat korkeita kansainvalisessa vertailussa (n. 30% palkasta vrt. Suomi muistaakseni n. 6%) kannustaakseen rehellista kaytosta. Kaytannossa jarjestely kuitenkin johtaa siihen, etta monet tyontekijat tienaavat paperilla minimipalkan ja sitten loput rahasta annetaan tyontekijalle luontaisetuina tai kateisena. Todellakin: kateisena. 1.10.2008 tuli tosin voimaan uusi laki, jonka mukaan verovirasto voi tarkastaa miten yhtion tilitiedot (esim. nostetut kateissummat) vastaavat maksettuja sosiaalimaksuja. Veikkaan siis, etta taman uuden kaytannon ansiosta vuodessa parissa sosiaaliturvamaksuja ja mukamas minimipalkkaa maksavien tyonantajien maara laskee huimasti.

Viime aikoina hallitus on myos pistanyt yksityiset vuokrantajien veronkierron kuriin. Vuokrat pitaa maksaa tilille ja verovirasto seuraa asunnonomistajien tilitapahtumia. Ennen taas vuokranantajat pystyivat keraamaan vuokrat vaikka kateisena ja verotuloista ilmoittaminen riippui heidan omasta rehellisyydestaan. Kehitys on niin uusi, etta sen vaikutuksia vuokrista saatuihin veroihin voi arvioida vasta parin vuoden paasta. Silti tamakin on askel taistelussa harmaata taloutta vastaan.

Tilanne on siis kaytannossa paljon monimutkaisempi kuin mitkaan OECD:n luvut nayttavat. Mutta positiivinen puoli on se, etta kun joku paiva huijarit saadaan kuriin (joka tosin on pitka prosessi), taman maan luvut nayttavat vihdoin myos ulkomailla asuville, millaista todellisuutta tassa maassa keskimaarin eletaan. Toki maan sisaiset erot ovat edelleen valtavat, mutta mitaan lukuja tuijottamalla ei taman maan realiteeteista tassa tilanteessa voi saada todenmukaista kuvaa. Lukuja ja tilastotietoja ei pida uskoa sokeasti, mikali ei tunne asioiden kaytannon puolta.

Yksityissairaaloista

Eilen kirjoitin yksityiskouluista, joten kommentoin tanaan eraan blogini lukijan toista vaitetta, etta "vaaristelen totuutta" ja "vahattelen Turkin koyhyytta" kertoessani monien ihmisten taalla kayttavan yksityisia terveyspalveluja.

(Kyseisen vaitteen esitti Brysselissa asuva nimim. Oben Itkupillin blogin kommenttilootassa).

Pitaa 100% paikkansa, etta suurimmalla osalla Turkin 70.5 miljoonasta asukkaasta ei ole yksityista sairasvakuutusta. Suurin osa ihmisista on edelleen valtion sairaanhoidon armoilla - aivan kuten Suomessa.

Silti fakta on se, etta Lansi-Turkin suurkaupungeissa ja Istanbulissa on hyvin tavallista, etta tyonantaja kustantaa aikuiselle, koulutetulle tyontekijalleen sairasvakuutuksen luontaisetuna. Toki vakuutusta ei anneta baari/kampaamotoista, mutta suurin osa isoimmista pankki-, laki-, IT-, kommunikaatio-, media- jne. alan yrityksista kylla tarjoaa vakuutuksen suurimmalle osaa tyontekijoistaan. Jos ei taysin ilmaiseksi, niin ainakin edulliseen firman sopimaan tarjoushintaan.

Turkin tilastokeskuksen uusimmat luvut vakuutuksenottajista myos tukevat tata todellisuutta. Talla hetkella yhteensa n. 10 627 346 Turkin asukkaalla on sairaustapauksia tavalla tai toisella kattava vakuutus. Siis noin yhdella seitsemasta. Samaan aikaan Turkissa on 16.5 miljoonan ihmisen rekisteroity tyovoima. (Tosin pimeata tyovoimaa, joista tyonantajat ei maksa sosiaaliturvamaksuja on varmasti ainakin 5-6 miljoonaa lisaa.)

Naiden lukujen perusteella voimme paatella, etta ainakin puolella Turkin virallisista, rekisteroidyista tyontekijoista saattaa olla yksityinen sairasvakuutus.

Mutta mikali naissa luvuissa on "positiivista" ilmaa, on realistista arvioida, etta ainakin n. 1/3:lla kaikista rekisteroidyista tyontekijoista tassa maassa on yksityinen vakuutus joko hatatilanteita tai kaikkia sairastapauksia varten. Joka tapauksessa maassa on tuo 10,6 miljoonaa vakuutusta (olivat vakuutetut sitten millaisessa tyosuhteessa tahansa), siita ei paase ylitse eika ympari. Tama taas mielestani osoittaa, etta yksityinen vakuutus on Turkissa jokseenkin arkinen asia - vaikkakaan ei enemmiston kulutustrendi.

Tyypillinen tyonantajan kustantama sairasvakuutus kasittaa hatatilanteet (siis vuodepotilaana olon), mutta noin 10 euron kuukausimaksua vastaan tyontekija voi itse lisata vakuutukseen myos normaalin hoidon - siis vaikkapa jos sairastuu flunssaan tms. Minulla on tallainen vakuutus, ja niin on jokaisella tuntemallani ihmisella. Vakuutus yleensa kattaa myos perheenjasenen / puolison, esimerkiksi jos olisin naimisissa, mieheni akilliset sairaskulut.

Tuntemistani ihmisista vain siivoojani elaa ilman vakuutusta - vaikka hankin 1000 euron kuukausipalkallaan voisi ostaa itselleen esim. Eureko Sigortan vuosittaisen vakuutuksen, joka maksaa 800 euroa (1890 liiraa) ja kattaa kaiken, jopa keisarinleikkauksen. Se, etta siivoojakin voi tassa kaupungissa kustantaa itselleen sairasvakuutuksen osoittaa, ettei yksityinen hoito ole Istanbulissa mikaan hyperrikkaiden jet set -porukoitten juttu saatika todellisuuden ruusunpunaiseksi maalaamista. Vaite, etta tallaisesta realiteetista puhuminen on todellisuuden vaaristelya, ei osoita mitaan muuta kuin vaitteen esittajan heikon tietopohjan taman maan arjesta.

Toki enemmisto tassa maassa todellakin kayttaa vain valtion sairaaloita, mutta jos ihmisella on mahdollisuus menna yksityiselle hoitoon, kliinisiin huipputason sairaaloihin - miksi jonottaa ja vieda tila niilta, jolla ei vakuutukseen ole varaa? Tassa maassa on paljon koyhia mutta myos paljon varakkaita ihmisia ja kaikkea silta valilta. 70.5 miljoonaiseen kansaan mahtuu jokaista tuloluokkaa ja tallaajaa, varsinkaan kun kyseessa ei ole mikaan pohjoismainen sosiaalidemokratia.

Taten vaite, ettei yksityissairaaloiden kayttaminen ole "tavallista arkista elamaa Turkissa" on itse asiassa todellisuuden negatiivisemmaksi vaaristelya silla 10,6 miljoonalla taman maan asukkaalla on yksityinen vakuutus.

Ja lisays eraan anonyymin Itkiksen blogissa esittamaan uusimpaan vaitteeseen, etta kuulema olen "vertaillut Turkin yksityisia sairaaloita Suomen julkiseen". Ei pida paikkaansa. Olen sanonut, etta taalla monella normaalilla ihmisella on yksityinen vakuutus (fakta) ja etta yksityiseen sairaalaan paasee Istanbulissa hoitoon nopeasti ilman Suomen terveyskeskuksen tyyppisia jonoja (fakta). Myos yksityiselle paasee Turkissa nopeammin kuin yksityiselle Suomessa: Mehilaisen ajanvaraus aukeaa vasta aamulla, siina missa esim. Amerikkalaisen sairaalan ajanvaraus on auki 24h/vrk. Tama ei suinkaan ole yksityisen ja julkisen kahdessa eri maassa vertailua tai toisen vertauskohteen halveeraamista vaan puhdasta faktojen listausta.

Ihmisen taytyisi olla laaketieteellisen alan ammattilainen vertaillakseen yksityisten sairaaloiden eroja Turkissa ja Suomessa. Mutta oman maallikkokokemukseni pohjalta voin sanoa, etta 1) Yksityisten sairaaloiden taso seka Turkissa etta Suomessa vaihtelee 2) Jos vertailen subjektiivisesti omia kokemuksiani Suomesta ja Turkista yksityiselta sektorilta on paras sairaala Istanbulin amerikkalainen, kakkosena Helsingin Mehilainen. Istanbulin Saksalaisesta en pida, enka myoskaan parista yksityisesta laakariasemasta Suomessa paakaupunkiseudulla. Olen ollut yksityisten sairaaloiden suurkuluttaja vuodesta 1992. Istanbulin amerikkalainen sairaala on nain subjektiivisesti koettuna parempi, koska tutkimuksiin siella ei tarvitse odottaa, MR ja ultrakoneita on niin paljon tassa kaupungissa, etta testeihin paasee heti. Mehilaisella taas on molempiin kojeisiin ajanvaraussysteemi. Maallikon, minun tai kenen tahansa muun anonyymin, on ihan turha yrittaa vertailla naita asioita sen enempaa koska silla ei kuitenkaan olisi mitaan tieteellista pohjaa.

Kouluista

Eraassa toisessa ulkosuomalaisessa blogissa kaytiin hiljattain lyhyehkosti keskustelua kouluista Turkissa, jossa eras keskustelijoista huomautti minulle, ettei "yksityiskoulut tai yksityisten sairaaloiden kaytto ole Turkissa arkipaivaa" -- ja etta kertomalla itse kayvani yksityissairaalassa ja kommentoivani yksityiskouluja annan jotenkin "liioitellun positiivisen" kuvan Turkin todellisuudesta.

Tosiasiassa yksityiskoulut ovat Istanbulissa ja Lansi-Turkin isoissa kaupungeissa todellakin arkipaivaa, silla tassa maassa on 70.5 miljoonaa ihmista ja suuret tuloerot. Yksityiskoulut ovat kalliita (esim. Istanbulin yksi edullisimmista maksaa n. 15 000 YTL eli n. 8500 euroa vuodelta) -- mutta koska tassa maassa on myos paljon suht varakkaita ihmisia (kuten myos koyhia), monet lapset kayvat yksityiskoulun. Lisaksi monet vanhemmista ovat valmiita todellakin satsaamaan lastensa koulutukseen ja vaikka syomaan kadesta suuhun tai pyytamaan muilta perheenjasenilta koulumaksuihin rahaa.

Pitaa paikkansa, etta suurin osa turkkilaisista lapsista kay ilmaista valtion koulua koska yksityiskoulut ovat kalliita. Mutta toisaalta pitaa myos paikkansa, etta Istanbulissa yksityiskoulut ovat yleisia, silla 16 miljoonan asukkaan Istanbul on Turkin rikkain kaupunki, sen taloudesta saavilla verotuloilla periaatteessa ruokitaan melkein koko maata. Taten omassa ymparistossani yksityiskoulut ovat arkipaivaa eika mitaan todellisuuden vaaristelya.

Tosin aina yksityiskoulunkaan maksut eivat lankea vanhempien maksettavaksi. Omassa lahipiirissani tienataan aivan tavallisia, itse asiassa hyvin alhaisia valtion virkailijan palkkoja, joilla ei mitenkaan laheteta lapsia mihinkaan muualle kuin valtion kouluun. Mutta yksityiskouluihin on usein myos stipendeja, joiden avulla lahjakas lapsi voi opiskella hyvinkin edullisesti ellei taysin ilmaiseksi useissa yksityisissa opinahjoissa.

Miksi sitten yksityiskouluun lahettaminen kannattaa? Itse vallan tyytyvaisena omaan suomalaiseen peruskoulutukseeni en ymmartanyt yksityiskoulujen logiikkaa ennen kuin kuulin valtion koulun realiteeteista siivoojani tyttarelta, joka luonnollisestikin kay valtion koulua: oppilaita voi olla samalla luokalla jopa 45-50, opetusmateriaalit ovat jokseenkin niukkoja ja opetus ei aina riita siihen, etta luokalta paasee lapi hyvin arvosanoin vaan lisaksi on pakko ottaa kalliita yksityistunteja paalle, puitteet ovat niukat ja joissakin tapauksissa jotkut opettajat kurittavat lapsia fyysisesti.

Yksityiskouluissa taas luokkakoot pyorivat 18-26 valilla, oppilaita ei missaan nimessa rankaista karttakepilla, opetusmateriaalit on viimeisen paalle ja ilman ylimaaraisia iltakurssejakin paasee luokalta. Veikkaan, etta se peruskoulu, jota itse kavin Suomessa vastaa istanbulilaista keskiverto yksityiskoulun ala-astetta. Luokkaretkella kavimme Turussa, jalkkarina oli joskus ennen lamaa valilla jopa Nami Nami -vanukasta ja uimahallille meidat vietiin bussilla. Luokassa oli 25 oppilasta, ja vain pari kertaa yla-asteella nain kuinka rehtorilla meni poikiin hermot ja tama puristi heita niskasta niin, etta sinne jai punaiset jaljet. Etta tallaisia realiteetteja talla kertaa.

Länsi-Roomasta Itä-Roomaan

Palasin juuri viiden paivan matkalta Italiaan, jossa olin perjantaista lahtien. Kavimme Sisiliassa kahdessa eri paikassa ja Roomassa, ja vuokrasimme myos skootterin. Hauskaa oli ja nakemista riitti. Sisilian Taormina ja sen lahella oleva vuoristo oli erityisesti todella hieno paikka. Rooma oli myos hieno, mutta ei puoli paivaa sellaisen kaupungin nakemiseen riita. Aikaa pitaisi olla ainakin viisi paivaa ja mukana paikallinen opas.

Kiertelimme Colosseumia aika pitkaan, kavimme Vatikaanissa ja espanjalaisilla portailla ja sitten palasimme lentokentalle. Roomassa mieleeni muistui kaikki bysantin historiankurssit joita joskus otin Lontoossa - ne kun oli pakollisia niille jotka opiskeli Itaisen Valimeren historiaa ja politiikkaa. Oli kiva kun yllatyksekseni muistinkin kaikki tarinat Diocletianista, Rooman jaosta, Konstantin Suuresta ja Konstantinopolin perustamisesta valtakunnan paakaupungiksi Roomaa korvaamaan. Rooma oli upea ja historialliset nahtavyydet todella upeita, mutta Konstantinopolin sijainti kahden maanosan valilla, Bosporinsalmen (eika Tiberius-joen) aarella on kylla sen verran paljon vaikuttavampi, etta ymmarran taysin miksi Konstantin Suuri valitsi juuri taman sijainnin uudelle Roomalle 300-luvulla.

Olisin voinut reissata pidempaankin mutta paluu oli mieluisa silla emme olleet oikein varautuneet keleihin kunnolla ja vaatteet loppui kesken. Pidin samoja mustia housuja VIISI paivaa putkeen. Italiassa oli paljon kylmempaa kuin taalla, Sisiliassakin. Taorminassa tosin nain suomalaisia lapsiperheita, kesavaatteissa avoimissa sandaaleissa ja t-paidoissa vaikka mittarissa oli 19 astetta ja tuuli hyisen kylma. Veikkaan, etta se sakki palaa Hki-Vantaalle "pienehkossa flunssassa". Toinen syy, miksi viisi paivaa riittaa oli italilainen ruoka. Se toki maistuu hyvalta mutta on aika raskasta ja sisaltaa enimmakseen karbohydraatteja (pastaa, pizzaa, lasagnea ja aamupalaksi croisantteja). Tanaan tein heti aamupalaksi ison munakkaan pelkista valkuaisista ja salaattia sen viereen, ruispalojen kanssa. Terveellinen fuusio pohjoismaalaista ja turkkilaista, mukaan pieni ripaus Kyprosta hellim-juuston kera ;). Lounaalla kavimme ulkona syomassa lihapullia ja salaattia, ja kas kummaa, turvonnut olo poistui kuin itsestaan. Matkalla oli kivaa, mutta melkein yhta kivaa oli palata takaisin kotikulmille!

Imagon kiillotusta

Mina ja pari kolme muuta Istanbulin suomalaista olemme viime aikoina miettineet paljon sita, miksi ihmisen pitaisi aina olla kriittinen joistakin tietyista aiheesta.

Mielenkiintoisen kommentin nailla linjoilla kylvi nimim. "Huoh" Taloussanomien Istanbulin toimittajan blogiin, jossa han valitti kriittisyyden puutteesta seuraavasti:

"Tätä blogia lukiessa tulee kuitenkin usein mieleen enemmän matkaopas tai Turkin valtion mainos [...], joilta toivoisi edes jonkinlaista näkemystä ja journalistista kriittisyyttä."

Itse olen tormannyt myos jatkuvasti tahan samaiseen asenteeseen niiden suomalaisten osalta jotka eivat ole tassa maassa asuneet tai oleskelleet pidempaan.

Aina pitaisi keksia melkein aiheesta sun toisesta jotain kritiikkia, joka itsessaan on jo hyvin subjektiivinen lahestymistapa. Turkin kohdalla pitaisi aina olla jauhamassa kaikkien jo tuntemista vakkariaiheista: kurdeista, naisten oikeuksista, ihmisoikeuksista, historian tapahtumista, uskonnosta, kunniamurhista sun muista.

Mutta kun nailla asioilla ei ole niinkaan mitaan tekemista omien elamiemme kanssa. Mina esimerkiksi teen toita usean kurdin kanssa, jotka ovat taysin tyytyvaisia elamaansa. Lahipiirini Turkin armenialaiset eivat jaksa enaa keskustella historiasta, koska vastapuolella on usein niin vankka ennakkokasitys asioista mutta heikko tieto ihmisten arkipaivasta. Kunniamurhia ei lahipiirissani ole tapahtunut, meilla on kuoltu luonnollisista syista, maanjaristyksessa, alkoholista tai auto-onnettomuudessa. Uskonto ei ole tarkeassa roolissa kenenkaan tuntemani ihmisen elamassa joten siitakaan en voi purnata.

Perhevakivaltaakaan ei lahipiirissa ole enaa - 72-vuotias tatini taalla kun jatti miehensa 45 vuoden avioliiton jalkeen toissa vuonna. Mies ei ollut vain sairaaloisen vakivaltainen vaan silkka narsisti joka avioliiton alkuvuosina oli salaa pannut siivojansa raskaaksi. Kyse ei olut mistaan Istanbulin kultalusikka suussa syntyneesta rantaleijonasta vaan Keski-Turkin maanviljelijaperheen pojasta ja Ita-Turkin hasselpahkinaviljelijaperheen tyttaresta.

Tama, etta nama Turkkiin liitettavat vakioaiheet eivat minun elamassani ole melkein missaan roolissa on taysin normaalia. Ei se johdu siita, etta olen alun perin suomalainen - elan juuri niinkuin miljoonat muutkin taalla pienella palkalla ja pitkia tunteja puurtaen. Eraasta duunistani minulla ei ole edes sosiaaliturvaa ja palkkani lahentelee minimia. Tienaan ajoittain vahemman kuin siivoojani. Ex-anoppini painostaa ja hoykyttaa minua aidillisesti edelleen.

Tassa maassa on 70.5 miljoonaa ihmista, ja kehtaan argumentoida, etta suurin osa heista elaa taysin onnellista elamaa oli heidan etninen taustansa mika tahansa. Suurin osa Turkissa asuvista ihmisista ei valita joka paiva vaikka tassa maassa on todellakin omat poliittiset ja sosiaaliset kysymyksensa.

Valittaako jokainen suomalainen joka paiva terveyskeskusjonoista, kouluampumisista, vuosien 1941-44 Ita-Karjalassa olleista keskitysleireista tai nykypaivan alkoholiongelmasta? Ei. Pitaisiko ulkomaalaisen media keskittya aina vain naihin asioihin Suomea kasitellessaan? Ei. Onko se eettisesti oikein, etta toimittaja etsimalla etsii tutkimuksen kohteestaan jotain negatiivista sanomista ja priorisoi sen objektiivisuuden edelle? Ei.

Mitas jos ulkomainen toimittaja keskittyisi Suomesta kirjoittaessaan vain niihin negatiivisiin puoliin ja unohtaisi etta asioilla on aina omat mittakaavansa?

Huvittavinta naissa jutuissa onkin se, etta minua, kuten myos montaa muuta Turkissa asuvaa suomalaista on erinaisilla palstoilla syytetty Turkin valtion matkailutoimiston edustajaksi sun muuksi imagon kiillottajaksi. Mutta kun minua ei kiinnosta "kiillotella" mitaan imagoja - en vain suostu olemaan ylikriittinen tai klikkiytymaan aiheisiin, jotka eivat omassa elamassani ole missaan roolissa. Miksi lisaisin ihmisten ennakkoluuloja Turkkia kohtaan keskittymalla negatiivisiin asioihin, asioihin jotka eivat edes omaan elamaani vaikuta? Suomessa tiedetaan nama Turkin vakioaiheet jo vallan hyvin. Ei minua kiinnosta jauhaa samoja vanhoja juttuja.

Kysymys siis kuuluu: saako Turkin suomalainen kertoa aidosti omasta onnellisesta elamastaan tassa maassa muille suomalaisille ilman etta saa vihjailuja olevansa imagon kiillottaja?

Onko jokainen Suomessa avoimesti onnellisesta elamastaan kertova ihminen imagon kiillottaja tai Suomen valtion matkatoimiston edustaja?

Miksi joillekin on niin kamalan vaikeaa uskoa, etta tassakin maassa voi elaa ihan hyvaa elamaa?

Asian toinen kaantopuoli onkin se, etta Turkista pitaisi olla kriittinen, mutta mitaan Suomeen liittyvaa ei kannata kritisoida - ei koska jos sanoo etta jotkut Suomen naiset on verrattaen karvaisia niin sitten ollaan jo morkkaamassa koko pyhaa isanmaata ja kaikkia 5.2 miljoonaa Suomen kansalaista. Jos mainitsee sen faktan, etta takapihalla yhdella kissalla on takkuinen turkki, niin sitten syytetaan kaikkien maailman nisakkaiden halveeramisesta.

Jos kehuu liikaa jotain turkkilaista, ikaankuin automaattisesti joko mollaa Suomea tai rakentelee pilvilinnoja. "Eihan siella Turkissa nyt oikeasti asiat niin hyvin voi olla!". Jos taas kritisoi jotain suomalaista on asennevammainen tai sitten pitaisi taas vaihtaa aihetta ja muistaa, kuinka huonosti jotkut asiat Turkissa ovat. Siis niinkuin vaihtaa aihetta ja pistaa paa puskaan!

Ehkapa bottom line tassa on se, etta kaukaa purnaaminen on helppo harrastus. Suomen suomalaisten on helppo nyrpistaa nenaansa Turkin ongelmille ja ulkosuomalaisten on helppo purnata Suomen asioista. Harva ihminen jaksaa puida arkisia ongelmiansa jatkuvasti joka on taysin ymmarrettavaa.

Mutta talla helppoudella taas ei ole mitaan tekemista purnauksen aiheellisuuden tai realismin kanssa: Suomen suomalainen voi kauhistella Turkin ihmisoikeuksia mutta han mita todennakoisemmin ei tieda asiasta Hesarin Aylan juttuja enempaa. Ulkosuomalainen, joka kay saannollisesti Suomessa taas voi purnata Suomen - oman syntymamaansa - asioista aivan eri tietopohjalla.

Lisamaininta: miksi en kirjoittanut tanne viime kesaisesta Istanbulin pommi-iskusta vaikka siina kuoli enemman ihmisia kuin Kauhajoella? Siksi koska Istanbulissa on pommi-iskuja harva se vuosi.

Paikka, jossa viimeisin pommi-isku tapahtui on n. 2 tunnin ajomatkan paassa kodistani. En koskaan kay siella enka tunne ainuttakaan ihmista silta alueelta. Iskujen aikaan olin elokuvissa uuden mussukkani kanssa, taysin onnellisen tietamattomana tapahtumista.(Disclaimer: ko. hlö ei ole turkkilainen eika han vaikuta mielipiteisiini millaan lailla).

Suomessa taas kouluampumiset ovat UUSI ilmio. Minulla on Suomessa paljon sukulaisia jotka ovat opiskelijoita, opettajia tai pian koulutiensa aloittavia lapsia. Asia koskettaa siis minua suoraa.

Ja lopuksi: kritiikkiaroille suomalaisille (ei siis kaikille maailman 6 miljoonalle suomalaiselle vaan pelkastaan naille kritiikkiaroille) minulla on hyvia uutisia: lopetan Suomen kouluammuskeluista kirjoittelemisen sitten kun niita tapahtuu Suomessa yhta usein kuin Turkissa on pommi-iskuja.

Teetä ja sympatiaa

Tanaan olen yrittanyt hoitaa tuhatta eri tyoasiaa samaan aikaan ja valissa vahan hermostuinkin. Onneksi paasin kotiin alkuiltapaivasta, puin paalle ainot ja aloin tehda toita olkkarissa teen kera. Huh.



Kelit ovat muuttuneet oikein kunnoilla syksyisen viileiksi, ilmassa on myos jotain tietynlaista kirpeytta. Perjantaina alkaa viikon mittainen loma, mutta itse pidan vain viisi paivaa vapaata silla lupasin pari projektia valmiiksi ennen ensi viikon loppua.

Mietin edelleen eilisen keskusteluja tuosta ampumisasiasta, kommentoin sitten sille puolelle enemman. En usko, etta yksilotasolla on asioita mahdollista muuttaa mitenkaan muuten kuin omaa asennettaan muokkaamalla. Ongelmaisia ihmisia ei pida vaheksya, eika myoskaan niita kamalia tapahtumia ja vaarinarviointeja, joita Suomessa viime aikoina ON tehty.

Kävelykadun maskotti II

Laitoin heinakuussa tanne kuvan kavelykadun maskotista. Tanaan sitten keskustassa kavellessani huomasin, etta samaisesta miehesta on tehty vahanukke parin sadan metrin paahan taman vakiopaikasta. Otin asiasta selvaa ja sain tietaa, etta mies, joka oli oikealta nimeltaan Mustafa Yagci, kuoli parisen kuukautta sitten sydankohtaukseen, 61-vuotiaana.

Miehen elamantarina on sinallaan omanlaatuisensa, silla han syntyi pienessa Anatolian kylassa, josta lahti 18-vuotiaana Istanbuliin pettyessaan isansa asenteeseen jossakin "naisasiassa". Mustafa ei sen koomin palanut kylaansa eika ilmeisesti nahnyt aitiansakaan.

Kymmenia vuosia myohemmin joku sukulainen sai tietaa tuttavilta Istanbulissa, etta tama paivystaa paakadulla mita kummallisimmissa vaatteissa. Istiklalilla han istuskeli samassa paikassa, Aga-moskeijan ja eraan vanhan tunnetun suklaakaupan tuntumilla yhteensa 16 vuotta.

Mitaan sen kummempaa omaisuutta Mustafalta ei jaanyt (lukuunottamatta pinsseja ja valtavaa rukousnauhaa) - han elatti itsensa kolikoilla, joita turistit antoivat hanelle valokuvia vastaan. Han ei kuulema myoskaan suostunut veljensa tarjoukseen jarjestaa hanelle "kunnon" toita, vaan pitaytyi kadulla seuraamassa Istiklalin elamaa, joka tosin on niin varikasta etta ymmarran taysin miten joku voi viettaa siella jokaisen paivansa.

Olen itse asiassa hieman surullinen, etta ko. tapaus ei enaa pirista keskustan paakadun ihmisvilinaa. Monasti huonompanakin paivana hymy tuli vakisinkin huulille tapauksen nahtyani. En tieda ketaan joka olisi koskaan ko. ihmisen kanssa vaihtanut ajatuksia, mutta hauskalla eriskummallisella vaatetuksellaan ja iloisella hymyllaan mies oli kylla aina tekija, joka pelasti pahemmankin paivan, muistuttaen kaikesta siita eriskummallisesta huumorista, johon Istanbulissa tormaa harva se paiva.

Sadepäivänä kotona

Tanaan nökötän kotona hieman vasyneena kiireisen eilisen jaljilta. Ulkona satoi koko yon aika lailla, joten olen paattanyt pyhittaa paivan talvivaatteiden esille ottoon ja pikkuasioihin joita voin hoitaa nain koneelta.

Jalassani on mukavat lampimat Suomesta ostetut ainot ja paallani aamutakki. Siemailen lamminta maitoa pienella neskafe-tujauksella maustettuna uudesta lahjaksi saamastani kasinmaalatusta mukista ja valilla nappaan makupalaksi Ülkerin Hanimeller-suklaapalakekseja. Melkein taydellinen sunnuntai. :)

Eilen oli aika kiireinen paiva. Ensin tein yhta kivaa projektia eraan suomalaisen kaverin kanssa, sitten lounastin toisen suomalaisen kaverin kanssa, kiertelimme lauantaimarkkinat, josta ostin pari uutta vaatetta ja kukille uudet ruukut (ovat kasvaneet yli vanhoista pienemmista ruukuista). Sen jalkeen kavin kotona kaantymassa, jatkoin eraan kreikkalaisen tyttokaverin kanssa elokuviin katsomaan tyttojen hömppää ja sen jalkeen viela illalliselle. Kaaduin sankyyn klo 23.00 aivan poikki paivan seikkailuista. Lauantai oli mukavan ohjelmantaytteinen, mutta nyt on myos ihan kiva vaan paivystaa kotona.

Rumat ne vaatteilla koreilee

Tana aamuna minua on hymyilyttanyt tama uutinen Nina Tapion paidan mallista.

Vaikuttaa silta, etta Suomessa on edelleen "rumat ne vaatteilla koreilee" -kulttuuri, johon kuuluu myos tietty konservatiivinen haveliaisyys. Jos on tissit, niita ei saa nayttaa. Jos on makkara, sita varsinkaan ei saa nayttaa. Eraissa piireissa tiukat vaatteet on paheksuttu asia.

Omia lahipiirin ystavattariani tama ei koske, mutta lahinna tassa viittaa joihinkin keski-ikaisten naisten aatteellisiin leireihin - myos moniin ihmisiin joita itse tunnen Suomesta.

(Disclaimer: ihan turha argumentoida, etta yleistan. Tassa on nyt aivan selkeasti alleviivattu, etta kyse on joistakin suomalaisista naisista ja asenteesta, joka on Iltiksen artikkelissakin aivan paivan selva. Suomessa on olemassa joukko ihmisia, joilleka seksikas vaatetus on herkka paikka ja asia jota he eivat hallitse ja ajoittain jopa avoimesti paheksuvat).

Taalla taas tunnetut taiteilijat pitavat harva se ilta paljastavampiakin vaatteita paalla televisiossa ja suurin osa ainakin itse tuntemistani keski-ikaisista naisista ja miehista ovat sita mielta etta jos on hyvannakoinen, se pitaa myos nayttaa. Kylla taiteilijanaisen pitaa televisiossa nayttaa kauniilta ja hyvakroppaiselta jos han sita on - taalla ei seinaruusu-harmaahiiripukeutumisella vakuuteta ketaan mistaan muusta kuin itsensa vahattelysta.

Omasta mielestani jokainen pitakoon mita huvittaa. Vaatteilla saa koreilla ja tissia saa nayttaa. Samaa rataa myos sakkeihin ja tuulipukuihin saa pukeutua. Minua ei voisi vahempaa kiinnostaa toisten pukeutumisen arvostelu. Mutta mika saa minut kommentoimaan aiheesta on se, etta selvastikin joitakin asia nain kiinnostaa kun siita kerta saadaan aikaiseksi kokonainen juttu Iltikseen. Tassa yhteydessa on muuten ihan turha sepittaa, etta Iltis ei ole laatulehti. Tiedetaan, se on "tabloid". Mutta juuri tabloidithan ovat minka tahansa maan mediassa hyva mittari siita, mika oikeasti myy - ja siis mista tavallinen tarmo tai maija meikalainen on kiinnostunut vaikkapa tyopaikalla kahvitaukoa viettaessaan. Talla kertaa siita, kuinka Nina Tapion rintojen uurre nakyi kaikille.

Briteissa muuten tama rintojen esittely on aivan normaalia. Siita nakokulmasta katsottuna Iltiksen uutisointi on huvittavaa, Briteissahan naista uutisista voisi tayttaa paivittain vaikka kaikki lehdet. Rintojen korostaminen vaatetuksella on siella aivan normaalia, sita tekee melkein kaikki.

Missa konservatiivisessa yhteiskunnassa sita Suomessa eletaan kun nainen ei saa nayttaa naiselta? Miehet kulkee kesaisin ilman paitaa, mutta jos naisen rinnanpiirteet nakyy syksylla pikkasenkin siita ollaan sitten perati lehtijuttua kirjoittamassa.

Minusta Nina Tapiolla ei ole mitaan havettavaa. Painvastoin, olisin itse oikein tyytyvainen jos meikalaisella olisi tuollainen kroppa.

p.s. Taalla eras lahipiirini nainen esittelee myos rintojaan samaan tyyliin. Kyseessa on n. 60-vuotias akateemisesti koulutettu ihminen, joka erittain arvostetussa tyossaan kohtaa kymmenia ihmisia paivittain. Koskaan en ole kuullut kenenkan paheksuvan taman vaatetusta.

Hihat palaa ja pelihousut repeytyy

En ole kirjoitellut vahaan aikaan koska olen ollut huonolla tuulella monesta eri syysta.

Osakemarkkinoinen romahdus on sinallaan hyvaa uutismateriaalia kelleka tahansa toimittajalle mutta silti se mita tulevan pitaa jannittaa. Pelkaan hieman opintolainan korkojen nousua ja sita, etta ensi vuonna toita ei olekaan tarpeeksi. Tasta syysta olen ottanutkin varaslahdon ja paiskinut toita keskimaaraista enemman talla viikolla.

Olen myos varmaan saanut vaikutteita naapurustossa ja yleisilla paikoilla todistamistani riidoista, jotka johtunevat laajalti siita, etta paaston takia nalkaisilla ihmisilla palaa pinna.

Toissa paivana pari kolme naapuria huusivat toisillensa kuin hyeenat koska yksi heista oli parkinnut kadulla vaaraan paikkaan. Eilen taas bussikuski oli aivan hysterian partaalla huudellessaan toisille autoille. Vihaisen ilmapiirin mukaansa tempaamana (vaikka en harrastakaan mitaan uskontoja tai paastoja) paadyin tanaan itsekin haistattelemaan eraalle taksikuskille joka ensin halusi minut kyytiinsa vaikka taman kollega oli jonossa ensimmaisena ja sitten kun sanoin etta tyypin on parasta antaa mulle kuitti ei sita sitten ollutkaan.

Lisaksi taalla sataa kaatamalla ja ukkostaa ja suihkusta tullessani etuhiukseni kuivuivat typeran sotkuisesti niin, ihan kuin olisin saanut sahkoiskun.

Onneksi pari tyojuttua on nyt saatu valmiiksi ja huomenna ainakin yritan lepuuttaa hermojani hamamissa. Muita viikon positiivisia asioita on uudet tyojutut, eraan ystavan vierailu tanne viime viikonloppuna, ensi viikon perjantaina alkava viikon loma ja yksi uusi leffa jota ajattelin menna katsomaan myohemmin talla viikolla. Mutta naista sitten lisaa myohemmin!

Kerjäävä kissa

Jossakin vaiheessa tama kuva vaan pitaa laittaa tanne, joten olkoon se tanaan kiireisena perjantaipaivana kun olen tehnyt historiallisen teon ja tehnyt toita oikein ripeaan tahtiin, juoksentelematta teebaarissa tai puutarhassa tauolla, kaymatta valilla ulkona syomassa.

Kyseinen kissa kerjasi valipalaani eraana heinakuisena iltapaivana istuessani Bebekin merenrantakahvilassa eraan suomalaisen kaverin kanssa, elamanmenoa ihmetellessa. En ole kissaihminen, vaan pidan koirista. Vaikka en sinallaan pidakaan kissoista, eivat ne minua paljoa haittaa. Kerjaava kissa saattaa ajoittain olla jopa hyvaa viihdetta, varsinkin jos ruokailemassa ollaan pienen sukulaisen kanssa (jolleka voi sanoa etta jos ruoka ei kelpaa, kissalle kelpaa kylla) -- tai jos se on jotenkin erikoislaatuisen nakoinen kuten tama tassa kuvassa.

Valilla tosin ihmisten kissavillitys menee hieman liian pitkalle, kuten takapihan naapurini tapauksessa. Parvekkeeltani olen laskenut etta takapihalla elaa, paskoo, syo, synnyttaa, riitelee, nukkuu, lisaantyy ja mouruaa 37 kissaa. Pahoittelen jo etukateen jos nyt loukkaan jotain "kissanystavaa" mutta minusta 37 kissaa 10 nelion puutarhassa on hieman liikaa.

Giresun

Kuvassa takapihamaisema Mustanmeren rannalla olevasta Giresunin kaupungista, jossa olin eraan tadin passattavana maaliskuussa yhden viikonlopun ajan.

Giresuniin paasee helpoiten lentokoneella Istanbulista lentamalla Trabzoniin, joka on Georgian rajan lahella, ja siita sitten tunti minibussilla (2 euroa) lanteen.

Giresunissa (kuten myos muualla Mustallamerella) on hyva ruokakulttuuri - paljon kalaa, monia erilaisia kaloja ja paljon isoja taytettyja piirakoita. Mmmmm... Niista ruoista voisin kirjoittaa vaikka kokonaisen blogin.

Parasta Giresunin reissussa ei kuitenkaan ollut pelkastaan ruoka, vaan raikas ilma, ja ennen kaikkea pitkat keskustelut sinkkutadin kanssa, joka on ammatiltaan lakimies, ja jo nuoresta lahtien ollut aktiivisesti politiikassa mukana, sekularistisen, tasavaltalaisen CHP-puolueen riveissa. CHP on Ataturkin puolue.

Tati on elamansa aikana ammatillisista syista ja politiikkaan osallistumisensa takia nahnyt ja kokenut aika paljon kaikkea sellaista mita tavallinen, perheellinen henkilo ei valttamatta paasisi elamansa aikana todistamaan. Juttua riittaa oikeustapauksista politiikan koukeroihin ja naisten elamiin.

Giresunissa ollessani juttelimme joka ilta n. klo 0200 asti yolla, tati melkein askin tupakkia poltellen ja mina teeta lipittaen, vilttien alla isossa salongissa, jonka lipastojen paalla on lukemattomia kuvia tadista CHP:n eri johtajien kanssa, Ecevitista taman paivan Baykaliin.

Vaikka joskus olenkin sisuuntunut tadin tempperamenttisuudelle on han silti yksi eniten ihailemistani ihmisista, jolla on uskomaton elamankokemus ja ymmarrys taman maan asioista.

Laiskurikokin kalapata

Tassa tallainen pikaruoka, josta ruokailija ei kuitenkaan voi ihan heti paatella, etta kokki on laiska.

2 kalaa (kuvassa oleva on Cupra)
Perunaa
Sipulia
Tillia
Tomaatteja (yksi viipaleina, toisesta vain mehu puristettuna)
Kevatsipulia (? - siis spring onion)
Suolaa
Pippuria
Oliivioljya
Valkosipulinkynsia

1) Perkaa kalat, tayta ne tillisipulimaustevalkosipulisotkulla, laita isoon teflonkattilaan makaamaan kuorittujen perunaviipaleiden kera. Paalle loraus vetta, tomaattimehua (siis itse puristettua) ja oliivioljya seka ripaus suolaa ja pippuria.

2) Lohoile sohvalla n. 25 minuuttia. Kay kerran pikasesti tsekkaamassa ettei ruoka ole tursunnut ulos kattilasta tai palanut pohjaan. Katso telkkaria viela 10 minuuttia lisaa, ja a vot, "mestarikokin" ruoka on valmis.

3) Kauho lautaselle varovaisesti niin, ettei sapuska nayta liian sotkuiselta tai helposti tehdylta. ;)

Kunnon kansalainen

Tanaan olen ollut oikein kunnon kansalainen. Herasin aikaisin aamulla, soin kunnon aamupalan ja tein kaksi kokonaista tuntia toita.

Sen jalkeen kavaisin pikaisesti suihkussa, laittauduin ja ajoin bussilla Taksimiin. Huom. en kayttanyt taksia, jolla ajeleminen paikasta toiseen on perisyntini. Suurin kuukausittainen menoerani on varmasti taksit.

Taksimista kavelin Cukurcuman antiikkikauppoihin, jossa tilaamani sohvatyynyt odottivat minua valmiina. Teetatin ne kankaanpalasta, joka jai sohvan verhoilusta yli. Kierratin siis materiaalia, jonka joku muu olisi saattanut heittaa roskiin!

Tyynyjen teetattaminen oli itse asiassa pieni palvelus eräälle, jolla on tapa nukahtaa sohvalle 11 tunnin tyopaivan jalkeen. Hanen nykyiset sohvatyynynsa ovat niin kulahtaneita, etta niista tulee lahinna niska kipeaksi. Toivottavasti tyynyjen vari sopii kaverin sohvaan, en ole varma silla sohva on harmaanbeige ja tyynyt lievasti kermanbeigeja. Jos tyynyt ei sovi sohvaan niin sitten otan ne tanne itselleni ylimaaraisiksi lohotyynyiksi mutta ainakaan en laita hyvaa kangasta roskiin.

Tyynyt haettuani kunnollisen kansalaisen paiva jatkui kuntosalilla. Taistelin persjalkaisuutta vastaan 30 minuuttia pyoraillen ja sitten nostelin painoja. Sainpas itseani niskasta kiinni! (Joo joo, tiedan etten oikeasti ole persjalkainen - itse asiassa olen lievasti alipainoinen mutta kun en ole omasta mielestani tarpeeksi kiinteä).

Salin jalkeen kavelin kotiin ja paatin syoda terveellisesti. Laitoin muhennosta vihreista linsseista, sipulista ja valkosipulista. Paalle murensin pikkaisen fetaa, en liikaa ettei paase läskistymään.

Sen jalkeen olin ystavallinen ja perherakas ja toivotin eraalle perheenjasenelle hyvaa merkkipaivaa.

Sen jalkeen maksoin luottokorttilaskun.

Nyt jatkan toiden tekoa, vaikka on lauantai-ilta ja voisin lahtea tyttojen kanssa baanalle. Mutta koska tajusin, etta helpoin ratkaisu uhkaavaan likviditeettikriisiin ei ole takseista luopuminen vaan itse asiassa ihan pelkka tyon tekeminen, niin aion pysya kotona ja saada valmiiksi ainakin yhden projektin jota olen lykannyt jo niin paljon, etta sen lykkaaminenkin on alkanut tuntua tyolaalta! :)

Hyvaa viikonloppua kaikille!

Uusi miniä

Eraan sukulaisen perheeseen on saapunut uusi minia, kihlajaisia juhlittiin viime viikonloppuna ja haat on kai kevaalla. En ollut itse paikalla mutta kuvia on ollut kiva katsella nain myohemmin. Uusi minia on puhelias, nappara ja kivannakoinen. Itse asiassa han on mielestani natti silleen niinkuin fiksulla tavalla. :) Toivottavasti han tulee anoppinsa kanssa toimeen! Hih, kyseessa kun ei ole mikaan maailman helpoin tapaus! ;)

Saanko luvan olla rehellinen?

Olen seuraillut viime aikoina monessa ulkosuomalaisessa blogissa ulkosuomalaisten ja suomalaisten valilla kaytya keskustelua siita voiko ja saako ulkosuomalainen arvostella Suomea avoimesti internetissa.

Ajoittain tuntuu silta, etta kun ulkosuomalainen mainitsee jostakin Suomen tai suomalaisten negatiivisista puolista jotkut Suomessa asuvat suomalaiset (ei kaikki mutta eraat) ja jotkut kotimaan ikavaa potevat vuoden pari ulkomailla asuneet suomalaiset tulkitsevat sen entisen kotimaan pilkkauksena tai vihjailuna siita, etta uusi kotimaa tai sen asukkaat olisivat jotenkin suomalaisia parempia. Aivan kun kansoja voisi jotenkin rankata tai laittaa paremmuusjarjestykseen.

Taydellinen esimerkki tasta ovat olleet jotkut keskustelut Susan blogissa, jossa eras Suomen suomalainen vaitti, etta ulkosuomalaiset kritisoivat muita koska luulevat olevansa muita suomalaisia parempia. Toinen taas arsyyntyi Susan keskustelunavauksista niin, etta postitti yon aikana lukemattomia herjausviesteja keskusteluihin.

Samoilla linjoilla omaan blogiini kommentoi aikaisemmin eras "anonyymi" inttaen, etta hanesta vain yksinkertaisesti "vaikuttaa" silta, etta vihjailen turkkilaisten miesten olevan parempia kuin suomalaisten. Anonyymi ei kritiikissaan perustellut kantaansa millaan lailla.

Haluaisin tahan yhteyteen myos sanoa, ettei monella ulkosuomalaisella ole mitaan mielenkiintoa rankata ihmisia tai maita. Eivat he pida itseansa parempina ihmisina kuin Suomessa asuvia suomalaisia. Tama oletettu ylemmyydentunne on taysin heikon itsetunnon omaavan lukijan silmassa, rivien valista luettuna ennakkoluulona.

Itseani ei voisi kiinnostaa vahempaa se, kumpi kansa on "parempi" - suomalaiset vaiko turkkilaiset - koska olen osa kumpaakin maata ja taysin sinut itseni kanssa. Elamani ei perustu yhden maan varaan ja minulla on terve itsetunto, joten kykenen rehdisti naureskelemaan eri maiden puutteille ilman tarvetta rahista tai haistatella. Tama patee myos suurimpaan osaan muista ulkosuomalaisista -- ja myos monista Suomen suomalaisista!

Myos Suomessa asuvat tuttavani (ja esim. tyokontaktini) ajoittain kritisoivat Suomea ja aika lailla samoista aiheista kuin mina itse. Ajoittain paljon rankemmalla kadella kuin mina! Suomessakin asuessani kritisoin Suomea, ei se ulkomailla asuminen ole minusta kriittista tehnyt. Jos jonkun maan puutteita tai negatiivisempia puolia ei saa puida miten voidaan edes kuvitella etta ongelmiin, kuten esim. suhteettomaan alkoholinkayttoon voidaan edes puuttua?

Uskon, etta joidenkin ihmisten "apua taas ne arvostelee meita" -kammon taustalla on heidan oma heikko itsetuntonsa. Palaute ja kevytkin kritiikki otetaan raskaasti ja mahdollisimman negatiivisella tavalla. Dramatiikkaa luetaan rivien valista.

Ajoittain olen myos nahnyt kuinka jotkut Suomen suomalaiset saattavat jopa kysya kirjoittajalta onko moinen keskustelu "edes tarpeellinen". On, jokainen keskustelu on tarpeellinen, "tarpeetonta keskustelua" voi kayda vaikkapa Pohjois-Koreassa tai Kiinassa.

Itse asiassa uskon, etta moni naista kritiikkiaroista Suomen suomalaisista tietaa sisimmassaan, etta ulkosuomalainen useimmiten tuntee Suomen paremmin kuin ulkomaalaiset. Taten ulkosuomalaisten kritiikki horjuttaa jotain hyvin perustavanlaatuista uskoa omasta kuvitellusta paremmuudesta. Miksi muut luonnollisestikin kritiikkia ansaitsevat asiat tai aivan perusfaktat herattaisivat blogeissa niin paljon narkastyneita, pinnallisia "ala taas yleista" -kommentteja -- silloinkin kun kirjoittaja on aivan selvalla suomen kielella ilmaissut, ettei tarkoitus ole yleistaa, vaan puhua eraista tai joistakin suomalaisista?

Mina en muuten pida itseani yhtaan sen parempana kuin ketaan muutakaan suomalaista. Olen (ainakin omasta mielestani) persjalkainen, tienaan vahemman kuin monet suomalaiset ja ulkonaoltanikin olen ihan keskiverto. Silti koen, etta minulla on oikeus arvostella mita tahansa maata tai asiaa - Suomi ja suomalaisuus mukaan lukien - asuin sitten vaikka Timbuktussa. Tama on fakta, jonka minka tahansa maan kansalaisen taytyy vaan yksinkertaisesti yrittaa kestaa - vaikka se arsyttaisi kuinka paljon.

Miksiko? Siksi koska ilmaisun- ja sananvapaus ovat osa ihmisoikeuksia, kuten myos YK:n vuoden 1948 ihmisoikeusjulistuksen artiklassa numero 19. sanotaan: "Everyone has the right to freedom of opinion and expression; this right includes freedom to hold opinions without interference and to seek, receive and impart information and ideas through any media and regardless of frontiers."

Kiltisti parvekkeella

Nain pienena iltapaivapaussina olen paattanyt ennen kaupungille lahtoa nappasta parvekkeella oluen. Jotta yksinainen iltapaivaryypiskelyni (joka tarkoittaa kaljaa parvekkeella kerran neljassa kuukaudessa ;)) ei kuitenkaan toisi minulle kyseenalaista mainetta naapurustossa, olen kaatanut Efes Lightin Iittalan tsaikkaan ja istun partsilla lapparin kanssa.

Jos joku naapuri (muu kuin alakerran venalainen tytto) nakisi minut partsilla juomassa kaljaa tolkista keskella paivaa he saattaisivat juoruta asiasta muille. Maine leviaisi ja kohta kaikki tuntisivat minut sina ulkomaalaisena tyttona, joka juo keskella paivaa.

Suurin osa naapureistani on turkinarmenialaisia ja vaikka olettaisi ettei heista moni kiinnittaisi kaljan juomiseen mitaan huomiota, silti kaljan juominen yksin parvekkeella keskella paivaa on asia, johon tassa kaupunginosassa kiinnitetaan huomiota. Nain se vaan on. Tiedan, koska itsekin kiinnittaisin huomiota siihen, jos nakisin jonkun toisen vaikkapa vastakkaisella partsilla kaljatolkki kadessa keskella paivaa.

Itseasiassa tassa kaupunginosassa ihmiset kyttaavat toisiaan harvinaisen paljon koska kaikki tuntevat kaikki. Turkinarmenialaisen tuttavani vanhemmat saannollisesti raportoivat nahneensa minut kadulla, ostoksilla, kaverin kanssa kahvilla. Kulmakauppias tietaa minusta melkein kaiken, lempparikivennaisvedesta siihen, milla lennolla palaan matkoilta ja kenella on vara-avaimeni.

Muissa, sekalaisemmissa kaupunginosissa on toisin mutta taalla perheiden asuttamassa kaupunginosassa vallitsee "mahalle baskisi" - naapuruston harjoittama sosiaalinen paine. Kaupungin toisella laidalla eraan kaverini luona juomme alkoholia partsilla yohon asti ilman etta kukaan edes kiinnittaa asiaan mitaan huomiota. Lauantaiaamut taas tana kesana aloitimme aamupalalla, jossa toinen osanottaja istuu rohnottaa parvekkeella pienenpienissa bikineissa ;). Taalla moinen peli ei vetelisi, se pistettaisiin merkille ja juttu alkaisi kiertamaan.

Mahalle baskisi ei haittaa minua, koska elan ihan kunnollista elamaa. En yleensa juo kaljaa partsilla, hengaa siella puolialasti tai raahaa kotiin miehia yoksi. Mutta en silti halua motivoida mitaan juoruja koska kulman sedat tuntevat minut kunnon kansalaisena ja ovat aina auttamassa ja pitamassa huolen, ettei kukaan hairitse minua millaan lailla. En halua kyseenalaistaa hyvaa mainettani.

Mutta taman pidemmitta puheitta alan nyt nauttimaan Efes Lightia Iittalan tsaikasta. Sen jalkeen suuntaan kaupungille asioille, oluen vilvoittamana, kesan vedellessa viimeisiaan. Kippista!

Ikea treffikonseptina

Ikea on mielestani aivan valtavan mahtavan hyva konsepti. Se ei palvele vain sisustusmielessa, mutta se on erityisen hyva paikka treffeja varten. Ikea nimittain nayttaa miehesta sen, onko hanella mitaan makua, kiinnostaako hanta kodin ulkonako tai mukavuus lainkaan, onko han valmis tekemaan kompromisseja sisustuksessa, osaako han oma-alotteisesti valita, mitata ja koota kalusteet, viitsiiko han maistaa uusia ruokia huonekalukaupan ravintolassa, miten han suhtautuu ymparilla kirmaaviin lapsiin, mika hanesta on sopiva maara rahaa kuluttaa sisustukseen jne.

Ikea on itsessaan jo erittain menestyksekas treffikonsepti - tai ainakin mina olen kayttanyt sita sellaisena.

Olen kaynyt elamassani pari kolme kertaa Ikeatreffeilla.

Ensimmainen kerta oli eraan satunnaisen ranskalaisen kanssa Lontoossa. Mies ei ehdottanut hakevansa minua kotoa, vaan ilmestyi Neasdenin Ikean Ruotsinlippujen alle Audi T4 -avoautollaan. En todellakaan ollut vaikuttunut, silla se avoautomalli on kaikkea muuta kuin sopiva Ikeaa varten. Takaluukku on kooltaan n. 10 litraa ja 80cm x 50 cm ja syvyys 50cm. Sinne ei saa mahdutettua edes sita pieninta Billy-kirjahyllya (29 puntaa)! Aivan turha auto!

Tyyppi ei ollut kiinnostunut siita mita mina ostin Ikeasta, ja ravintolassa soi ruoan ylimalkaisesti. Lasten kirmatessa ymparilla ja minun naureskellessa heille han kommentoi, etta "sinusta tulisi varmaan hyva aiti". Kiitos kohteliaisuudesta, mutta ei tuollaisista asioista pida vihjailla kolmansilla treffeilla.

Minua alkoi ahdistaa - varsinkin kun kavi ilmi, ettei ranskalaisella ollut minulle mitaan mielenkiintoista alyllista kerrottavaa. Mina olin se, joka oli jatkuvasti aanessa. Tuntui, kuin etta han oli hakemassa vain jotain sopoa vaaleata tyttoa joka istuisi siina Audin etupenkilla ja tekisi hanelle sopoja lapsia ja juttelisi mukavia. Olisin voinut puhua mita tahansa typeryyksia ja olisin voinut olla kuka tahansa petite blonde mutta han olisi ollut silti kiinnostunut. Epätoivoista. Kun kundi osti Sweden shopista pelkan savulohen palan paatin, etta tama on nyt tassa. Se siita.

Toisilla Ikeatreffeilla olin taalla Istanbulissa aikaisemmin tana vuonna. Ne menivat oikein mukavasti. Meilla oli kaikesta sama maku ja hakeuduimme jopa samanvaristen kylpyhuoneenpyyhkeiden aarelle. Kokeilimme erilaisia sohvia antaumuksella, joka teki reissusta suoranaisen seikkailun. Ruotsalaiset lihapullat maistuivat ja vihjeestani kaveri osti kotiin myos Felixin suolakurkkuja. Vaikka Ikeaan mentiin taksilla (tyypin auto on Etela-Turkissa) sen reissun jalkeen olin vakuuttunut, etta meilla voisi ihan oikeastikin synkata. Vaikka juttu kuivui kokoon muista syista (joita reissu Ikeaan ei olisi voinut muuttaa) Ikea toimi mahtavana suunnanantajana orastavan romanssin alkutaipaleella.

Kolmannet ikeatreffini hiljattain taalla Istanbulissa menivat myos hyvin. Itse asiassa niinkin hyvin, ettei yksityiskohtiin tarvitsekaan sitten enaa edes menna.

Suosittelen lampimasti.

Ympärileikkauksista

Eräässä toisessa ulkosuomalaisessa blogissa kaytiin hiljattain keskustelua siita, kumpi on parempi - ymparileikkaamaton vai ymparileikattu penis. Itse en aio tuohon makuasiaan sen kummemmin kommentoida, mutta sivuta aihetta hieman eri lailla.

Taalla melkein kaikki miehet on ymparileikattuja. Tunnen vain yhden turkkilaisen miehen jota ei ole ymparileikattu - syyta en tieda. Syyna on uskonto ja kulttuuri, oletus siita, etta ymparileikkaus on oikeasti hyva asia ja suojelee taudeilta ja yllapitaa hygieniaa.

Mina en ole laakari, mutta sanomattakin on selvaa, etta jos kyseinen ihopoimu poistetaan, sen alta ei tarvitse pesta mitaan noyhtaa pois. Onko moinen operaatio sitten tarpeen, on aivan eri vaittely. Parissa tuntemassani tapauksessa leikkaus oli todellakin tarpeellinen, silla pienella pojalla oli oikeasti ongelmia sen nahkansa kanssa.

(Tasta aiheesta kirjoittaessani pakko on myos lisata, etta myos melkein jokainen tuntemani kristitty amerikkalainen mies on ymparileikattu. USA:ssa ymparileikkaukset ovat melkein se normi, oli lapsen uskonto mika tahansa. Ymmartaakseni n. 80% miehista on leikattu jo vauvana synnytyssairaalassa).

Mika minua silti joskus ahdistaa on se, etta mielestani ihmisen sukuelimen muoto on hanen oma asiansa. En ole sydamessani samaa mielta siita, etta on vanhempien oikeus paattaa poikansa leikkaamisesta. Jos poika itse haluaa leikkauksen, han voi sen hankkia vahan vanhempana, kun jo tietaa mika ero on leikkaamattoman ja leikatun valilla. Ero on nimittain visuaalisesti aivan selva ja leikkaus voi pieleen mennessaan vaikuttaa tuntohermoihin.

En ole koskaan ollut ymparileikkausjuhlissa, mutta tunnen saalia nahdessani leikattavia pienia poikia kaupungilla prinssipuvussa - tuskinpa heille on kovinkaan mieltaylentavaa, etta heidan sukuelimestaan tehdaan paivan keskipiste. Kukaan tuntemistani miehista ei muistele leikkausta lammolla, ei vaikka olisi saanut kuinka paljon lahjoja ja vaikka juhlat olisivat olleet kuinka isot.

Toisaalta taas vahan ihmetyttaa myos automaattinen negatiivinen reaktio leikkausta kohtaan joidenkin suomalaisten parissa. Onhan kyseessa hyvin kulttuurillisesti erilainen asia, mutta fakta on se, etta jotkut pienet pojat oikeasti tarvitsevat leikkauksen. Joissakin tapauksissa se vaan on valttamaton tulehdusten etc. takia. Taten ihmisten kannattaisi olla tuomitsematta asiaa yhta jyrkasti kuten esim. jotkut suomalaiset laakarit viimeisimmassa Lääkärilehdessä. Ymparileikkauksella on myos laaketieteelliset etunsa. Sita ei voi verrata naisten sukupuolten silpomiseen, silla seksuaalisuuteen se ei vaikuta.

Jos minulla olisi lapsia en varmasti tietaisi mita tekisin. Sosiaalinen paine ymparileikkauttaa totta kai vaikuttaisi kayttaytymiseeni. Ehkapa lupaisin maksaa leikkauksen siina vaiheessa kun poika on teini-ikainen ja ymmartaa itsekin mista on kyse. Juhlia en kuitenkaan pitaisi. Minusta ei ole reilua leikkauttaa aivan pienia poikia ilman laaketieteellista syyta - sukuelin ja sen muoto kun on mielestani ihmiselle aika henkilokohtainen juttu - iasta riippumatta.